Margot Holzmann ja Marta Halusa olivat pari. Holzmann säästyi keskitysleiriltä, vaikka oli lesbo ja juutalainen. Kuva: Kimmo Taskinen
Margot Holzmann ja Marta Halusa olivat pari. Holzmann säästyi keskitysleiriltä, vaikka oli lesbo ja juutalainen. Kuva: Kimmo Taskinen

Tuhansia homomiehiä kuoli keskitysleireillä. Natsi-Saksa ei kuitenkaan ollut innokas tuomitsemaan lesbonaisia.

Yhdysvaltalaisen Stanfordin yliopiston historiantutkija Samuel Clowes Huneke teki vuonna 2015 Berliinin valtionarkistosta melkoisen löydön. Arkistoissa oli säilynyt natsi-Saksan rikospoliisin Kripon pöytäkirjat kahdeksasta lesbonaisesta, jotka oli ilmiannettu poliisille suhteidensa takia.

Yhtäkään naista ei rangaistu. Jopa juutalainen lesbonainen välttyi keskitysleiriltä lumeavioliittonsa turvin.

Natsi-Saksan homoihin kohdistamat vainot tunnetaan hyvin. Miesten väliset homosuhteet oli säädetty rikokseksi, ja arviolta 50 000 homomiestä tuomittiin. Näistä miehistä 5 000–15 000 päätyi keskitysleireihin, joissa suurin osa kuoli.

Homoseksuaalisuuden kieltävä laki ei kuitenkaan koskenut naisia.

Lesbonaisten kohtaloa käsitteleviä asiakirjoja on silti säilynyt hyvin vähän. On arveltu, että naisten välisiä suhteita ei natsi-Saksassa pidetty niin ongelmallisina, koska naisia ei mielletty seksuaalisiksi olennoiksi.

Heillä ei toisaalta ollut myöskään mahdollisuutta osallistua politiikkaan tai muuhunkaan yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. He eivät siis olleet poliittinen uhka järjestelmälle.

Kuitenkin natsi-Saksassa korostettiin poikkeuksellisen paljon naisen roolia synnyttäjänä ja äitinä.

”Tässä kontekstissa natsihallinnon erittäin vähäinen mielenkiinto lesbosuhteita kohtaan on häkellyttävää, sillä naisille sälytettiin muuten todella paljon odotuksia ja vastuuta”, Huneke sanoo. Hän valmistelee väitöskirjaa seksuaalivähemmistöjen asemasta sodanjälkeisessä Saksassa.

Huneken Berliinistä löytämissä pöytäkirjoissa puitiin kahdeksan lesbonaisen tapauksia. Heidät oli poliisille ilmiantanut esimerkiksi naapuri tai työtoveri.

Kahdeksan tapauksen tutkimusaineisto ei ole suuri, mutta se on Huneken mukaan poikkeuksellinen. Natsiajan arkistoista ei tätä ennen ole löytynyt juuri mitään viittauksia lesbonaisiin.

Kaikissa tapauksissa joko poliisi, tuomari tai syyttäjä katsoi, että näitä naisia ei lain mukaan voida tuomita mistään. Ei ole myöskään todisteita siitä, että naisia olisi muutenkaan rangaistu ilmiantojen seurauksena.

Kaikkien erikoisin on juutalaisen Margot Holzmannin tapaus. Holzmann eli suhteessa Marta Halusan kanssa, ja naisia vainottiin prostituoituina.

Holzmann järjesti vuonna 1941 turvakseen avioliiton kiinalaisen tarjoilijamiehen Chi-Lan Liun kanssa ja sai tämän myötä Kiinan kansalaisuuden. Tämä pelasti Holzmannin keskitysleiriltä.

Naispari Halusa ja Liu selvisivät sodan yli ja muuttivat myöhemmin Englantiin.

Huneken mukaan on poikkeuksellista, että lakipykäliä tulkittiin näin tiukasti, jopa juutalaisen lesbonaisen hyväksi.

Kaikkia tapauksia käsitteli tosin sama poliisi. On mahdollista, että kyseinen poliisi oli vähemmän kiihkomielinen kuin virkaveljensä.

”Silti lain kirjaimen pilkuntarkka noudattaminen osoittaa tietynlaista suvaitsevaisuutta lesboja kohtaan.”

