Joukkue vei voiton tähtikokoonpanoista. Kuva: Juhani Niiranen / HS
Joukkue vei voiton tähtikokoonpanoista. Kuva: Juhani Niiranen / HS

Ihmisellä on kolme perustarvetta. Tunne yhteenkuuluvuudesta, kyvykkyydestä ja omaehtoisuudesta auttavat menestymään.

Suomi lähti jääkiekon maailmanmestaruuskisoihin altavastaajan asemasta: pelaajista 18 oli ensikertalaisia, suuria NHL-tähtiä ei yksikään. Paperilla joukkue oli heikompi kuin Ruotsin, Venäjän tai Kanadan.

Joukkue osoitti olevansa enemmän kuin osiensa summa: tiimistä rakentui maailmanmestari. Miksi ryhmädynamiikka toimi niin hyvin?

Urheilupsykologi, entinen NHL-jääkiekkoilija ja olympiapronssimitalisti Tuomas Grönman hakee vastausta psyko­logian itseohjautuvuusteoriasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Teorian ytimessä on ihmisen motivaatio, johon vaikuttavat kolme psykologista perustarvetta. Ne ovat yhteenkuuluvuuden, kyvykkyyden ja omaehtoisuuden tunne, sanovat teorian kehittäneet professorit Edward Deci ja Richard Ryan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kolmen tarpeen tyydyttyminen oli Grönmanin mukaan olennaista MM-kultajoukkueen ryhmädynamiikan kannalta.

”Kun kysytään, miksi maajoukkue voitti, ei kukaan puhu mitään pelitavasta. Pelaajat puhuvat veljeydestä, sydämestä, luihin ja ytimiin menevästä pelaamisesta”, hän sanoo.

Yhteenkuuluvuutta loi se, että tänä vuonna MM-joukkueen pelaajat olivat poikkeuksellisen tasa-arvoisia keskenään.

”Kun on 18 ensikertalaista, he ovat lähtökohtaisesti kaikki samassa veneessä”, Grönman sanoo. Tilanne olisi ollut hyvin erilainen, jos joukkueessa olisi ollut kymmenen NHL-konkaria ja kahdeksan ensikertalaista.

”Vaikka ne NHL-miljonäärit olisivat mukavia ihmisiä, voisi tulla tunne, että emme ole samassa veneessä. Mä olen Joel Kiviranta Vaasan Sportista ja tässä on Aleksander Barkov. Mä tienaan kymmeniätuhansia euroja ja tämä toinen miljoonia vuodessa”, Grönman vertaa.

”Ensikertalaisen energia voi mennä siihen, että hän miettii, onko hänellä oikeutta olla joukkueessa ja onko hän tarpeeksi hyvä. Vaikka kukaan ei sitä sanoisi, hän voi sitä itse miettiä. Jo se on pois pelaamisesta.”

Samoilla linjoilla on urheilu­psykologi Niilo Konttinen Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksesta Kihusta. Jos joukkueessa on useita tähtiä, asetelma ei ole ryhmädynamiikan kannalta välttämättä ihanteellisin.

Nyt sosiaalisen paikan löytäminen sujui pelaajilta Grönmanin mielestä nopeasti ja luontevasti. Kaikki kentälliset olivat samalla viivalla.

Henkeä edisti sekin, että joukkue lyötiin lukkoon poikkeuksellisen aikaisin, kun varmistui, ettei NHL-tähtiä ole tulossa.

”Kun monesti paikkoja pidetään auki viimeiseen asti, joukkue ei pääse muodostumaan ja ryhmäprosessi käynnistymään. Pelkäät, oletko joukkueessa vai et”, Grönman sanoo.

”Usein puhutaan siitä, kuinka joukkueella on hyvä yhteishenki. Nyt kliseet olivat totta.”

Altavastaajan asema on joukkueelle usein henkisesti helpompi kuin ennakkosuosikin, jääkiekkoseura Tapparan henkisenä valmentajana toimiva Konttinen sanoo. Se antaa tiimille alkuvaiheessa keskittymisrauhan.

”Se ei silti vielä ratkaise mitään. Joukkueen on kasvettava voittamiseen. Vaikka menestyttiin ja lähtökohtiin nähden ylitettiin odotukset varhaisessa vaiheessa, ei tyydytty siihen. Haettiin edelleen peliin laatua ja sitä, että pystytään vielä paremmin olemaan yhdessä.”

Ratkaiseva on se hetki, kun kollektiivi tiedostaa, että sillä on mahdollisuus tehdä jotain isoa.

”Kun siihen tarrataan hyvällä tavalla, sellainen joukkue on hyvin vaikeasti voitettavissa”, Konttinen sanoo.

Motivaation näkökulmasta kyvykkyyden tarve täyttyy.

Entä kolmas perustarve, omaehtoisuus?

