Yhdeksäntoista nokiliitäjän reitit.
Kuva: National Academy of Sciences.
Yhdeksäntoista nokiliitäjän reitit. Kuva: National Academy of Sciences.

Satelliittilähettimet paljastivat nokiliitäjän ennätysmäisen matkan.

Lapintiiraa (Sterna paradisaea) on pidetty tähän asti muuttolintujen ultrapitkien matkojen maailmanmestarina. Se taivaltaa vuosittain noin 36 000 kilometrin matkan arktisilta vesiltä etelänapamantereelle. Nyt lapintiira on saanut kovan haastajan. Siinä vaiheessa kun lapintiira on vasta puolimatkassa takaisin etelään, nokiliitäjä (Puffinus griseus) on jo lentänyt noin 65 000 kilometriä etelästä pohjoiseen ja takaisin. Matka on pidempi kuin millään muulla muuttolinnulla, sanoo tutkija Scott Shaffer Kalifornian yliopistosta.

Nokiliitäjä on merilintu, joka pesii valtavissa yhdyskunnissa Tyynenmeren ja Atlantin eteläosissa. Pesimäaika on maalis-toukokuussa, minkä jälkeen ne lähtevät pohjoiseen. Sekä Atlantilla että Tyynellämerellä elävien lintujen muuttoreitti kulkee siten, että ne nousevat länsirannikkoa pitkin pohjoiseen ja laskeutuvat itärannikkoa pitkin etelään. Ne saavuttavat pohjoisen merialueen kesä-heinäkuussa ja pesimäseutunsa syys-lokakuussa. Tällä tavalla ne pääsevät nauttimaan sekä pohjoisen että eteläisen meren kesästä, jonka aikana merien tuottavuus on huipussaan.

Vaikka nokiliitäjän muuttoreitti on tunnettu jo pitkään, muuton yksityiskohdat on saatu selvillle vasta Shafferin ja kansainvälisen tutkimusryhmän yhteisessä tutkimuksessa. Tutkijat merkitsivät kymmeniä Uudessa-Seelannissa pesiviä lintuja elektronisilla lähettimillä ja seurasivat niiden matkantekoa satelliittien avulla. Tulokset osoittivat, että nokiliitäjät kiertävät koko Tyynenmeren kahdeksikon muotoisessa silmukassa, jonka yhteispituus oli 64 037 kilometriä. Ne eivät juurikaan pysähdelleet kahden määränpäänsä välillä, vaan taittoivat matkan niin yhtä soittoa kuin mahdollista.

Lähettimet tallensivat tietoa myös nokiliitäjän sukellussyvyydestä. Lintujen keskimääräinen sukellussyvyys oli noin 14 metriä, mutta eräs yksilö pulahti saaliin perässä 68 metrin syvyyteen.

Shafferin mukaan lapintiira voisi periaatteessa taivaltaa yhtä pitkiä matkoja, mutta kukaan ei ole seurannut sitä lähettimen avulla. Rengastustietojen perusteella lapintiiran pitkänmatkanennätystä pitää Venäjällä vuonna 1973 rengastettu yksilö, joka tavattiin yhdeksän kuukauden päästä Australiasta, 22 530 kilometrin päässä rengastuspaikalta.

Musiikki soi aivoissa kaikkialla. Kuva: Getty Images

Kansien kärkitilan nappasi koira.

Tiede-lehden lukijat ovat antaneet vuosipalautteensa eli äänestäneet vuoden 2017 jutut ja kannet.

Tänä vuonna Tieteessä julkaistiin 76 artikkelia. Kannatus jakautui laajalti, mutta kolmen kärki oli hyvin tasainen. Sijat ratkesivat muutamilla äänillä.

Vuoden jutut

1.  Aivot rakastavat musiikkia

Artikkeli kertoi, kuinka musiikki on paljon muutakin kuin kuuntelunautinto. Musiikkiharrastus vahvistaa aivoja ja kehittää kognitiivisia valmiuksia keskittymiskyvystä muistiin ja älyyn.

Artikkeli ilmestyi numerossa 11/2017. Kirjoittajat olivat tiedetoimittajat Panu Räty ja Kirsi Heikkinen.

2. Mitä koira näkee sinussa?

Artikkeli kysyi, miten paras ystävämme suhtautuu meihin ja mitä se meidän mielenliikkeistämme ja tekemisistämme tajuaa.

Artikkeli ilmestyi numerossa 6/2017. Kirjoittaja oli tiedetoimittaja Maija Karala.

