Tulilla on todennäköisesti mietiskelty syntyjä syviä jo muinoin. Ainakin sellainen sopii metsästäjä-kerääjäyhteisön tapoihin. Kuva: Jan Rehschuh, Wikimedia Commons
Tulilla on todennäköisesti mietiskelty syntyjä syviä jo muinoin. Ainakin sellainen sopii metsästäjä-kerääjäyhteisön tapoihin. Kuva: Jan Rehschuh, Wikimedia Commons

Yöt nuotiolla loivat yhteistä maailmankuvaa, vihjaa metsästäjä-kerääjien tutkimus.

Ihmiset ovat käyttäneet tulta satunnaisesti vähintään miljoona vuotta ja säännöllisesti ainakin 400 000 vuotta. Tulella kypsennetty ruoka on ollut ravitsevampaa kuin raaka ja on edistänyt aivojen isontumista ja pitkään kehittyvien lasten kasvatusta. Nuotio on myös tuonut valoa yöhön, mutta asian tätä puolta ei juuri ollut aiemmin tutkittu. Valo ei merkinnyt vain päivän pidentämistä, vaan öiset nuotiopiirit kehittivät ja ylläpitivät kulttuuria, päättelee nykyisten metsästäjä-kerääjien tutkija Pnas-lehdessä.

Polly Wiessner Utahin yliopistosta Yhdysvalloista merkitsi muistiin Bostwanassa ja Namibiassa san-kansan ju/’hoansi-heimon päivä- ja yöaikaisia keskusteluja jo 1970-luvulla. Tätä tutkimusta varten hän palasi alueelle ja nauhoitti nuotiotarinoita. Lisäksi hän analysoi muiden kirjaamia tarinoita.

Metsästäjä-kerääjille nuotionvalo ei ole vain päivänvalon jatke, vaan yöllä puhutaan aivan muusta kuin päivällä, Wiessner raportoi. Ju/’hoansien päiväkeskusteluista 75 prosenttia käsitteli elinkeinoja ja ihmissuhteita. Sen sijaan yökeskusteluista 81 prosenttia liittyi tarinankerrontaan, lauluun ja tanssiin.

Wiessnerin mukaan yökeskustelut välittivät tietoa heimon kulttuurista ja normeista ja auttoivat ymmärtämään myös ulkopuolisia ihmisiä ja rakentamaan yhteistyötä heidän kanssaan.

Metsästäjä-kerääjäyhteisössä öinen nuotiopiiri tarjoaa turvaa pimeässä kierteleviltä pedoilta. Päivätöihin nuotionvalo ei kuitenkaan ole omiaan, ja siksi nuotiopiiri ruokkii päivärutiineista poikkeavaa ajattelua ja toimintaa.

Nykyihmisten tavoista ei tietenkään voi suoraan päätellä satojentuhansien vuosien takaisia. Tämän Wiessner myöntää. Nykytapojen tutkimus antaa kuitenkin realistisen käsityksen siitä, millaiset tavat voivat toimia metsästäjä-kerääjäyhteisöissä. Sitä kautta voidaan muinaisuuttakin pohtia.