Omaehtoinen tekeminen ei tunnu ulkoa ohjatulta, vaan ihminen tuntee pystyvänsä olemaan oma itsensä ja tekevänsä asioita ilman ulkoista pakkoa.

Autoritäärinen johtajuus ei ole tätä päivää jääkiekossa eikä muissakaan työyhteisöissä, Konttinen sanoo. Täyteen itseohjautuvuuteen hän ei urheilujoukkueessa kuitenkaan usko.

Valmentaja Jukka Jalosen työtapa on keskusteleva. Kun Jalonen aloitti Leijonien päävalmentajana viime syksynä, hän teki pelaajille 10 kysymyksen listan.

Kysymykset koskivat esimerkiksi pelaajan perhettä, elämän kohokohtaa sekä kolmea tärkeintä asiaa. Sekin kiinnosti, mistä hyvä joukkuehenki syntyy.

Jalonen kertoi Image-lehden haastattelussa myös soittavansa kaikille pelaajille turnausten jälkeen, antavansa palautetta henkilökohtaisesti ja kysyvänsä pelaajien mielipidettä sekä omasta että joukkueen pelistä.

”Pelaajalle merkitsee paljon, että valmentaja on kiinnostunut hänestä ja pelistä. Se osoittaa välittämistä”, Konttinen sanoo.

Vuorovaikutusta ja psyykkistä tukea korostava valmennustyyli on ollut merkittävä linjaus suomalaisessa jääkiekossa viime vuosina. Aiemmin paino oli enemmän joukkueen pelitavassa ja taktiikassa. Ryhmädynamiikan osaaminen on juuri Jalosen vahvuus, Grönman arvioi.

”Tässäkin joukkueessa hän on näyttänyt esimerkkiä siitä, että kaikki otetaan huomioon, kaikki ovat merkityksellisiä eikä ole mitään diktaattorimaista käytöstä.”

Ihminen haluaa tulla nähdyksi, Grönman huomauttaa ja viittaa psykologian klassikkoon, kiintymyssuhdeteoriaan. Varhaislapsuuden ihmissuhteita korostava teoria käsitteellistää ihmisen taipumusta muodostaa voimakkaita tunnesiteitä toisiin ihmisiin.

”Lapsi tulee nähdyksi katseen kautta. Tämä nähdyksi tulemisen tarve säilyy syntymästä hautaan. Haluamme tulla nähdyksi parisuhteessa, työkaverina, kaverina. Jos pelaaja tulee nähdyksi, se on merkityksen kokemuksen kannalta erittäin tärkeää.”

Ydin on Konttisen mielestä se, mitä pelaajat keskenään tekevät, ja se, että heidän keskuudestaan löytyy johtajia. Joukkueessa saa ja pitää silti olla erilaisia persoonia.

Kapteeni Marko Anttilan johtajan rooli on tärkeä, mutta uskoa tekemiseen on luonut huomaamattomammin myös esimerkiksi porukan vanhin Kris­tian Kuusela, Konttinen arvioi.

Joukkueesta kertoo myös Bruce Tuckmanin neliosainen malli ryhmän muodostumisesta.

Ensivaihe on forming eli muodostuminen. Silloin tulokkaat usein muokkaavat mielipiteitään ryhmän mukaan. Toinen vaihe on storming eli myrskyäminen, jolloin turhat kohteliaisuudet heitetään pois ja pureudutaan ristiriitoihin. Kolmas vaihe on norming eli vakiintuminen, jossa jäsenet alkavat luottaa toisiinsa.

Viimeisenä tulee performing eli suorittaminen: jäsenet toimivat yhteisönä, täydentävät ja tukevat toisiaan.

Kiinnostavin vaihe on Konttisen mielestä storming, kun ryhmä kasvaa yhteen. Jos joukkue menestyy ja etenee alusta lähtien voitosta voittoon, sille ei välttämättä kehity keinoja käsitellä vaikeita hetkiä. Epäonnistumiset voivat johtaa syyttelyyn. Tähän tilanne ei saa mennä.

”Joukkueessa korostui se, että pelattiin rinnassa olevalle leijonalogolle, ei omalle nimelle selässä”, Konttinen sanoo.

Mitä ryhmädynamiikalle tekee se, että voitto kulminoituu nyt sanaan mörkö? Korostuuko Anttila tähtenä liikaa?

Konttinen ei näe siinä ongelmaa. Tämäntapaisissa tapahtumissa rakentuu aina tarinoita.

”Näillä tarinoilla on ennen kaikkea kollektiivia vahvistava vaikutus. Marko Anttilalla on hyvä tarina. Kaikki kollektiivit rakentuvat tavalla tai toisella myyteille, on kyse sitten uskonnollisesta ryhmästä, poliittisesta ryhmästä tai urheiluseurasta.”

Sisältö jatkuu mainoksen alla