Suolan käytön vähentämistä pidetään tärkeänä keinona ehkäistä sydän- ja verisuonitauteja. Maailman terveysjärjestö WHO suosittaa käyttämään ruokasuolaa alle viisi grammaa päivässä.
Arvostetussa lääketieteen lehdessä Lancetissa julkaistun tuoreen tutkimuksen mukaan suolan käytön vähentäminen hyödyttää vain niitä, jotka käyttävät sitä yli 12,7 grammaa päivässä eli yli 2,5 teelusikallista. Sen verran saa kolmesta isosta pussillisesta perunalastuja.
Alle viisi prosenttia kehittyneiden maiden ihmisistä kuluttaa näin paljon suolaa. Suomalaiset miehet syövät sitä keskimäärin vajaat kymmenen ja naiset noin seitsemän grammaa päivässä.
Enemmistöllä pieni suolan eli natriumkloridin lisäys ei tutkimuksen mukaan vaikuta sydän- ja verisuonisairauksiin mitenkään. Vähän suolaa käyttävillä pieni suolan käytön lisäys jopa vähensi riskiä sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin.
”Tutkimuksemme lisää todisteita siitä, että kohtuullisesti käytettynä natriumista voi olla hyötyä sydämelle ja verenkierrolle, mutta hyvin vähän tai hyvin paljon käytettäessä siitä voi ollakin haittaa”, sanoi pääkirjoittaja Andrew Mente kanadalaisesta McMaster-yliopistosta The Guardian-lehdelle.
”Tällaisia tuloksia voi odottaa mistä tahansa tärkeästä ravintoaineesta. Kehomme tarvitsee natriumia. Kysymys on vain määrästä”, hän sanoi.
Lancetin tutkimus perustuu Pure-kohorttitutkimukseen, jossa seurataan pitkän aikaa suurten ihmisjoukkojen elämää rikkaissa ja köyhissä maissa eri mantereilla.
Suolankäyttöä ja sydänterveyttä käsittelevään analyysiin kelpuutettiin 255 ihmisyhteisöä 18 maasta eli yhteensä 82 500 ihmistä. Heitä seurattiin keskimäärin kahdeksan vuotta.
Tutkijat jakoivat nämä yhteisöt kolmeen kastiin suolankulutuksen mukaan. Vähiten ruokasuolaa käyttävässä kolmanneksessa päivittäinen keskiarvokulutus jäi alle 11,3 gramman. Heillä suolan käytön lisääminen yllättäen vähensi sydän- ja verisuonitautien esiintyvyyttä. Lisägramma päivittäiseen suola-annokseen tarkoitti yhtä sydän- ja verisuonitautitapausta vähemmän tuhannelle ihmiselle vuodessa.
Keskimmäisessä kolmanneksessa eli 11,3–12,9 grammaa suolaa henkeä kohti syövissä yhteisöissä lisägramma päivässä ei vaikuttanut sydän- ja verisuonitapauksiin käytännössä mitenkään.
Eniten suolaa käyttävässä eli yli 12,9 grammaa nauttivassa kolmanneksessa lisägramma suolaa lisäsi vain vähän sydän- ja verisuonitautien riskiä.
Vahvaa osoitusta suolan käytön lisäämisen haitoista sydämelle löytyi Kiinasta, jossa suolaa käytettiin keskimäärin 14,2 grammaa päivässä.
Suolan käyttöä pyritään hillitsemään ympäri maailmaa.
Euroopassa ja Yhdysvalloissa tehdyt kliiniset tutkimukset osoittavat laajalla rintamalla, että suolan käytön lisäys kohottaa varsin suoraviivaisesti verenpainetta. Korkea verenpaine taas on tilastollisesti vahvasti yhteydessä aivoverenkierron häiriöihin sekä sydän- ja verisuonisairauksiin.
”Näistä yhteyksistä ei ole juuri epäilyä”, sanoo epidemiologi ja professori Jussi Huttunen, joka toimi pitkään Kansanterveyslaitoksen eli nykyisen THL:n pääjohtajana.
Pure-tutkijat kuitenkin havaitsivat aineistossaan suolankäytön kohottavan verenpainetta vain siinä kolmanneksessa yhteisöjä, joka käytti suolaa eniten.
He myös kyseenalaistivat sen, että suola vaikuttaa sydän- ja verisuonitautien riskiin verenpaineen kautta.
Siitä, että suola kohottaa verenpainetta ja kohonnut verenpaine on yhteydessä sydän- ja verisuonitauteihin, ei voi heidän mukaansa oikaista johtopäätökseen, että suolan vaikutusmekanismi tauteihin kulkisi vain verenpaineen kautta.
Pure-aineistossa suolan yhteydet sydänterveyteen eivät juurikaan liittyneet suolan yhteyksiin verenpaineeseen.
Pure-tutkijat suosittavat, että terveysvalistusta suolankäytön vähentämiseksi harjoitetaan vain niissä yhteisöissä, joissa suolaa käytetään keskimäärin yli 12,7 grammaa päivässä.
Huttunen ei tätä kannata.
”Tuskin tämä mitenkään muuttaa tämänhetkistä terveyspolitiikkaamme. Suosittelemme jatkossakin suolan vähennystä tavoitteena verenpaineen lasku ja verenpaineeseen liittyvien sairauksien vähentäminen”, hän sanoo.
”Terveysvalistusta ei voi suunnata vain keskiarvoille. Monissa väestöissä on yksilöitä, jotka käyttävät aivan liikaa suolaa.”
Huttunen arvelee, että tutkimuksen vahvuus – iso maantieteellinen kattavuus ja isot aineistot – voi myös olla sen heikkous.
Kun asioita katsoo maailmalaajuisesti hyvin yleisellä tasolla, monet yhteydet katoavat. Se ei tarkoita, etteikö yhteyksiä voisi paikallisesti olla. Tarkasti rajattu kliininen tutkimus voi kertoa enemmän kuin valtava aineisto.
