Margot Holzmann ja Marta Halusa olivat pari. Holzmann säästyi keskitysleiriltä, vaikka oli lesbo ja juutalainen. Kuva: Kimmo Taskinen
Margot Holzmann ja Marta Halusa olivat pari. Holzmann säästyi keskitysleiriltä, vaikka oli lesbo ja juutalainen. Kuva: Kimmo Taskinen

Tuhansia homomiehiä kuoli keskitysleireillä. Natsi-Saksa ei kuitenkaan ollut innokas tuomitsemaan lesbonaisia.

Yhdysvaltalaisen Stanfordin yliopiston historiantutkija Samuel Clowes Huneke teki vuonna 2015 Berliinin valtionarkistosta melkoisen löydön. Arkistoissa oli säilynyt natsi-Saksan rikospoliisin Kripon pöytäkirjat kahdeksasta lesbonaisesta, jotka oli ilmiannettu poliisille suhteidensa takia.

Yhtäkään naista ei rangaistu. Jopa juutalainen lesbonainen välttyi keskitysleiriltä lumeavioliittonsa turvin.

Natsi-Saksan homoihin kohdistamat vainot tunnetaan hyvin. Miesten väliset homosuhteet oli säädetty rikokseksi, ja arviolta 50 000 homomiestä tuomittiin. Näistä miehistä 5 000–15 000 päätyi keskitysleireihin, joissa suurin osa kuoli.

Homoseksuaalisuuden kieltävä laki ei kuitenkaan koskenut naisia.

Lesbonaisten kohtaloa käsitteleviä asiakirjoja on silti säilynyt hyvin vähän. On arveltu, että naisten välisiä suhteita ei natsi-Saksassa pidetty niin ongelmallisina, koska naisia ei mielletty seksuaalisiksi olennoiksi.

Heillä ei toisaalta ollut myöskään mahdollisuutta osallistua politiikkaan tai muuhunkaan yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. He eivät siis olleet poliittinen uhka järjestelmälle.

Kuitenkin natsi-Saksassa korostettiin poikkeuksellisen paljon naisen roolia synnyttäjänä ja äitinä.

”Tässä kontekstissa natsihallinnon erittäin vähäinen mielenkiinto lesbosuhteita kohtaan on häkellyttävää, sillä naisille sälytettiin muuten todella paljon odotuksia ja vastuuta”, Huneke sanoo. Hän valmistelee väitöskirjaa seksuaalivähemmistöjen asemasta sodanjälkeisessä Saksassa.

Huneken Berliinistä löytämissä pöytäkirjoissa puitiin kahdeksan lesbonaisen tapauksia. Heidät oli poliisille ilmiantanut esimerkiksi naapuri tai työtoveri.

Kahdeksan tapauksen tutkimusaineisto ei ole suuri, mutta se on Huneken mukaan poikkeuksellinen. Natsiajan arkistoista ei tätä ennen ole löytynyt juuri mitään viittauksia lesbonaisiin.

Kaikissa tapauksissa joko poliisi, tuomari tai syyttäjä katsoi, että näitä naisia ei lain mukaan voida tuomita mistään. Ei ole myöskään todisteita siitä, että naisia olisi muutenkaan rangaistu ilmiantojen seurauksena.

Kaikkien erikoisin on juutalaisen Margot Holzmannin tapaus. Holzmann eli suhteessa Marta Halusan kanssa, ja naisia vainottiin prostituoituina.

Holzmann järjesti vuonna 1941 turvakseen avioliiton kiinalaisen tarjoilijamiehen Chi-Lan Liun kanssa ja sai tämän myötä Kiinan kansalaisuuden. Tämä pelasti Holzmannin keskitysleiriltä.

Naispari Halusa ja Liu selvisivät sodan yli ja muuttivat myöhemmin Englantiin.

Huneken mukaan on poikkeuksellista, että lakipykäliä tulkittiin näin tiukasti, jopa juutalaisen lesbonaisen hyväksi.

Kaikkia tapauksia käsitteli tosin sama poliisi. On mahdollista, että kyseinen poliisi oli vähemmän kiihkomielinen kuin virkaveljensä.

”Silti lain kirjaimen pilkuntarkka noudattaminen osoittaa tietynlaista suvaitsevaisuutta lesboja kohtaan.”

Asiakirjoista paljastuu myös, että poliisin tutkintaan joutuneet naiset olivat eläneet melko avoimesti lesboina jopa vuosien ajan. Tavallisia saksalaisia naisten väliset suhteet eivät ilmeisesti liiemmin kiinnostaneet, ja ilmiantokynnys oli korkea.

Huneken tutkimusartikkelin julkaisi Journal of Contemporary History.