Linnunradan kiekko infrapunakuvassa. Oikealla alhaalla näkyvät Suuri ja Pieni Magellanin pilvi (J. Carpenter, M. Skrutskie, R. Hurt, 2MASS -hanke, NSF, NASA).
Linnunradan kiekko infrapunakuvassa. Oikealla alhaalla näkyvät Suuri ja Pieni Magellanin pilvi (J. Carpenter, M. Skrutskie, R. Hurt, 2MASS -hanke, NSF, NASA).

Pienet seuralaisgalaksit saavat Liinuradan värähtelemään rumpukalvon lailla

Linnunradan liepeillä majailevat pienet epäsäännölliset galaksit, Magellanin pilvet, aiheuttanevat oman galaksimme kiekon laitojen vääntymän, joka on ollut vailla selitystä lähes 50 vuotta. Samalla ne saavat galaksimme värähtelemään rumpukalvon lailla.

Linnunradan kiekon vääntymä havaittiin jo vuonna 1957. Parhaiten se näkyy tähtikiekkoa ympäröivässä vetykaasussa. Pientä ja Suurta Magellanin pilveä, jotka kiertävät galaksimme kerran 1,5 miljardissa vuodessa, tavattiin pitää liian pieninä vääntymän aiheuttajiksi: niiden yhteen laskettu massa on vain kaksi prosenttia Linnunradan kiekon massasta. Nyt Massachusettsin yliopiston professori Martin D. Weinberg ja Kalifornian yliopiston professori Leo Blitz huomasivat pimeän aineen vahvistavan niiden vaikutusta.

Linnunradan kiekkoa ympäröi nimittäin pimeästä aineesta - se havaitaan vain sen aiheuttaman vetovoiman takia - muodostuva pallomainen halo. Weinbergin ja Blitzin tietokonesimulaatioissa ilmeni, että Magellanin pilvien vetovoima aikaansaa pimeään aineeseen ”aallon”, joka vahvistaa pilvien vaikutusta Linnunradan kiekkoon. Näin siihen syntyvät havaitunlaiset vääntymät. ”Malli ei tuota pelkästään vääntymää. Magellanin pilvien kiertäessä galaksiamme, näyttää siltä kuin Linnunrata lepattaisi tuulessa”, sanoo Blitz yliopistonsa tiedotteessa. ”Huomasimme jotain hämmästyttävää: voimme kuvailla kiekon liikettä kolmella erilaisella värähtelyllä.”

Tutkijat kertoivat tuloksistaan Yhdysvaltain tähtitieteilijäseuran kokouksessa tammikuun toisella viikolla.

Aurinkokunnassamme kiitänyttä asteroidia tutkitaan vielä radioteleskoopein. Ohessa taiteilijan näkemys sikarin muotoisesta vieraasta. Kuva: ESO / M. Kornmesser

Asteroidi ’Oumuamua tuli Maan lähelle aurinkokuntamme ulkopuolelta ja on nyt jo yli 300 miljoonan kilometrin päässä Maasta.

Asteroidi ulkoavaruudesta lensi aurinkokuntaamme lokakuussa, ja se paljastui oudosti sikarin muotoiseksi. Asteroidi sai nimen ‘Oumuamua, joka tarkoittaa havaijin kielellä viestinviejää.

Tähtitieteilijät haluavat nyt tarkistaa, onko asteroidissa merkkejä vieraasta sivilisaatiosta tai Maan ulkopuolisesta älystä.

Asteroidia tutkii loppuviikosta iso Green Bankin radioteleskooppi läntisessä Virginiassa Yhdysvalloissa, kertoo The Guardian.

Radioteleskooppi seuraa asteroidia keskiviikosta alkaen ainakin kymmenen tuntia. Merkkejä etsitään neljällä eri radiotaajuudella.

”Asteroidista voisi löytyä esimerkiksi radiolähde”, sanoo tähtitieteen professori Avi Loeb Harvardin yliopistosta. Hän on mukana Breakthrough Listen -hankkeessa, joka etsii vieraan älyn merkkejä avaruudesta.

