Yhdysvaltalaiset tutkijat onnistuivat viljelemään bakteereita , jotka olivat odottaneet suolakiteiden sisässä lepotilassa 250 miljoonaa vuotta. Ne olivat siis jääneet loukkuunsa jo parikymmentä miljoonaa vuotta ennen ensimmäisten dinosaurusten kehittym...

Yhdysvaltalaiset tutkijat onnistuivat viljelemään bakteereita , jotka olivat odottaneet suolakiteiden sisässä lepotilassa 250 miljoonaa vuotta. Ne olivat siis jääneet loukkuunsa jo parikymmentä miljoonaa vuotta ennen ensimmäisten dinosaurusten kehittymistä.



Tätä ennen vanhimmat elvytetyt bakteerit, joiden iäkkyys on osoitettu luotettavasti, ovat olleet 30-40 miljoonaa vuotta vanhoja. Ne ovat löytyneet meripihkaan jääneen mehiläisen sisästä. Tämä pistiäinen oli lennellyt pari-kolmekymmentä miljoonaa viimeisten dinosaurusten häviämisen jälkeen.



Jos bakteerit voivat kerran säilyä satoja miljoonia vuosia, ei niiden säilymisellä ehkä ole käytännöllisesti katsoen mitään rajaa. Näin arvelee kidelöytöä Naturessa kommentoinut brittitutkija John Parkes. Tämä antaa uutta pontta niin sanotulle panspermia-hypoteesille. Sen mukaan lepomuotoiset mikrobit saattavat siirtyä avaruuden irtokivien sisässä planeettakunnasta toiseen.



Pennsylvanialaisen West Chesterin yliopiston Russell Vreelandin ja kollegoiden tutkimat 250 miljoonaa vuotta sitten muodostuneet suolakiteet louhittiin newmexicolaisesta kaivoksesta noin 570 metrin syvyydestä. Bakteerit löytyivät kiteiden sisään jääneistä pienistä suolavesikuplista. Mikrobit ovat dna-vertailun perusteella läheistä sukua Bacillus marismortuille, joka viihtyy Kuolleenmeren voimakassuolaisessa vedessä. Bacillus-suvun bakteerit muodostavat lepoitiöitä, ja ilmeisesti muinaisbakteerit olivat säilyneet juuri itiömuodossa.



Näin huimat löydöt seisovat tai kaatuvat sen mukaan, miten vakuuttavasti tutkijat ovat sulkeneet pois mahdollisuuden, että nykybakteerit olisivat lianneet näytteet. Vreelandin ja kumppanien Naturessa 19. lokakuuta julkaisema artikkeli keskittyykin menetelmien huolellisuuden osoittamiseen.



Mikrobiologin silmin luettuna he tosiaan tekivät kaiken mahdollisen. Näin se teknisesti tapahtui:



Louhituista kiteistä valittiin vain aivan ehjät, ja niiden pinta hiottiin sileäksi, jotta sterilointinesteet pesisivät sen varmasti puhtaaksi. Kiteiden pinnan sterilointiin käytettiin voimakkaita happo- ja emäsliuoksia. Työvälineet steriloitiin ylipainehöyryssä tai sterilointikemikaalien avulla. Työt tehtiin erityisissä puhdastiloissa, steriileissä vaatteissa ja suojaimissa, ja kiteitä käsiteltiin suojakaapissa, jonka ilma oli steriloitu. Kaikkien työvälineiden ja myös kiteiden pintojen puhtaus varmistettiin yrittämällä viljellä niistä bakteereita; mitään ei kasvanut.



Suojakaapissa kiteisiin porattiin nestekupliin ulottuvia reikiä, ja nestenäytteitä sekoitettiin elatusliuoksiin, joiden steriiliys oli etukäteen testattu. 53 kidettä käsiteltiin näin. Niissä oli yhteensä 66 nestekuplaa, ja kolmesta näistä kasvoi bakteereita.



Tutkijat tekivät vielä yhden testin. He tahtoivat olla varmoja, etteivät mikrobit sittenkin olleet joitakin erityisen sitkeitä nykypöpöjä, jotka eivät vain olleet kuolleet steriloinneissa vaan olivat sittenkin siirtyneet jostakin työvälineestä. He sotkivat välineitään sekä suolakiteiden pintoja näillä bakteereilla, steriloivat sitten kaiken ja yrittivät sen jälkeen viljellä pinnoilta mahdollisia eloonjääneitä. Mitään ei kasvanut. Testien perusteella sterilisaatioiden epäonnistumisen todennäköisyys oli häviävän pieni: korkeintaan 1/1000 000 000. Bakteerit eivät siis voineet olla peräisin muualta kuin kiteiden sisästä, joten niiden oli pakko olla muinaisia.