Nauru vapauttaa hyvän olon hormoneja. Niitä on nyt kuvannettu. Kuva: Kimmo Taskinen
Nauru vapauttaa hyvän olon hormoneja. Niitä on nyt kuvannettu. Kuva: Kimmo Taskinen

Mielihyvähormoni endorfiini sitoutuu elimistössä opioidireseptoreihin.

Ihminen on sosiaalinen eläin. Meidän sosiaaliset verkostomme ovat huomattavasti suuremmat kuin muilla kädellisillä.

Mutta mikä sitoo ihmiset yhteen? Yhtä selitystä on etsitty aivokemiasta.

Nauru vapauttaa mielihyvähormoneja, jotka edistävät sosiaalisten suhteiden muodostumista.

Turun PET-keskuksen, Aalto-yliopiston ja Oxfordin yliopiston tutkijat ovat nyt osoittaneet kuvantamalla, kuinka nauru ryöpsäyttää endorfiineja aivoihin. Koehenkilöt myös nauroivat sitä herkemmin, mitä enemmän heidän aivoissaan oli opioidireseptoreja.

Mielihyvähormoni endorfiini sitoutuu elimistössä opioidireseptoreihin. Sen vapautuminen vähentää myös kipua.

”Endorfiinien vapautumisen aiheuttama mielihyvä ja rentoutuminen korostavat turvallisuuden tunnetta. Opioidireseptorien määrän ja nauruherkkyyden välinen yhteys osoittaa, että yksilölliset erot ihmisten sosiaalisuudessa voivat johtua opioidijärjestelmän eroista”, kertoo professori Lauri Nummenmaa Turun PET-keskuksesta.

Yhdessä nauraminen voi siis olla tärkeä tekijä, kun muodostamme sosiaalisia suhteita ja pidämme yllä niitä.

Kokeen henkilöt laitettiin katsomaan hupivideoita ystäviensä kanssa. Sen jälkeen heidän aivonsa kuvattiin pet-laitteella. Toinen kuvaus tehtiin, kun he olivat istuneet yksin laboratoriossa puoli tuntia.

Tutkijat seurasivat naurun vaikutusta aivoissa ruiskuttamalla koehenkilöiden verenkiertoon pienen määrän radioaktiivista ainetta. Se sitoutuu opioidireseptoreihin.

Nauraminen vapautti endorfiinia niillä aivojen alueilla, jotka osallistuvat vireystilan ja tunteiden säätelyyn. Yhdessä nauraminen nosti koehenkilöiden kipukynnystä huomattavasti.

”Monet apinalajit pitävät yllä sosiaalisia suhteita sukimalla toistensa turkkeja. Sen tiedetään vapauttavan endorfiineja. Tällainen kahdenvälinen sukiminen on kuitenkin hidasta”, sanoo professori Robin Dunbar Oxfordin yliopistosta.

”Koska nauraminen vapauttaa endorfiineja samaan tapaan, mahdollistaa se huomattavasti laajempien sosiaalisten verkostojen muodostuksen. Nauru tarttuu helposti. Endorfiineja vapautuu ja sosiaalinen yhteenkuuluvuus lisääntyy yhdessä nauravilla ihmisillä.”

Antropologi Dunbar tunnetaan parhaiten hänen 1990-luvulla esittämästään ”Dunbarin luvusta”. Sen mukaan ihminen pystyy hallitsemaan kerrallaan noin 150 merkityksellistä ihmissuhdetta.

Tutkimuksen julkaisi The Journal of Neuroscience.

Moni haluaa ryhtyä liikkumaan, mutta into lopahtaa aikatauluihin ja monimutkaisiin harjoitusohjelmiin. Tavoite pitää paremmin, jos laajentaa mielikuvaa liikunnasta.

Liikkuminen on terveellistä, kuka sitä ei tietäisi. Mitä välttelystä seuraa, voi aavistella UKK-instituutin tuoreesta raportista, jossa lasketaan liikkumattomuuden kustannuksia suomalaiselle yhteiskunnalle.

Ne ovat huomattavat: vähintään runsaat kolme miljardia mutta kenties jopa yli seitsemän miljardia euroa vuodessa. Summa kertyy sairauspäivistä, lääkemenoista, terveyspalveluiden käytöstä, tekemättä jääneistä työtunneista, menetetyistä verotuloista ja koti- ja laitoshoidon kustannuksista.

Tutkimusten mukaan liikkuja suojaa itseään monilta sairauksilta: diabetekselta, masennukselta, metaboliselta oireyhtymältä, sydän- ja verisuonitaudeilta, jopa joiltakin syöviltä – ja tietysti ylipainolta.

Mikä määrä sitten pitäisi liikkua hyödyt saadakseen?

Suositus kaksi ja puoli tuntia

Maailman terveysjärjestön WHO:n suositus, jota Suomikin noudattaa, ohjeistaa liikkumaan keskitehoisesti vähintään kaksi ja puoli tuntia tai voimakkaasti tunnin ja vartin viikossa.

Ohjetta tukee vuonna 2017 julkaistu tutkimus, johon osallistui yli 130 000 ihmistä 17 maasta. Tulosten mukaan varhaisen kuoleman riski vähenee lähes 30 prosenttia, kun käyttää vähintään suositellun ajan fyysisiin aktiviteetteihin.

