Aasiannorsun lapsuus on pitkä. Emo imettää poikasta kolmevuotiaaksi, ja eläin aikuistuu vasta 17 ikävuoden korvilla. Kuva: Virpi Lummaa
Aasiannorsun lapsuus on pitkä. Emo imettää poikasta kolmevuotiaaksi, ja eläin aikuistuu vasta 17 ikävuoden korvilla. Kuva: Virpi Lummaa
Aasiannorsu varttuu varmemmin, kun emo tukena on vielä mummokin. Kuva: Virpi Lummaa
Aasiannorsu varttuu varmemmin, kun emo tukena on vielä mummokin. Kuva: Virpi Lummaa

Ehkä juuri tämän takia poikaset eivät tahdo selvitä eläintarhassa, turkulaistutkijat epäilevät.

Isoäidit ovat ihmislajin menestyksen keskeinen salaisuus. Kun isoäidit osallistuvat lastenhoitoon, lapsia syntyy pienemmillä ikäeroilla ja useampi heistä selviää aikuiseksi. Nyt Turun yliopiston tutkijat huomasivat, että sama pätee aasiannorsuihin.

Alle 20-vuotiaiden norsuemojen poikasilla oli kahdeksan kertaa alhaisempi kuolleisuusriski viiteen ikävuoteen mennessä, jos mummo eli samalla alueella poikasen kanssa, kuin poikasilla, jotka kasvoivat ilman isoäidin apua.

Norsumummojen läsnäollessa niiden tyttäret myös poikivat useammin, joten sukuun ehti syntyä enemmän jälkeläisiä.

Isoäitien läsnäolo lisäsi lastenlasten määrää huolimatta siitä, oliko isoäidillä itsellään pieniä poikasia vai oliko se jo ohittanut lisääntymisiän. Mitä enemmän isoäidillä itsellään oli ollut poikasia, sitä paremmin se osasi auttaa myös tytärtään poikasten hoidossa.

Poikasten selviäminen on siis ainakin jossain määrin kiinni kokemuksesta.

”Isoäitinorsut voivat olla erityisen tärkeitä tyttärille, jotka ovat ennestään kokemattomia poikasten hoidossa”, arvelee akatemiaprofessori Virpi Lummaa tiedotteessa.

Havainto on tärkeä norsujen suojelijoille ja kasvattajille. Tutkimus tehtiin Myanmarin työläisnorsuilla, joita kasvatetaan tiikkimetsikössä puuteollisuuden palvelukseen.

Eläintarhoissa norsunpoikasia kuolee paljon. Vain puolet poikasista selviää ensimmäisistä elinvuosistaan. Norsuja myös muutetaan usein eläintarhasta toiseen, jolloin perhesiteet katkeavat.

Uhanalaisen lajin suojelun kannalta olisi parempi, jos useampi norsupolvi saisi elää samassa tarhassa ja isoäidit voisivat tarjota hoitoapua lapsilleen.

Havainto norsumummojen merkityksestä saa myös salametsästyksen näyttäytymään entistä katalammassa valossa: metsästäjät valitsevat kohteekseen usein juuri iäkkäitä, kookkaita naaraita.

Aasian norsukanta on suunnilleen puolittunut viimeisten sukupolvien aikana. Nyt villinä elää arviolta 38 500–52 500 aasiannorsua.

Aiemmin isoäidin on havaittu auttavan myös afrikannorsujen lisääntymistä. Tutkija Mirkka Lahdenperä kertoo, että isoäitiefektistä on viitteitä myös muilla eläinlajeilla. Apinoista mummovaikutuksia on ainakin makakeilla.

”Etenkin miekkavalailla on todettu selvästi, että mummoilla on vaikutusta aikuisen poikansa elossa säilymiseen ja jälkeläisten määrään”, hän kertoo.

