Kun jonkun näkee raapivan, tekee mieli itsekin raapia. Kuva: Hanne Salonen
Kun jonkun näkee raapivan, tekee mieli itsekin raapia. Kuva: Hanne Salonen

Raapimisen katselu vapauttaa hormonia, joka saa rapsuttelemaan.

Kun seurueessa yksi alkaa rapsuttaa itseään, muitakin alkaa kutittaa, olipa kyseessä ihmisten tai muiden apinoiden kokoontuminen. Syytä on pohdittu pitkään.

Tutkijat saivat uuden vihjeen mysteeriin huomattuaan, että kutitus tarttuu myös hiirillä.

”Kutitus on hyvin tarttuvaa”, kertoo Washingtonin yliopiston kutitustutkimuksen keskuksen johtaja Zhou-Feng Chen tiedotteessa.

Kokeessa tutkijat näyttivät hiirelle videon, jossa lajitoveri rapsutti korvantaustaansa jyrsijöille tyypilliseen tapaan takajalkaansa vispaten. Vaikka hiirten näköaisti tiedetään huonoksi, liike tarttui muutamassa sekunnissa videon katsojaan.

Näin tutkijat saivat tilaisuuden tutkia, miten kutitus siirtyy.

Tapahtuma näkyi aktivoivan aivojen hypotalamuksessa sijaitsevaa suprakiasmaattista tumaketta, joka huolehtii esimerkiksi uni-valverytmin säätelystä. Kun hiiri näki toisen rapsuttavan, tumake vapautti hormonia, jota kutsutaan gastriinia vapauttavaksi peptidiksi eli grp:ksi.

Tämä oli mannaa kutitustutkimuskeskuksen tutkijoille, sillä he olivat osoittaneet jo kymmenen vuotta sitten kokeissaan, että juuri grp on tärkeässä roolissa kutituksen tunteen välittymisessä iholta selkäytimeen.

Varmistaakseen kyseisen hormonin roolin tutkijat toistivat kokeen niin, että grp:n kiinnittyminen suprakiasmaattiseen tumakkeeseen estettiin. Nyt video ei enää saanut hiiriä raapimaan olematonta kutinaa.

Toisaalta pelkkä grp:n truuttaaminen tälle aivoalueelle laukaisi rapsutuksen ilman esimerkkiäkin.

”Hiiri ei näe toisen hiiren rapsuttavan ja sitten ajattele, että pitäisiköhän rapsuttaa itsekin”, Chen summaa.

”Sen sijaan sen aivot alkavat lähettää kutitussignaaleja käyttäen grp:tä viestinviejänä.”

Myös haukottelu tarttuu helposti lukuisten eläinten kesken – ja jopa eläinlajilta toiselle, kuten ihmisillä ja koirilla on havaittu tapahtuvan.

Haukotuksen tarttumisen on esitetty liittyvän jollain tapaa ihmisen empatiakykyyn tai yritykseen lujittaa ryhmän yhteenkuuluvuutta. Haukotus muun muassa tarttuu herkemmin ystäviltä ja perheenjäseniltä kuin ventovierailta.

Grp-hormonin kaltaista selittäjää haukotuksen tarttumiselle ei ole löydetty, mutta sen on havaittu aktivoivan aivojen limbistä järjestelmää, joka osallistuu tunteiden säätelyyn ja sosiaaliseen toimintaan.

Kutitustutkimuksen julkaisi tiedelehti Science.

Potilas pystyi virottuaan seuraamaan esineitä katseellaan ja kääntämään päätään käskystä.

Aivovauriosta paranemisen ennuste heikkenee huomattavasti, mitä pidempään potilas makaa tiedottomana.

Koomasta tai vegetatiivisesta tilasta virkoaminen yli vuoden jälkeen on nykyisen tiedon mukaan hyvin epätodennäköistä.

Nyt ranskalaiset tutkijat kuitenkin osoittavat, että osittainen toipuminen voi olla mahdollista vielä vuosien jälkeen. He saivat 15 vuotta tiedottomansa viruneen miehen reagoimaan ärsykkeisiin. Tutkimus oli Current Biology -tiedelehdessä.

Potilas on 35-vuotias mies, joka joutui parikymppisenä auto-onnettomuuteen. Tutkijat otaksuivat, että miehen tajunnantilaa voisi kohentaa stimuloimalla kiertäjähermoa eli vagushermoa.

Kiertäjähermo on yksi kahdestatoista aivohermosta. Se on pisin ja tärkein parasympaattinen hermo. Se kulkee aivoista suolistoon ja vaikuttaa muun muassa sydämen toimintaan ja hengitykseen sekä aivojen eri alueisiin.

Hermoa voidaan ärsyttää sähköisillä ärsykkeillä, ja tätä käytetään toisinaan hyvin vaikean masennuksen ja epilepsian hoidossa.

Niinpä tutkijat asensivat mieheen hermoa stimuloivan laitteen ja seurasivat, mitä tapahtui.

Tulokset häkellyttivät. Kuukauden hoidon päästä mies pystyi reagoimaan yksinkertaisiin käskyihin, mikä oli aiemmin ollut mahdotonta.

Hän seurasi esineitä katseellaan ja pystyi kääntämään päätään käskystä. Hän pysyi entistä paremmin hereillä, kun hänelle luettiin. Mies myös yllättyi ja avasi silmänsä, kun tutkija yhtäkkiä painoi kasvonsa hänen lähelleen.

Mies virkosi niin sanottuun minimaalisen tietoisuuden tilaan. Täysin hän ei toipunut, mutta muutos oli merkittävä. Aivojen aineenvaihduntaa mittaavassa pet-kuvauksessa erot aivojen toiminnassa ennen ja jälkeen hoidon olivat myös selviä.

Tutkimus perustuu vain yhteen potilaaseen. Tutkijat halusivat valita mahdollisimman vaikean tapauksen, jotta tuloksia ei voisi selittää pelkästään sattumalla. Nyt he aikovat toteuttaa laajemman tutkimuksen.

Tulos viittaa siihen, että vakaviakin tapauksia voidaan vielä hoitaa.

”Aivot korjaavat itseään vielä, vaikka kaikki toivo olisi jo menetetty", sanoo tutkimusta johtanut Angela Sirigu Lyonin kognitiotieteiden instituutista tiedotteessa.

ovolo
Seuraa 
Viestejä5148
Liittynyt7.7.2007

Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi hermoärsytyksellä

ovolo kirjoitti: Eipäs vääristellä. Kyllä se todisteiden mukaan oli selvästi vastapalloon kierrättyvä vetävä voima. Eli tuossa elvytyksessä oli sama periaate, kuin mitä moottorisahassa, joka VEDETÄÄN narusta käyntiin. Sehän tapahtuu VETÄMÄLLÄ narusta, jolloin moottori pyörii vastapäivään. Selvät todisteet vastapalloon kierrättyvästä vetävästä voimasta. Mitä aikamatkustukseen tulee, niin sinut, MrCrackPot, pitäisi palauttaa kivikaudelle opettamaan apinoille ziljoonia työntyviä tihentyviä...
Lue kommentti
JPI
Seuraa 
Viestejä22840
Liittynyt5.12.2012

Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi hermoärsytyksellä

MrNewTime2 kirjoitti: Pitää saada aivojen sisäinen työntävän voiman kierrätys taas käyntiin. Ehkäpä aikamatkustus tulevaisuuteen joskus vielä mahdollistuu. MrNewTime Maailmankaikkeuden äärimmäisen tiheistä kohteista työntyy ospissa koko ajan liikettä / energiaa / työntävää voimaa / asiaa kaikkiin turpooviin tihentymiin, mutta silti tuo kierrätys pitää saada eri tilanteissa erikseen käyntiin. Miksiköhän noin on, miksi se kierrätys ei toimi koko ajan vaikka väität sen olevan kaiken perusta?
Lue kommentti

3³+4³+5³=6³

Aiemmin on havaittu, että vanhempien isien lapset sairastuvat herkemmin autismin kirjon häiriöihin.

Mitä vanhempi isä, sitä enemmän lapsen perimässä ilmenee täysin uusia geenimutaatioita, kertoo uusi islantilainen tutkimus.

Tällaiset uudet mutaatiot syntyvät munasolun hedelmöittyessä, mutta niitä ei ole kummankaan vanhemman omassa perimässä. Ne siis syntyvät vanhempien sukusoluissa.

Jokaisella meistä on keskimäärin 70 tällaista mutaatiota. Kyse on yleensä yhden emäsparin mutaatioista eli niin sanotuista snipeistä, tai emäsparin poistosta tai lisäyksestä.

Valtaosa niistä on täysin harmittomia. Joskus nämä mutaatiot voivat kuitenkin johtaa ongelmiin.

”Huomattavan suuri osa lasten harvinaisista sairauksista syntyy geenimutaatiosta, joita kummallakaan vanhemmalla ei ole. On tärkeä selvittää, mistä tämä johtuu”, kertoo tutkija Kári Stefánsson Reykjavikin yliopistosta New Scientist -lehdessä.

Näyttääkin siltä, että 80 prosenttia uusista mutaatiosta tulee isältä. Näitä mutaatioita ilmenee sitä enemmän, mitä vanhempi isä on.

Erot isien ja äitien sukusoluihin kertyvissä mutaatioissa johtuvat siitä, että naisilla on jo syntyessään kaikki munasolut, kun taas miehet tuottavat jatkuvasti uusia siittiöitä.

Tällöin myös mutaatioiden riski kasvaa.

Ihmisen genetiikan professori Leo Schalkyk Essexin yliopistosta vertaa mutaatioiden syntymistä ja vaikutusta siihen, kuin paukuttaisi vasaralla auton moottoria.

”On mahdollista, että se lyömisen jälkeen toimii paremmin, mutta suurempi todennäköisyys on, että vasara vain kimpoaa pois tai rikkoo jotain.”

Aiemmin on huomattu esimerkiksi, että vanhempien isien lapsilla on hieman muita suurempi todennäköisyys sairastua autismin kirjon häiriöihin.

Toisaalta he näyttävät myös pärjäävän muita paremmin koulussa.

Tutkimuksessa ei selvitetty, miten nyt havaitut mutaatiot vaikuttavat. Ne näyttäisivät kertyvän kromosomiin 8p, mutta ei vielä tiedetä, mitä tämä merkitsee.

Kyseisen kromosomin alueella sytosiini-guaniini -mutaatioita tapahtuu 50-kertaisella tahdilla muuhun perimään nähden.

Mutaatioiden syntyä selvitettiin kartoittamalla liki 15 000 islantilaisen perimä. Perimää verrattiin tutkittujen henkilöiden vanhempiin, lapsiin ja sisaruksiin. Tutkimuksen julkaisi Nature.