Hyvästä kannusteesta huolimatta aikatavoite voi lannistaa nykyajan kiireistä ihmistä. Mistä ottaa ajan juoksulenkkiin, jumppatuntiin tai salilla käyntiin?

Entä jos sitä ei tarvitsisi aina erikseen ottaa. Liikuntaa voi tarkastella muutenkin kuin nimenomaisena suorituksena.

Kertyy arjen askareistakin

WHO laskee keskitehoiseksi liikunnaksi myös tavalliset arjen tekemiset, kuten imuroinnin ja muut kotityöt. Samaan joukkoon menevät työmatkakävely, työmatkapyöräily – ja näin kesän lähestyessä monen iloksi – myös puutarhatyöt, marjastus ja sienestys.

Liikuntaa ei ole edes pakko jakaa pitkin viikkoa, vaikka suositus niin neuvookin. Viikonloppuliikuntakin hyödyttää. Tutkimuksissa se on pienentänyt ennenaikaisen kuoleman riskiä yhtä paljon kuin ositettu liikunta.

Mikä parasta, tuore yhdysvaltalaistutkimus osoittaa, että vähänkin on parempi kuin ei mitään.

Nykyinen suositus pitää terveyshyödyn rajana vähintään kymmenen minuutin liikuntarupeamaa, mutta uusien tulosten mukaan elimistö kiittää jo kahden minuutin aktiivisuudesta. Se voi olla pysäkin väli kävelyä tai hissin vaihto portaisiin.

Näin ajatellen kaksi ja puoli tuntia ei enää tunnukaan mahdottomalta.

 

Lue lisää

Huhtikuun Tiede-lehdessä on pitkä artikkeli, jossa kansainväliset tiedetoimittajat esittävät asiantuntijoille monien miettimiä liikuntakysymyksiä: Onko pakko rehkiä hikeen asti? Voiko venyttelyn jättää väliin? Mitä oikein kannattaa syödä? Siivittääkö musiikki tosiaan menoa?

Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa paperilehti tai iPad-digilehti.

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea artikkelin kirjautumalla tilaajatunnuksillasi Digilehdet-palveluun.

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Ellet ole tilaaja, voit hyödyntää maksutonta tutustumistilausta, joka tarjoaa neljän viikon lukuoikeuden Tiede-lehden artikkeleihin.

Pääset tekemään tilauksen klikkaamalla tätä artikkelilinkkiä.

Afrikkalaisten paikallislintujen immuunijärjestelmä on huomattavasti virittyneempi taistelemaan sikäläisiä taudinaiheuttajia vastaan.

Muuttolinnut kasvattavat kesäisin poikasensa pohjoisessa välttyäkseen tropiikin taudeilta. Tämä kävi ilmi, kun ruotsalaisessa Lundin yliopistossa tutkittiin yli tuhannen lintulajin evoluutiohistoriaa ja immuunijärjestelmää.

Kun poikaset syntyvät Pohjolassa, lintujen ei tarvitse ylläpitää yhtä kattavaa immuunijärjestelmää kuin Afrikassa pysyttelevien serkkujensa.

Tutkijat analysoivat 1 300 lintulajin sukupuut ja vertailivat eurooppalaisten ja afrikkalaisten paikallislintujen sekä muuttolintujen immuunijärjestelmää.

Euroopassa pysyvästi elävillä linnuilla ja muuttolinnuilla on trooppisiin taudinaiheuttajiin nähden paljon suppeampi immuunijärjestelmä kuin afrikkalaisilla linnuilla. Se on yllättävää, sillä muuttolintujen ajattelisi tarvitsevan suojaa troopiikin taudeilta etelässä talvehtiessaan.

Ne eivät kuitenkaan näytä olevan immuunipuolustukseltaan erilaisia kuin Euroopassa ympäri vuoden elävät serkkunsa. Sekä eurooppalaiset paikallislinnut että talveksi Afrikkaan muuttavat lajit ovat kaikki alun perin kotoisin Afrikasta.

Tutkijat esittävät, että monipuolisen ja vahvan immuunijärjestelmän ylläpito ja kehittyminen on evoluutiossa luultua kalliimpaa. Sen hintana voi esimerkiksi olla erilaisten autoimmuunisairauksien kehittyminen.

Linnut ovat altteimpia taudeille kohdatessaan taudinaiheuttajat ensimmäistä kertaa. Niinpä syntyvät poikaset olisivat tropiikissa heikoilla. Evoluutio näyttää varmistaneen, että linnut muuttavat pesimään pohjoiseen, jossa tauteja ei ole niin paljon. Näin linnut selviävät yksinkertaisemmalla immuunijärjestelmällä.

”Kun muuttolinnut pesivät, ne ovat siirtyneet pois tautivyöhykkeiltä eivätkä tarvitse niin monipuolista puolustusta. Tästä on sekin etu, että immuunijärjestelmän itsensä sairaudet ja ongelmat ovat huomattavasti epätodennäköisempiä”, selittää tohtori Emily O'Connor Lundin yliopiston tiedotteessa.

Ilmastonmuutos näyttää siirtävän myös taudinaiheuttajien rajoja kohti pohjoista. Reuna-alueilla elävät linnut voivat sopeutua tähän siirtymällä pohjoisemmaksi.

Kun elinalueiden pohjoisraja tulee lopulta vastaan, jää nähtäväksi miten lintujen immuunijärjestelmä pystyy selviämään niille vieraista taudinaiheuttajista.

Tutkimuksen julkaisi Nature Ecology & Evolution.