3. Elämän suurimmat arvoitukset

Artikkeli kysyi, mitä nykytiede sanoo maailman pohdituimmista asioista, kuten tietoisuuden olemuksesta ja elämän tarkoituksesta.

Artikkeli ilmestyi numerossa 2/2017. Kirjoittajat olivat New Scientist -lehden tiedetoimittajia.

 

Lue Digilehdet.fi:ssä

Jos olet jonkin Sanoman aikakauslehden tilaaja, voit lukea voittoisat artikkelit Digilehdet-palvelussa kirjautumalla tilaajatunnuksillasi alla olevista linkeistä.

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet.

 

Vuoden kannet

Tasainen oli myös kansiäänestys. Lämpenevän luonnon maapallojäätelö ja Eurooppaa valtaava susi hävisivät vain hienoisesti koiralle.

Äänestyksen voittajat

Arvonnassa muhkean tietokirjapaketin voittivat

Jaakko Rantanen, Hämeenlinna

Nikolas Uso, Helsinki

Veera Vedenpää, Teerijärvi

 

Muinainen punkki jäi meripihkaan. Kuva on tutkimuksesta.
Muinainen punkki jäi meripihkaan. Kuva on tutkimuksesta.

Punkilla on ikää sata miljoonaa vuotta.

Meripihkaan kivettyneet eläimet ovat melkein kuin valokuvia dinosaurusten ajasta. Nyt Myanmarista on löytynyt kivettynyttä meripihkaa, jonka sisällä on ikivanha punkki.

Pieni otus on imenyt itsensä täyteen dinosauruksen verta ja tarraa yhä kiinni dinosauruksen sulkaan. Muinaisen havupuun pihkaan on ikuistunut hetki sadan miljoonan vuoden takaa.

Meripihkasta on löytynyt aiemmin vanhempiakin ötököitä ja esimerkiksi kokonainen muinainen linnunpoikanen. Nyt löytynyt punkki on ensimmäinen suora todiste siitä, että nämä verenimijät kiusasivat myös muinaisia eläimiä.

Toki tiedetään, että punkkeja oli olemassa jo yli 200 miljoonaa vuotta sitten. On kuitenkin harvinaista, että sekä loiseläin ja kappale sen isäntää ovat kivettyneet samaan pihkanpalaseen.

Tutkijat eivät voi olla täysin varmoja, kuuluiko meripihkaan jämähtänyt sulka dinosaurukselle vai eräälle esihistorialliselle linnulle.

Tiedetään, että useat teropodien alalahkoon kuuluneet dinosaurukset olivat höyhenpeitteisiä. Teropodien kuuluisin edustaja on Tyrannosaurus rex. Teropodeista kehittyivät myös nykyiset linnut.

Pihkasta löytynyt punkki on tieteelle uusi ilmestys. Se edustaa aiemmin tuntematonta punkkilajia ja tutkijat antoivat sille nimeksi Deinocroton draculi, Draculan hirmuinen punkki.

Havupuun pihkaan on tarttunut muutakin kiintoisaa. Tutkijat löysivät useita meripihkaan kivettyneitä punkkeja, ja osaan niistä näyttää tarttuneen pieniä karvoja. Näiden karvojen tutkijat arvelevat olevan peräisin erään kuoriaislajin toukasta.

Nämä toukat elävät nykyäänkin lintujen ja nisäkkäiden pesissä ja popsivat pesänhaltijasta varisevaa kuollutta ihosolukkoa ja sulkia. Kun toukkia on paljon, niistä irtoilevat karvat voivat muodostaa pesän pohjalle maton.

Niinpä tutkijat päättelevät, että punkit ovat vierailleet jonkin sulkapeitteisen dinosauruksen pesässä, missä niihin on myös takertunut näitä toukkien karvoja.

Verenimijät karvoineen ja dinosauruksesta tai linnusta irronnut sulka ovat sitten jämähtäneet kiinni puun pihkaan, joka sopivissa olosuhteissa kivettyy ja vuosimiljoonien saatossa kerrostuu merenpohjaan.

Vaikka yksi punkeista on täynnä verta, joka mahdollisesti on peräisin dinosauruksesta, ei ole toivoakaan, että näistä muinaisjäänteistä saataisiin dinosauruksen dna:ta. Perimäaines ei säily ehjänä siinä kivettymisprosessissa, jossa meripihka muodostuu.

Tutkimuksen julkaisi Nature Communications.