Miekkavalailla on havaittu samantapainen menopaussi kuin ihmisillä ja norsuilla, ja naaraat voivat elää vielä vuosikymmeniä lisääntymisiän päätyttyä. Ne ovat todellisia tietopankkeja, jotka osaavat johtaa laumansa parhaille ruokapaikoille silloinkin, kun saaliskaloja on vähän.

Norsulaumoja johtavat poikkeuksetta vanhat naaraat.

”Ne tietävät parhaat ruokapaikat ja sen, miten kannattaa reagoida vaarallisimpiin saalistajiin, urosleijoniin”, Lahdenperä kertoo.

Eläinkunnasta tunnetaan paljon yksittäistapauksia, joissa isoäiti on tarjonnut apuaan poikasten hoidossa, mutta laajemmin ilmiötä ei aina ole pystytty osoittamaan.

Turun yliopiston tutkimuksen julkaisi Scientific Reports.

Planeetta imee 99 prosenttia siihen osuvasta valosta.

Tähtitieteilijät ovat löytäneet planeetan, joka on kuin itse pimeys. Kaukana Leijonan tähdistössä omaa tähteään kiertävä Jupiterin kokoinen Wasp-104b imee jopa 99 prosenttia siihen osuvasta valosta.

Tutkijat kirjoittavat arXiv-esijulkaisupalveluun ladatussa artikkelissaan, että Wasp-104b on ”mustempi kuin hiili”.

Wasp-104b on Jupiterin massainen kaasujättiläinen. Se kiertää emotähteään erittäin lähellä, lähempänä kuin Merkurius kiertää meidän Aurinkoamme. Planeetta tekee täyden kierroksen tähtensä ympäri alle kahdessa vuorokaudessa.

Tällaista tähden lähellä kiertävää kaasuplaneettaa kutsutaan kuumaksi jupiteriksi. Tähden säteily lämmittää planeettaa jopa tuhansiin asteisiin, mikä estää muun muassa pilvien muodostumisen planeetan päiväpuolelle.

Wasp-104b on lisäksi vuorovesilukittunut tähteensä, eli aina sama puoli planeetasta on tähteen päin. Toisella puolella vallitsee ikuinen yö.

Äärimmäisen musta väri johtuu siitä, että valoa heijastavia pilviä ei pääse muodostumaan. Sen sijaan planeetan kaasukehässä on kaliumia ja natriumia, jotka imevät valoa.

Tummuus ei estä meitä havaitsemasta planeettaa. Tämäkin planeetta löydettiin tarkastelemalla varjoa, joka muodostuu kun planeetta kulkee meistä katsoen tähtensä editse.

”Tähän asti tunnetuista mustista planeetoista sanoisin, että tämä menee top viiteen. Ehkä top kolmoseen”, pohtii tutkimusta johtanut astrofyysikko, tohtoriopiskelija Teo Mocnik englantilaisesta Keelen yliopistosta New Scientist -lehdessä.

Wasp-104b ei ole siis ainoa laatuaan. Tällaisia pikimustia planeettoja tunnetaan muutama muukin. Tummin kaikista on vuonna 2011 löydetty TrES-2b, joka heijastaa vain 0,1 prosenttia siihen osuvasta valosta. Sen kaasukehässä on muun muassa titaanioksidia valoa imemässä.

Toinen kiintoisa musta jättiläinen on Hat-p-7b. Sen yöpuolella sataa rubiineja ja safiireita, kun planeetan kaasukehässä oleva alumiinioksidi tiivistyy mineraalikiteiksi eli korundeiksi.

Vaikka nämä planeetat heijastavat äärimmäisen vähän valoa, on hieman harhaanjohtavaa verrata niitä hiileen, huomauttaa astrofysiikan professori Adam Burrows Princetonin yliopistosta. Ne eivät näyttäydy aivan pikimustina, vaan mitä luultavimmin Wasp-104b on hyvin tumman purppuran värinen. TrES-2b puolestaan on niin kuuma, että se hohtaa heikosti punaisena, kuin kekäle.