Asiakirjoista paljastuu myös, että poliisin tutkintaan joutuneet naiset olivat eläneet melko avoimesti lesboina jopa vuosien ajan. Tavallisia saksalaisia naisten väliset suhteet eivät ilmeisesti liiemmin kiinnostaneet, ja ilmiantokynnys oli korkea.

Huneken tutkimusartikkelin julkaisi Journal of Contemporary History.

Nimipäivä oli pitkään tärkein henkilökohtainen merkkipäivä.

Tiedätkö, milloin sinulla on nimipäivä? Toisin kun monessa muussa maailman maassa, vastauksesi on todennäköisesti kyllä. Liekö edes suomalaista, joka ei tietäisi.

Entä panitko merkille, että eilen alkoi naistenviikko? Monet panivat – muutkin kuin ne yli 600 000 naista, joiden nimipäivä osuu 18.7.–24.7. sijoittuvaan viikkoon.

Meillä muistetaan naistenviikko sen peruina, että ennen sääkarttoja ja taloussivujen pörssianalyysejä suomalaiset yrittivät ennakoida elämäänsä enteistä.

Naisten viikolla selvisivät sadot ja sateet.

Joka ei ole Marketan aikana heinässä, se ei korjaa heiniä.
Jos ei Kristiinan päivänä ole pavussa kukkaa, saa päästää siat papumaahan.
Jos on poudat, varokaa ämmäviikkoa. Kyllä ämmät kastelee.
Kun Matleenan päivänä sataa, sataa Pertun päivään asti.

Vietto alkoi 1700-luvulla

Naistenviikon juuren muodostavat kahden pyhimyksen, Maria Magdalenan ja Kristinan, keskiaikaiset muistopäivät.

Katolisen kirkon pyhimyskalenterista lähti aikoinaan koko ajatus nimille omistetuista päivistä. Pyhimysten päivät alkoivat muuntua nimipäiviksi, kun kirkon jäsenet ryhtyivät nimeämään lapsiaan pyhimysten mukaan.

Yhteys pyhimyksiin höllentyi, kun Martin Luther käynnisti Saksassa uskonnollisen reformaation. Se hylkäsi pyhimysten palvonnan ja korvasi pyhimyskalenterit evankelisilla kalentereilla, joihin merkittiin nimipäiviä myös suosituille kansannimille.

Suomeen tämä maallinen nimipäiväperinne saapui Ruotsin kautta 1700-luvulla. Tavan omaksuivat ensin – niin kuin tuolloin uudet muotivillitykset yleensä – säätyläiset, mutta seuraavalla vuosisadalla nimipäiviä vietettiin jo koko maassa.

Perinteen yleistymistä edisti täkäläinen nimipäiväkalenteri, jota päivitettiin vastaamaan suomalaisten tosiasiallista nimistöä.

Maassa, jossa kaikki eivät vielä satakaan vuotta sitten tienneet toistensa syntymäpäiviä, eivät aina omaansakaan, almanakkaan merkityt nimipäivät antoivat mahdollisuuden toivottaa sukulaisille ja ystäville vuosittain lisää onnellisia elonpäiviä.

Näin Suomesta tuli nimipäivien vieton kärkimaita – ja sellainen maamme on yhä. Meidän lisäksemme maallisia nimipäiviä viettävät innokkaasti lähinnä ruotsalaiset, tšekit ja latvialaiset.

Kalenterit tukevat edelleen

Nimipäiväperinteen säilymistä ovat tukeneet uudet nimipäiväkalenterit, joilla on haluttu varmistaa, että mahdollisimman monella on tilaisuus viettää nimipäivää.

Suomenruotsalaiset saivat omansa vuonna 1929. Inarinsaamelaisten kalenteria on julkaistu vuodesta 1996, ja ensimmäinen pohjoissaamelaisten kalenteri ilmestyi 1997.

Luonnollisesti myös ortodokseilla on kalenteri. He juhlivat nimipäivää oman nimikkopyhänsä päivänä.

Nykyään jopa 84 prosenttia suomalaisista pystyy viettämään nimipäivää suomenkielisen nimipäiväkalenterin mukaan.

