Plateosaurus eli Euroopassa ja Grönlannissa  210 - 195 miljoonaa vuotta sitten. Kuva:forskning.no
Plateosaurus eli Euroopassa ja Grönlannissa 210 - 195 miljoonaa vuotta sitten. Kuva:forskning.no

Öljynporaajat kairasivat vahingossa fossiilin kahden kilometrin syvyydestä.

Suuren skandinaavisen dinosaurusmittelön asetelmat muuttuivat, kun norjalaisten öljynporaajien kairausnäytteistä löytyi kappale dinosauruksen luuta. Nyt enää vain Suomi on vailla dinosauruksen fossiilia. Tanskalaisilla on oma löytönsä Bornholmin saarelta ja ruotsalaisilla Tyrannosauruksen hampaita Skånesta.

Norjan löydön tekee erikoiseksi se, että fossiili kairattiin esiin 2 256 metrin syvyydestä merenpohjan alta Snorren öljynporausalueella. Samalla menetelmällä on löydetty dinosauruksen fossiileja aikaisemminkin, mutta ei koskaan näin syvältä. Se on siis syvimmältä koskaan löytynyt dinosauruksen fossiili tähän asti.

Kairaan tarttunut kämmenluun kappale kuuluu Plateosaurukselle , joka saattoi kasvaa yhdeksän metrin pituiseksi ja painaa neljä tonnia. Se eli triaskauden lopussa nykyisen Pohjanmeren alueella, jossa oli silloin suurten jokien rikkomaa pensasaavikkoa.

Pohjanmerestä on aikaisemminkin löytynyt merkkejä esihistoriallisista eläimistä; hyvänä esimerkkinä muutama vuosi sitten kalastajien verkkoon tarttunut sapelihammaskissan pääkallo.