Sieraimia muovailevat gli3 ja pax1. Kuva: Esa Syväkuru / HS
Sieraimia muovailevat gli3 ja pax1. Kuva: Esa Syväkuru / HS

Brittitutkijat jäljittivät kasvojen kehitystä 6 000 ihmisen perimästä.

Peruna, kyömy, pieni pysty hyppyri. Nenissä on eroja, ja brittitutkijat paikansivat nyt neljä geeniä, jotka ohjaavat, minkälainen tuulenhalkoja ihmiselle kasvaa.

Nenänmuodostajat löytyivät, kun Lontoon University Collegen tutkijat analysoivat 6 000:n Latinalaisessa Amerikassa asuvan miehen ja naisen perimää.

Paljastui, että dchs2, runx2, gli3 ja pax1 -geenit vastaavat nenän leveydestä ja terävyydestä. Gli3 säätelee eniten sierainten leveyttä. Runx2 taas kasvattaa erityisesti luuta nenänvarteen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Lisäksi tutkijat paikansivat geenin, joka vaikuttaa leuan malliin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

"Näiden geenien paikantaminen auttaa kutomaan kehityspolkua neandertalilaisista nykyihmiseen. Tulos auttaa myös ymmärtämään, miten geenit muovaavat ulkonäköämme, mikä on tärkeää esimerkiksi rikostutkintamenetelmien kehittämisessä”, sanoo tutkija Kaustubh Adhikari tutkimustiedotteessa.

"On pitkään ounasteltu, että nenän muoto heijastaa ympäristöä, jossa esivanhemmat kehittyivät. Esimerkiksi eurooppalaisten suhteellisesti kapean nenän selitykseksi on esitetty kylmää, kuivaa ilmastoa. Nenän muotoon vaikuttavien geenien kautta pääsemme nyt tutkimaan asiaa”, tutkimusta johtanut professori Andrés Ruiz-Linares lisää.

Tutkimuksen julkaisi Nature Communications.

MooM
Seuraa 
Viestejä7535

Tulkuri. kirjoitti:

Hmm,,,jaa,,jos geenijärjestys olisi jokaisessa solussa sama,,silloin ei tapahtuisi mitään,,,miten voisi eroittaa solun,,tai solu itsensä muista soluista,,,eli täytyy olla niin että ihmisessä ja kaikissa oliolajeissa,,on soluja jotka sisältävät erilaisen geenirakenteen,,eli jokainen solu on erilainen,,,jaa,,

---

Niin,,mihin tämä ensimmäinen geenirakenne jää oleskelemaan,,,kasvavan lapsen sisällä,,siis meidän sisällä,,,,eli missä kohtaa ihmistä on se solu jossa on kaikki geenit olemassa,, siellähän se pomon pitäisi olla?

Mutta miten pomo osaa ja ymmärtää toimia?

"Kaikki geenit ovat olemassa jo hedelmöityneessä munasolussa, ja koska kromosomit, ja siis geenit, kaksinkertaistuvat aina kun solut jakautuvat, kaikissa soluissa on samat geenit. Siis kaikissa erilaisissa soluissa, kuten esimerkiksi hermo-, lihas, tai hammassoluissa on olemassa sama geneettinen tieto. Solujen erilaisuus johtuukin siitä, että niissä luetaan eri geenejä. Siten kehityksen salaisuus piilee niissä mekanismeissa, jotka säätelevät geenien luentaa kehityksen aikana. Tätä kutsutaan geenien ilmenemiseksi tai geeniekspressioksi, ja kehitysbiologinen tutkimus pyöriikin nykyisin pääasiassa tämän kysymyksen ympärillä. Toisin sanoen,  pyritään selvittämään, mitkä tekijät säätelevät geenien ilmenemistä."

Leikattu sivulta http://www.tieteessatapahtuu.fi/982/thesleff.html (boldaukset minun)

Tesktissä kuvataan myöhemmin, miten lukemista säädellään.

"MooM": Luultavasti entinen "Mummo", vahvimpien arvelujen mukaan entinen päätoimittaja, jota kolleega hesarista kuvasi "Kovan luokan feministi ja käheä äänikin". https://www.tiede.fi/keskustelu/4000675/ketju/hyvastit_ja_arvioita_nimim...

Brainwashed
Seuraa 
Viestejä10737

MooM kirjoitti:
Brainwashed kirjoitti:
Tuli tässä mietittyä, että montakohan geeniä muotoilee mun kullin?

kun sopiva tissigeeni osuu kohdalle, yksikin varmaan riittää huomattavaan muodonmuutokseen. Veikkaisin.

Kiitos positiivisesta veikkauksestasi!

Pikkuveikan hulk-muodonmuutoksen riittää pääsääntöisesti, että on XX kromosomein siunatun henkilön tissigeenit kyseessä.

Xy-tissit, eli ns manboobseilla on päinvastainen vaikutus...

Sisältö jatkuu mainoksen alla