Jos nimeään etsii lisäksi suomenruotsalaisesta, ortodoksisesta tai saamelaisesta kalenterista, nousee luku yli 90 prosenttiin, arvioi nimistöntutkimuksen dosentti Minna Saarelma-Paukkala, joka Helsingin yliopiston almanakkatoimiston johtajana hoitaa suomenkielistä nimipäiväkalenteria.

 

Lue lisää

Tiede-lehdessä 8/2018 on pitkä artikkeli, jossa tiedetoimittaja Johanna Junttila  kertoo nimipäiväperinteen synnystä ja nimipäivien perinteisistä viettotavoista. Nykyiset someviestit ja pullakahvit työpaikalla ovat kalpea aavistus alkuperäisistä menoista. Ennen päivänsankari sai nimipäiväpuun ja olkiheilan sänkyyn.

Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa paperilehti tai iPad-digilehti.

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea artikkelin kirjautumalla tilaajatunnuksillasi Digilehdet-palveluun.

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Ellet ole tilaaja, voit hyödyntää maksutonta tutustumistilausta, joka tarjoaa neljän viikon lukuoikeuden Tiede-lehden artikkeleihin.

Pääset tekemään tilauksen klikkaamalla tätä artikkelilinkkiä.

Jopa huonomuistisena pidetty kultakala pystyy palauttamaan mieleensä yli vuoden takaisia tapahtumia.

Englanninkieliset kutsuvat hajamielisyyttä usein ”kultakalan muistiksi”, ja sen väitetään olevan vain kolmen sekunnin mittainen.

Todellisuudessa kultakala, kuten moni muukin kala, on muistivirtuoosi. Sen muisti on jopa niin luotettava, että Kanadassa Brittiläisen Kolumbian yliopiston luennoitsijat hyödyntävät sitä biologian opetuksessa.

Harjoituksessa kunkin opiskelijan pitää opettaa yhdelle kultakalalle, että se saa ylimääräisen ruoka-annoksen uimalla tietyn värisen muoviputken luo. Joka kalalle on varattu hiukan eri värisävy. Sitten putkirivistö pidetään poissa kalojen näkyviltä vuoden ajan. Tämän jälkeen opiskelija saa tehtäväkseen kokeilla, vieläkö hänen ”oma” kalansa valitsee oikean sävyn.

Vastaus on kyllä. Jokainen kultakala viilettää edelleen oman värisävynsä putkelle.

Kalojen muisti on muutenkin osoittautunut mainettaan paremmaksi. Eräs todiste tästä on röyhelötokko, sormenmittainen sintti, joka elää Atlantin rantavesissä.

Tutkimuksissa on paljastunut, että röyhelötokko painaa nousuveden aikana mieleensä kolmiulotteisen kartan kotivetensä pohjasta. Sitä hyödyntämällä tokko löytää laskuveden aikana vuorovesilammikosta takaisin mereen. Kartta päässään se loikkii yhdestä rannalle jääneestä lampareesta viereiseen, siitä seuraavaan ja niin edelleen avoveteen asti.

Jos tokot siirtää vieraan rannan lammikoihin, niiden loikat suuntautuvat mihin sattuu ja päättyvät yleensä kuivalle maalle. Jo yhden nousuveden mittainen uiskentelu uuden pohjamaiseman yllä riittää kuitenkin siihen, että ne muistavat oikeat hyppelyreitit yli kuukautta myöhemmin.

 

Lue lisää

Kesäkuun Tiede-lehdessä on pitkä artikkeli, jossa tutkija ja tietokirjailija Helena Telkänranta kertoo kalojen hämmästyttävistä kyvyistä. Valtaosa kalojen älyä ja tunnemaailmaa koskevista tutkimuksista on niin tuoretta, että tiedot eivät ole vielä ehtineet esimerkiksi oppikirjoihin.

Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa paperilehti tai iPad-digilehti.

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea artikkelin kirjautumalla tilaajatunnuksillasi Digilehdet-palveluun.

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Ellet ole tilaaja, voit hyödyntää maksutonta tutustumistilausta, joka tarjoaa neljän viikon lukuoikeuden Tiede-lehden artikkeleihin.

Pääset tekemään tilauksen klikkaamalla tätä artikkelilinkkiä.