Suomen vahvin mies -kilpailun voitti viime vuonna Niko Vesterinen. Kuva: Seppo Solmela
Suomen vahvin mies -kilpailun voitti viime vuonna Niko Vesterinen. Kuva: Seppo Solmela

Ylipaino ei paljoa haittaa, jos näyttää voimakkaalta.

Naiset näyttävät pitävän miellyttävänä miehen lihaksikasta ylävartaloa, vaikka jotkut väittävätkin, että muskelit eivät kaikkia kiinnosta.

Kun 160 naista laitettiin valitsemaan miellyttäviä ylävartaloita kokeessa, naiset valitsivat aina sen, joka oli lihaksikas. Näin kertoo tutkimus, jonka julkaisi Britanniassa Royal Societyn julkaisusarja B.

Näytettyjen valokuvien yksi ryhmä esitteli yliopisto-opiskelijoita. Toisessa ryhmässä oli miehiä, jotka oli valittu kuviin kuntosalilta. He olivat käyneet salilla 3–5 kertaa viikossa. Kuvissa esiintyvien miesten voimaa mitattiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Miehen mitattu voima selitti selvästi parhaiten sitä, miten houkuttelevaksi naiset luokittelivat hänet. Se selitti tutkijoiden mukaan 70 prosenttia miehille annetuista pisteistä. Jos mies oli pitkä, miehen pisteet nousivat jopa kymmenen prosenttiyksikköä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Miehen ylipaino pudotti hiukan pisteitä, mutta ei paljoa.

”Vaikka olet hieman ylipainoinen mutta näytät vahvalta, ei ylipaino juuri haittaa. Vahva ja tukeva kaveri on periaatteessa ok. Tämä voi lohduttaa monia miehiä”, kommentoi tulosta yksi sen tekijöistä, Kalifornian osavaltion yliopiston evoluutiopsykologi Aaron Lukaszewski Guardianille.

”Yllätyimme siitä, että vahva vartalo vetosi niin paljon”, sanoo tutkimusta johtanut Aaron Sell Griffithin yliopistosta Australiasta.

”Emme löytäneet yhtään naista, joka olisi mieltynyt enemmän heikkoon tai naisellisempaan vartaloon”, sanoo Sell.

Miesten houkuttelevuutta koskevissa tutkimuksissa on esitetty, että nainen ei koe tietyn pisteen jälkeen liian lihaksikasta vartaloa vetoavana.

Teorian mukaan lihakset tarjosivat esivanhemmille etuja, kun resursseja piti hankkia tai suojella jälkeläisiä. Tietyssä vaiheessa naisen pariutuminen voimakkaasti hallitsevan miehen kanssa ei olisikaan eduksi.

”Hän voi käyttää voimaansa aggressiivisesti, ja siitä voi koitua haittoja”, taustoittaa Lukaszewski.

Kokeet viittaavat kuitenkin siihen, että jos lihaksikkaassa vartalossa olisikin haittapuolia, se ei näy naisten valinnoissa.

Lukaszewski sanoo, että tutkimuksia on ehkä johtanut harhaan se, että miehen ylävartaloista on kokeissa näytetty piirustuksia, ei valokuvia.

”Piirroksissa on esitetty kokeissa animaatiohahmo Hulkin kaltaisia lihashirmuja. He eivät aina näytä inhimillisiltä.”

Samat tutkijat aikoivat seuraavaksi selvittää sitä, miksi tutkimukset kasvojen houkuttelevuudesta eroavat. Niissä naiset ovat osoittaneet mieltymystä naisellisiin miesten kasvoihin.

”Näyttää siltä, ​​että naiset analysoivat kasvoja eri tavalla. Me emme vielä tiedä miksi”, sanoo Sell.

Vierailija

Gemini kirjoitti:
Deimos kirjoitti:
Ulkonäkö on se asia, joka ensiksi tulee esille. Muut persoonallisuuteen liityvät asiat vaativat jo tarkempaa selvittelyä. Ulkonäkö on se käyntikortti, jota kannamme jatkuvasti mukana, halusimmepa tai emme. Ja perusulkonäköä ei voi hirveästi muokata. Ja olemme myös ulkonäkömme vankeja. Se mitä on pään sisällä, ei välttämättä kohtaa ulkoisen kuoren kanssa.

Silmätkö ne ovat sielun peili? Muistan pari vuotta sitten eräässä kaupassa, kun tulin kassalle. Ihan normaalin näköinen mukavan tuntuinen tyttö. Mutta hän teki jotain, mitä en ikinä odottanut. Hän katsoi minua silmiin tavalla jota ihmettelen vieläkin. Tuntui, kuin hän olisi nähnyt syvälle minun mieleeni. Ei huonolla tavalla vaan tavalla jota en osaa selittää. Menin hämilleni. Poistuin kaverini kanssa paikalta. Ehkä olen ihmissuhdeasioissa aika hidas. Tosin aina on väärinymmärryksen mahdollisuus.

Hänellä ehkä vain sattui olemaan "erikoiset" silmät. Tulkitsit sen sitten henkilökohtaisesti, kuten ehkä moni muukin asiakas.

Ei erikoiset silmät. Vaan milla tavalla hän katsoi silmiini. Todella "syvälle". Ja niinkuin itse totesin, aina voi katseet tulkita väärin. Ja varmasti tulkitsen sen henkilökohtaisesti. Ehkä hän katsoo joka asiakasta samalla tavalla. Mutta varmaan tiedät, että katsoakin voi monella tavalla.