Breakthrough Listen -hanke perustettiin 2015. Se etsii elämän merkkejä planeetoilta, joita on löydetty ja löydetään miljoonalta lähimmältä tähdeltä. Hanketta rahoittaa venäläinen miljardööri Juri Milner.

”On outoa, että ensimmäinen kappale, jonka havaitsemme tulevan aurinkokuntamme ulkopuolelta, on tuon muotoinen”, sanoo Loeb.

”Jos siinä on mitään keinotekoista, saamme siitä selvää. Melko varmasti se on tavallinen kappale”, sanoi Loeb The Guardian -lehden mukaan.

Tähtitieteilijät pystyivät päättelemään asteroidin radasta, että se tuli aurinkokuntamme ulkopuolelta. Jonkin kappaleen painovoima on sinkauttanut sen tähtienväliseen avaruuteen.

‘Oumuamuan muoto mietityttää tähtitieteilijöitä. Samanlaista ei ole tavattu aurinkokunnassamme.

Vaikka signaalia maan ulkopuolisesta älystä ei saataisikaan, saa radioteleskoopilla lisää tietoa kohteesta. Vielä ei tiedetä, onko sillä vettä ja kaasuja.

Tutkijat esittävät, että nykyihminen vaelsi ulos Afrikasta useaan otteeseen. Ensimmäisen seurueen lähdöstä on noin 120 000 vuotta.

Nykyihminen Homo sapiens kehittyi Afrikassa, mistä noin 60 000 vuotta sitten levittäytyi Aasian ja Euroopan puolelle joukko, josta kaikki nykyiset ei-afrikkalaiset polveutuivat.

Näin ihmislajin tarinaa on kerrottu koulukirjoissa ja tiedeuutisissa vuosien ajan. Nyt siihen on aika tehdä päivitys, toteavat alan asiantuntijat Science-lehdessä .

Arvostetun Max Planck -instituutin ja Hawaijin yliopiston tutkijat kokosivat analyysissaan yhteen joukon löytöjä, jotka on tehty Aasiassa aivan viime vuosina. Niistä saadut tutkimustulokset eivät sovi yhteen vanhan kertomuksen kanssa.

Esimerkiksi Keski- ja Etelä-Kiinasta on löydetty nykyihmisen jäänteitä, jotka on ajoitettu 70 000–120 000 vuotta vanhoiksi.

Löydöt Kaakkois-Aasiasta ja Australiasta viittaavat siihen, että nykyihminen ehti häärätä sielläkin jo ennen kuin lajimme vanhan teorian mukaan oli edes astunut jalallaan Afrikan ulkopuolelle.

Tutkijat esittävät, että nykyihminen vaelsi ulos Afrikasta useaan otteeseen. Ensimmäisen seurueen lähdöstä on noin 120 000 vuotta, siis kaksi kertaa pidempi aika kuin mitä ennen otaksuttiin.

Heidän jälkeensä muuttajia on ollut useita, kunnes suurin Afrikasta muutto nähtiin 60 000 vuotta sitten.

Jokin vanhassa tarinassa sentään pitää kutinsa: kaikki kansat Afrikan ulkopuolella polveutuvat tuosta viimeksi mainitusta joukkiosta. Syystä tai toisesta aiemmin lähteneiden ihmisten suvut ovat sammuneet.

”Varhemmin kuin 60 000 vuotta sitten Afrikasta levittäytyneet ihmiset olivat todennäköisesti pieniä metsästäjä-kerääjien ryhmiä. Ainakin jotkin näistä varhaisista levittäytyjistä jättivät vähäisiä geneettisiä jälkiä nykyisiin ihmispopulaatioihin”, selittää tutkimustiedotteessa professori Michael Petraglia Ihmisen historian Max Planck -instituutista.

Analyysissaan tutkijat liittävät tarinaan myös viimeaikaisissa geenitutkimuksissa saadut tiedot siitä, että nykyihminen pariutui sukulaislajiensa kanssa Afrikasta lähdettyään.

Nykyihmisiltä on tunnistettu niin neandertalien kuin denisovanihmisten geenejä sekä näiden lisäksi vielä tunnistamattoman ihmislajin perimää.

Tutkijoiden mukaan risteytyminen tapahtui Aasiassa, missä lajeillamme oli mahdollisuus kohdata oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa.