Kala käy verkkoon myös päivällä.

Kalastuksen aktiiviharrastajat sanovat, että hauskinta hommassa on pyynti, ei saalis.

Muut voivat ottaa onkeensa näistä ohjeista.

1 Koukunpää näkyviin

Onkimiseen, tuohon kaiken kalastuksen äitiin, kuuluu ison ja turpean madon ujuttaminen koukkuun mahdollisimman houkuttelevaksi syötiksi. Järkikin sanoo, että sillä saa enemmän ahvenia kuin pienellä luikerolla, joka jättää koukun pään näkyviin.

Kala ei kuitenkaan ymmärrä madosta pilkistävän koukun olevan koukku tai edes mitään vaarallista. Asia on tavallisessa onginnassa itse asiassa päinvastoin: näkyvä koukunpää pyytää paremmin. Tehokkuus ei kuitenkaan selity näkyvyydellä vaan sillä, että paljas koukku kiinnittyy kalan huuleen paremmin kuin madon peittämä. Matoa jäljittelevissä vieheissä, kuten eräissä jigeissä, koukku on aina näkyvissä.

Joissakin koukkupyydyksissä ei ole matoa ollenkaan. Tunnetuin näistä on silakkalitka. Sen siimassa on kymmenestä kahteenkymmeneen tavallista hopeanväristä koukkua vailla mitään syöttiä. Silakat luulevat koukkuja ruoakseen ja jäävät kiinni.

2 Sopivasti väriä vieheeseen

Monet myytävät vieheet on tehty kalamiesten, ei kalojen pyydystämiseksi. Vieheiden ei tarvitse olla huippuhienoja ja kalan näköisiä, mutta ympäristöstä niiden pitää erottua.

Monilla kaloilla, kuten taimenella ja särkikaloilla, on nelivärinäkö, joten vieheissä saa olla kirkkaita ja hohtavia värejä ja heijastimia. Liika on kuitenkin liikaa. Jos viehe ja tausta eroavat kuin yö ja päivä, poikkeavuus häiritsee kalojen saalistusintoa.

Vieheen oikea väritys on itse asiassa loppumattoman pohdinnan aihe. Kalastajan mielipiteen ja kalastettavan lajin lisäksi on otettava huomioon pyydystyssyvyys sekä vesistön laatu, sillä vesi suodattaa värejä epäpuhtauksiinsa ja imeytyminen vaihtelee vesistön mukaan. Itämeressä syvimmälle tunkeutuu keltavihreä valo, ruskeissa vesissä taas punertava. Kirkkaissa tunturivesissä valo on sinistä.

3 Helinää ja kilinää, muttei liikaa

Kylkiviiva-aistillaan kalat tuntevat uistimen ja vieheen aiheuttamia paineaaltoja ja kuulevat niistä lähteviä ääniä, joten ne varmasti huomaavat paremmin syötin, jossa on kuulia, helistimiä tai ketjuja. Toisaalta äänissä on haittansa. Ne saattavat pelästyttää kalan tai estää syötin tunnistumisen saaliiksi. Äänivieheistä on enemmän hyötyä sameissa kuin kirkkaissa vesissä. Arvaukseni on, että ääni kuuluu joidenkin kymmenien metrien päähän.

4 Tuoksulla tärppää

Uistimissa hajusteita käytetään vähän, mutta paikallaan pysyvät vieheet saalistavat paremmin, mikäli ne levittävät tuoksuja samaan tapaan kuin kastemato koukussa, kärpäsen toukka pilkissä tai mäski pimeän ajan lahnaongessa. Tyynissä vesissä kala pystyy paikantamaan hajulähteen paremmin kuin virtaavissa.

Yhtä lailla hajut saattavat karkottaa kaloja. Erityisesti kannattaa välttää kalastusvälineiden sotkemista bensiiniin tai dieselpolttoöljyyn. Lohien on havaittu säikähtävän käsienpesua, joten ihosta liuennee virtaan jotain epämiellyttävää.

5 Verkot veteen milloin vain

Verkot pitää laskea illalla ja nostaa aamulla, kuuluu vanhan kansan ohje. Kalat kuitenkin liikkuvat myös päivällä. Mitä enemmän verkot ovat vedessä, sen paremmin saa kaloja.

6 Katiskaan aitoja ja kiiloja

Väitetään, etteivät kalat osaa ulos katiskasta. Kyllä osaavat, ainakin meidän mökillä. Sinne tänne uiskentelevat lahnat ja ahvenet osuvat sattumalta suuaukkoon ja livahtavat pois - sitä helpommin, mitä yksinkertaisempi katiska on. Paremmista katiskoista ulospääsy on hankalampaa, sillä niissä on kaksi nielua, uintia ohjaavia aitoja ja suuaukon ylä- ja alaosassa kiiloja, jotka estävät katiskan pohjaa tai kantta seuraavia kaloja karkaamasta.

7 Pulista saa, ei kolista

Supisuomalaisetkin kalakaverit saattavat haluta keskustella, ja sehän sopii. Tuppisuuna ei tarvitse istua. Vesi on ilmaa tiheämpää, ja äänet siirtyvät huonosti erilaisten aineiden välillä. Puhe sen paremmin kuin muukaan normaali ääni ei kantaudu kalojen kuultavaksi. Kolahdukset ja pamahdukset sen sijaan kiirivät niiden korviin, ja hyvin matalat äänet ne hoksaavat kylkiviivallaan.

Varsinkin metalli- tai muoviveneestä kalastavien pitää liikkua kissan tavoin eikä kolauttaa ankkuria veneen pohjaan tai paukutella vapoja sen laitoihin. Myös rannalla kannattaa olla hissuksiin, sillä kaikenlainen tömistely kantautuu veteen. Erään havainnon mukaan lahnat säikähtävät myös rantatiellä ajavaa kuorma-autoa.

Jos meteliä kuitenkin syntyy ja kalat karkaavat pakoon, toivo ei ole mennyt. Runsaan vartin päästä voi uudestaan yrittää kalaa samasta paikasta.

8 Säät tarkkailuun

Sää vaikuttaa kalojen liikkumiseen ja ruokahaluun paljon. Pilvisyys ja tuulisuus ovat huomioitavia seikkoja kalaan lähdettäessä. Kalat tuntevat ilmanpaineen muutokset ja reagoivat niihin muun muassa oleskelusyvyyttään vaihtamalla. Tuulet taas siirtelevät kaloja meren ja järven eri osiin.

Sade hillitsee kalojen liikkumista, samoin ukkonen, mutta ennen sadetta ja vielä useammin sateen jälkeen kalat innostuvat uistimista ja onkimadoista.

Kullakin lajilla on omat suosikkisäänsä. Esimerkiksi taimenet käyvät hyvin pyydykseen syksyn tyrskyissä, koska ne aloittavat rantautumisen veden viilentyessä ja happipitoisuuden kasvaessa.

9 Kuusta ei väliä

Toisin kuin luullaan kuunkierto ei vaikuta kaloihin. Niistä ei tule täydenkuun aikaan kalasusia, eivätkä ne muutenkaan liikehdi oudosti. Kuu voi vaikuttaa vain valollaan.

Poikkeuksellisen vahva valo saattaa muuttaa kalojen pimeänajan käytöskuvioita. Esimerkiksi öisin pintaan vaeltavat muikku- tai silakkaparvet jäävät kirkkaina kuutamoöinä alemmas, koska myös niiden ravinto, eläinplankton, pysyy alempana.

10 Parhaiten nappaa hämärissä

Perinnäinen kalastusaika on aamun tai illan hämärä. Yleisen käsityksen mukaan eläimet ovat aktiivisimmillaan hämärissä, auringon kulkiessa maapallon pintaa hipoen. Kalojen hämäräaktiivisuus johtuu eläinplanktonista ja muista saaliseläimistä, jotka hämärän turvin vaeltavat ylös lämpimiin vesiin syömään ja kasvamaan. Saaliin perässä lähtevät liikkeelle myös saalistajat.

Kala voi kyllä käydä vieheeseen koska tahansa. Joitakin kaloja, kuten haukia, ahvenia, särkiä ja lohia, voi narrata vaikka keskipäivällä. Heinäkuun helteillä kalat kuitenkin ovat keskipäivällä täysin apaattisia.

Jotkin kalat, kuten ahvenet, ovat passiivisia myös öisin, sillä ne nukkuvat. Ne kököttävät pohjan tuntumassa yksittäin, pää hieman alaspäin osoittaen. Sen sijaan monet pohjakalat, kuten ankeriaat ja mateet, suosivat yöaikaa toimissaan.

11 Yksi hauki paikastaan

Hauki on tietyllä tavalla reviirikala, ja kullakin hauella on oma alueen¬sa. Alueiden rajat eivät kuitenkaan ole kovin selvät. Itse asiassa ne ovat jopa niin epäselvät, että monet kalatutkijat puhuvat reviirin sijaan saalistusalueesta.

Alueet eivät myöskään ole suuren suuria. Isoissa lahdissa elää yleensä useita haukia. Yhden hauen lahden pitää olla todellinen minilahti, vain joitakin kymmeniä neliömetrejä. Reviirikalojen lisäksi on kierteleviä haukia, joilla ei vielä ole omaa paikkaansa.

Jos hauki nappaa, samasta paikasta ei todennäköisesti saa toista samalla kalareissulla. Muutaman päivän kuluttua alueelle on kuitenkin saattanut tulla uusi yksilö.

12 Ei saalista sankoon

Vanhaan aikaan, kun jääkaapit ja pakastimet olivat harvinaisia, kaloja säilytettiin elävinä sumpuissa. Nykyisin elävältä säilöminen on turhaa. Päinvastoin saalis on hyvä teurastaa mahdollisimman pian. Näin kala välttyy turhalta kiduttamiselta, ja maku pysyy hyvänä. Jos kalat panee vesisankoon, ummehtuneesta vedestä siirtyy makua kalan lihaan.

Kalan teurastus on yksinkertaista. Kala nukutetaan (tai tapetaan) lyömällä sitä terävästi puupalikalla niskaan, hieman silmien taakse aivojen kohdalle. Sitten avataan terävällä puukolla kaulavaltimo eli kidusten alla kulkeva suuri suoni. Kun veri on hetken valunut, poistetaan suolisto ja kidukset. Viileänä kala pysyy, kun sen peittää esimerkiksi kostealla säkkikankaalla tai märillä lepänoksilla.

13 Vain terveet takaisin

Urheilukalastajat päästävät usein saaliinsa jatkamaan kasvuaan.¬ Erityisesti haukien uskotaan selviävän pyydystystaistelusta ja vieheiden koukuista traumoitta. Sinänsä kala ei kärsi pyydä ja päästä -menetelmästä sen enempää tai vähempää kuin muistakaan menetelmistä, mutta takaisin veteen kalan saa laskea vain siinä tapauksessa, ettei se ole vahingoittunut vakavasti. Poikkeuksena ovat rauhoitetut kalat, jotka on kuntoon katsomatta palautettava veteen silloin, kun ne on pyydetty alamittaisina, rauhoitusaikana tai kielletyllä pyydyksellä.

Useimmiten koukku kiinnittyy leukaan, ja siihen tulevista pienistä repeämistä kalat selviävät. Silloin tällöin koukut vahingoittavat silmiä, ruokatorvea tai kiduksia. Nämä vammat aiheuttavat pysyvää haittaa ja viimeksi mainittu yleensä myös kuoleman verenhukan takia. Eräiden tutkimusten mukaan jopa viidennes uistimella pyydetyistä ja takaisin päästetyistä lohista kuolee. Toisissa selvityksissä mahansa on nostanut pystyyn vain kahdeskymmenesosa.

Myös pitkään taistelleen kalan vapauttamista kannattaa harkita. Kala on saattanut vieheestä pakoon ponnistellessaan kerätä lihaksiinsa haitallisen, jopa tappavan annoksen maitohappoa.

Teksti: Antti Koli

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2006

Tiede.fi-sivuston päivittäiset tiedeuutiset palaavat kesätauolta 1. elokuuta.


xxxx Uutista on päivitetty 5.7. klo 15.24 huomioimaan kalastuslain 36. pykälän, joka huhtikuusta 2012 on velvoittanut laskemaan rauhoitetun kalan takaisin veteen kunnosta riippumatta, jos se on pyydetty alamittaisena, rauhoitusaikana tai kielletyllä pyyntimenetelmällä.

Muoviroskaa on ajelehtinut rannalle. Kuva: Bob Jones

Pienet katkat silppuavat mereen päätyviä muovipusseja hyvin hienojakoiseksi roskaksi, joka voi päätyä ravintoketjuun.

Ihmiskunta tuottaa vuodessa järjettömän määrän muoviroskaa. Tuoreen tutkimusarvion mukaan muovia on synnytetty maailmaan 1950-luvun jälkeen 8,3 miljardia tonnia. Valtaosa siitä päätyy roskana kaatopaikoille ja hyvin suuri osa myös mereen.

Uutena huolenaiheena on mikromuovi eli häviävän pienet muovihiukkaset. Niitä kulkeutuu meriin esimerkiksi muoviteollisuuden raaka-aineista ja keinokuituvaatteista.

Nyt englantilaisen Plymouthin yliopiston tutkijat selvittivät, mitä tavalliselle kaupan muovipussille tapahtuu meren eläinten käsittelyssä. Tulos viittaa siihen, että eläimet itsekin hajottavat muovia mikroskooppisiksi palasiksi, joka päätyy ravintoketjuun.

Tutkijat asettivat erilaisia muovipusseja Orchestia gammarellus -katkan saataville sekä laboratoriossa että meressä. Nämä parisenttiseksi kasvavat katkat ovat hajottajia, jotka syövät merenpohjasta kasvien ja eläinten jäänteitä. Kyseistä katkalajia esiintyy Euroopan rannikoilla Norjaa ja Islantia myöten.

Katkat silppusivat ja repivät muovipusseja pieniksi paloiksi ja niiden ulosteista löytyi keskimäärin puolen millin kokoisia muovihippusia. Muovin laatu ei vaikuttanut tulokseen - katkat hajottivat yhtä ahnaasti tavallisia kuin biohajoavastakin muovista tehtyjä pusseja.

Katkojen kiinnostusta lisäsi kuitenkin huomattavasti se, kun muovipussien päälle annettiin kasvaa mikrobimatto. Tämä biofilmi nopeutti muovin silppuamista nelinkertaisesti, eli katkat saattavat jopa erehtyä pitämään mereen päätyvää muovia ravinnonlähteenä, kun se aikansa muhittuaan maustuu bakteerikasvustolla. Havainto on linjassa aiempien tutkimusten kanssa. Niissä on havaittu, että eläimet saattavat erehtyä pitämään muovia ruokana.

Silppuamistahdista tutkijat laskevat, että yksi ainoa kaupan muovipussi saattaa pohjan eläinten käsittelyssä hajota jopa 1,75 miljoonaksi mikroskooppiseksi palaseksi. Ne jäävät mereen.

Tutkimuksen tekivät Plymouthin yliopiston meribiologian opiskelijat Daniella Hodgson ja Amanda Bréchon professori Richard Thompsonin kanssa.