Planeetat löydettiin Kepler-avaruusteleskoopin avulla. Aurinkoa kiertävä Kepler-teleskooppi on tähän mennessä havainnut jo yli 2300 planeettaa muiden tähtien ympäriltä.

Kivikautisessa naudankallossa on reikä, jonka kuva näyttää sen sekä otsaluun ulko- että sisäpuolelta. Janan pituus vastaa kymmentä senttimetriä. Kuva: Fernando Ramirez Rozzi
Kivikautisessa naudankallossa on reikä, jonka kuva näyttää sen sekä otsaluun ulko- että sisäpuolelta. Janan pituus vastaa kymmentä senttimetriä. Kuva: Fernando Ramirez Rozzi

Länsi-Ranskasta löydetyssä yli 5 000 vuotta vanhassa lehmän kallossa oleva reikä on mitä todennäköisimmin porattu tarkoituksella.

Kallonporaus on ikivanha toimenpide. Esimerkiksi migreenin ja epilepsian uskottiin aiheutuvan pään sisällä mekastavista pahoista hengistä, ja kun kalloon porattiin tai raaputettiin reikä, nämä pirut pääsivät liihottelemaan matkoihinsa.

Arkeologinen todistusaineisto osoittaa, että ihmiset porasivat reikiä toistensa päihin jo yli 8 000 vuotta sitten. Toimenpiteestä jopa selvittiin hengissä jo kivikaudella.

Useassa vanhassa kallossa näkyy, että porausreikä on luutunut umpeen. Potilas on siis elänyt ainakin jonkin aikaa toimenpiteen jälkeen.

Nyt Ranskasta löydetty yli 5 000 vuotta vanha lehmän kallo viittaa siihen, että ihmiset ovat kenties harjoitelleet operaatiota eläimillä. Lehmän kallossa on ammottava reikä, jonka ympärillä on selvästi samanlaisia raapimisjälkiä kuin porauksen läpikäyneiden ihmisten päässä.

Atlantin rannalla Länsi-Ranskassa on muinoin ollut kivikautista asutusta, ja lehmän kallo kaivettiin siellä esille jo 1970–1980-luvun kaivauksissa.

Reiän ajateltiin tuolloin syntyneen kamppailussa toisen eläimen kanssa. Kenties toinen sarvipää oli puhkaissut lehmäparan kallon.

Kallon alun perin löytänyt tutkija pyysi kuitenkin muutama vuosi sitten kahta tutkijaa vilkaisemaan reikää lähemmin.

”Näimme hyvin nopeasti, että reikä on syntynyt kallonporauksesta. Se ei ole sarven jälki”, kertoo tutkija Fernando Ramirez Rozzi LiveScience-verkkolehdelle.

Totuus paljastui viimeistään elektronimikroskoopin alla, kun tutkijat näkivät kivityökalujen aiheuttamat raapimisjäljet reiän ympärillä.

Muinaiset ihmiset ovat siis ehkä harjoitelleet kallonporausta lehmällä. Tai kenties lehmäparka on kärsinyt jostain sairaudesta, jota on yritetty parantaa poraamalla sen päähän reikä.

Ei tiedetä, oliko lehmä elossa, kun reikä tehtiin. Joka tapauksessa se ei ole elänyt kovin pitkään operaation jälkeen, sillä reikä ei ole luutunut lainkaan.

Tutkijat pohtivat myös, olisiko reikä tehty osana jotain rituaalia. Heidän mielestään on kuitenkin todennäköisintä, että lehmä on toiminut aloittelevan kallonporaajan harjoituspotilaana ennen kuin vaarallista tekniikkaa on lähdetty soveltamaan ihmiseen.

Ranskasta on aiemmin löytynyt myös villisian kallo, jossa on samankaltainen reikä.

Tutkimuksen julkaisi Scientific Reports.