Jos Kuun länsikolkkaan olisi iskeytynyt asteroidi, allasalue olisi pyöreä. Painovoimakenttä paljastaa kuitenkin pinnanalaisia suoria ja kulmia. Kuva: Kopernik Observatory / Nasa / Colorado School of Mines / MIT /JP L / Goddard Space Flight Center
Jos Kuun länsikolkkaan olisi iskeytynyt asteroidi, allasalue olisi pyöreä. Painovoimakenttä paljastaa kuitenkin pinnanalaisia suoria ja kulmia. Kuva: Kopernik Observatory / Nasa / Colorado School of Mines / MIT /JP L / Goddard Space Flight Center

Kiertolaisemme suurinta laavalaakiota ei tainnutkaan tuottaa isku taivaalta.

Paljaalla silmälläkin näkee, ettei Kuu ole siloposki. Sen pintaa peittävät laajat harmaat laikut. Ne ovat laavalaakioita, jotka me tunnemme Kuun merinä, koska varhaiset tähtitieteilijät uskoivat, että Kuussa oli tai oli ainakin ollut meriä.

Meret muodostuivat, kun jättiläismäiset asteroidit moukaroivat nuoren Kuun pintaa ja sen syvyyksistä pääsi virtaamaan vielä notkeaa kivisulaa kraattereiden täytteeksi.

Näin väittää suosittu teoria – ja voi väittää väärin. Ainakaan asteroidi-iskua ei tarvita Myrksyjen valtameren ja sen ympäristön selittämiseen, todistaa ryhmä yhdysvaltalaisia astro- ja geofyysikoita Nature-lehdessä.

Myrskyjen valtameren tienoo on Kuun valtavin laavalaakio. Meri itsekin on niin suuri, että se on ainoana Kuun merenä saanut nimeensä valta-etuliitteen, ja törmäysaltaaksi uskottu alue kattaa jokseenkin Kuun koko läntisen posken.

Jeffrey Andrews-Hanna ja kumppanit ovat selvittäneet seudun geologista historiaa aineistosta, jonka keräsi Nasan kaksi Grail-luotainta keväällä 2012. Vaikka ne kiersivät Kuuta lyhyen aikaa, ne tekivät suurtyön. Ne mittasivat Kuun painovoimakentän ja sen vaihtelun ennätyksellisen tarkasti. Täsmätiedon ansiosta tutkijat pääsevät nyt käsiksi pinnanalaisiin rakenteisiin, joita paraskaan kamera ei voi tavoittaa.

Länsikolkan painovoimadatasta piirtyy esiin melkeinpä suoria ja suorakulmaisia reunarakenteita, jotka tuovat mieleen kulmikkaan hevosenkengän. Se ei käy törmäysaltaaksi, sillä taivaalta tullut kappale olisi jättänyt pyöreän tai vähintään ovaalin jäljen.

Mikä suorahkon geometrian sitten loi? Tutkijat etsivät vastausta tietokonemalleilla. Niiden mukaan muoto on Kuun oman geologisen toiminnan tulosta.

Havaitun kaltaista jälkeä syntyi kolme–neljä miljardia vuotta sitten, kun allasalue jäähtyi epätasaisesti. Se aiheutti venytystä reunoilla, mikä puolestaan repi pintaa, ja valtavat määrät magmaa pääsi nousemaan ylös vaipasta ja luomaan laakion, jonka me näemme. Reunamien kulmat kuuluvat asiaan, sillä yleensäkin repeämät johtavat planeetoilla särmiin.

Andrews-Hanna ja kollegat uskovat kääntäneensä uuden lehden Kuun vaiheiden kirjassa. Nuori Kuu on ollut paljon aktiivisempi kuin iskeymien täyttämästä pinnasta on päätelty.