"Vuosittain tuotetaan arviolta 120 miljoonaa tonnia kertakäyttöisiä muoviesineitä kuten kaupan muovipusseja, ja nämä kertakäyttöiset muovituotteet muodostavat valtaosan kaikesta muoviroskasta. Ne ovat uhka meren elämälle jo sinällään, mutta tulos osoittaa, että meren eläimistö levittää jätettä entisestään", professori Thompson kommentoi tiedotteessa.

Tutkimuksen julkaisi Marine Pollution Bulletin.

Käyttäjä4499
Seuraa 
Viestejä1755
Liittynyt21.7.2017

Eliöt voivat itsekin silputa muovipussin mereen

Kaloja kuolee jo ennen sukukypsyyttä, kun ne syövät ensiravinnokseen mikromuovia. Ravintoketjussa muovi kertyy merieläinten elimistöön, ja häiritsee esim. hedelmällisyyttä. Muovia päätyy mereen ihan mielettömiä määriä - joka vuosi entistä enemmän, samalla kun mereneläviä pyydetään entistä enemmän... Entä pehmeästä muovista valmistetut uimapatjat, ja uima-asusteet, joista irtoaa käytön aikana runsaasti molekyylejä? Kuinka monta kiloa aurinkovoiteita päätyy päivittäin mereen? Entä hormonit,...
Lue kommentti
Aurinkokunnassamme kiitänyttä asteroidia tutkitaan vielä radioteleskoopein. Ohessa taiteilijan näkemys sikarin muotoisesta vieraasta. Kuva: ESO / M. Kornmesser

Asteroidi ’Oumuamua tuli Maan lähelle aurinkokuntamme ulkopuolelta ja on nyt jo yli 300 miljoonan kilometrin päässä Maasta.

Asteroidi ulkoavaruudesta lensi aurinkokuntaamme lokakuussa, ja se paljastui oudosti sikarin muotoiseksi. Asteroidi sai nimen ‘Oumuamua, joka tarkoittaa havaijin kielellä viestinviejää.

Tähtitieteilijät haluavat nyt tarkistaa, onko asteroidissa merkkejä vieraasta sivilisaatiosta tai Maan ulkopuolisesta älystä.

Asteroidia tutkii loppuviikosta iso Green Bankin radioteleskooppi läntisessä Virginiassa Yhdysvalloissa, kertoo The Guardian.

Radioteleskooppi seuraa asteroidia keskiviikosta alkaen ainakin kymmenen tuntia. Merkkejä etsitään neljällä eri radiotaajuudella.

”Asteroidista voisi löytyä esimerkiksi radiolähde”, sanoo tähtitieteen professori Avi Loeb Harvardin yliopistosta. Hän on mukana Breakthrough Listen -hankkeessa, joka etsii vieraan älyn merkkejä avaruudesta.

Breakthrough Listen -hanke perustettiin 2015. Se etsii elämän merkkejä planeetoilta, joita on löydetty ja löydetään miljoonalta lähimmältä tähdeltä. Hanketta rahoittaa venäläinen miljardööri Juri Milner.

”On outoa, että ensimmäinen kappale, jonka havaitsemme tulevan aurinkokuntamme ulkopuolelta, on tuon muotoinen”, sanoo Loeb.

”Jos siinä on mitään keinotekoista, saamme siitä selvää. Melko varmasti se on tavallinen kappale”, sanoi Loeb The Guardian -lehden mukaan.

Tähtitieteilijät pystyivät päättelemään asteroidin radasta, että se tuli aurinkokuntamme ulkopuolelta. Jonkin kappaleen painovoima on sinkauttanut sen tähtienväliseen avaruuteen.

‘Oumuamuan muoto mietityttää tähtitieteilijöitä. Samanlaista ei ole tavattu aurinkokunnassamme.

Vaikka signaalia maan ulkopuolisesta älystä ei saataisikaan, saa radioteleskoopilla lisää tietoa kohteesta. Vielä ei tiedetä, onko sillä vettä ja kaasuja.