Hormonisuihkaus lisäsi lumepuudutteen tehoa.

Oksitosiini on hormoni, joka edistää empatiaa, luottamusta ja sosiaalista oppimista. Nämä ovat avaintekijöitä myös potilaan ja lääkärin suhteessa - jolla taas on tärkeä rooli plasebovaikutuksessa, toisin sanoen paranemisessa ilman vaikuttavia ainesosia sisältävää lääkettä. Oksitosiinin merkitys plasebo- eli lumevaikutuksessa sai vahvistuksen Simon Kessnerin tutkimusryhmän koesarjassa, jossa kokeiltiin lumepuudutteiden tehoa koehenkilöihin.

Kokeeseen osallistui 80 satunnaisesti valittua tervettä miestä, joista puolelle annettiin nenän kautta oksitosiinia ja toiselle puolelle suolaliuosta. 45 minuutin kuluttua koehnekilöille siveltiin kyynärvarteen kahteen kohtaan täsmälleen samanlaista voidetta. Heille kuitenkin sanottiin, että toiseen kohtaan oli sivelty kipua vähentävää puudutetta ja toiseen vertailun vuoksi muuta voidetta. Voiteille annettiin 15 minuuttia luuloteltua vaikutusaikaa, minkä jälkeen tutkijat kuumensivat koehnekilöiden kyynärvartta 20 sekunnin ajan, ja koehnkilöt raportoivat tuntemuksensa asteikolla nollasta (ei kipua) sataan (sietämätöntä kipua). Samanlaisiksi kalibroituja kuumuusärsykkeitä anettiin kymmenen sarjoina molemmille voidelluille ihoalueille.

Ensimmäinen tulos oli, että plasebovaikutus toimi. Koehenkilöt tunsivat vähemmän kipua kohdassa, joka oli voideltu puudutteeksi väitetyllä voiteella.

Toinen tulos oli, että nenäsuihkeessa saatu oksitosiini kasvatti eroa lumepuudutetulla ja vertailualueella koetun kivun välillä. Molemmat ihoalueet oli siis tosiasiassa voideltu samalla aineella.

"Tietääksemme tämä on ensimmäinen kokeellinen näyttö siittä, että plasebovaikutusta voidaan tehostaa farmakologisesti, nenän kautta annetulla oksitosiinilla", tutkijat kirjoittavat.

Raportin julkaisi JAMA.

Tarkennettu 28.10. 2013 klo 15.50. toiseksi viimeistä kappaletta: Oksitosiinia saaneilla koetun kivun ero lumpuudutetulla ja vertailualueella oli suurempi kuin niillä, jotka saivat nenäsuihkeessa pelkkää suolavetta.

 

Soikea ja litteä Dickinsonia katsotaan nyt kuuluvaksi eläinkuntaan. Kuva: Ilja Bobrovski/Australian National University
Soikea ja litteä Dickinsonia katsotaan nyt kuuluvaksi eläinkuntaan. Kuva: Ilja Bobrovski/Australian National University

Vienanmeren rannalta löytyneestä fossiilista paljastui eläimellisiä piirteitä.

Maailman varhaisin tunnettu eläin on nyt soikea ja litteä otus. Sen fossiilista paljastui kolesterolin ja muiden rasvojen jäänteitä, ja rasva on eläimen tunnusmerkki, tutkijat toteavat tiedotteessa.

Dickinsonia eli noin 558 miljoonaa vuotta sitten. Otus oli ensimmäisiä monisoluisia eliöitä.

Nämä muinaiset eliöt ovat olleet paleontologian suuria arvoituksia. Ediacarakauden oliot ovat Science-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan ylipäätään niin merkillisiä, että niitä voisi pitää toiselta planeetalta tulleina.

Australialaisen Australian National Universityn video näyttää, miten fossiili löytyi ja miltä Dickinsonia ehkä näytti meressä uidessaan.

Dickinsoniat on luokiteltu vuosikymmenien aikana tutkijasta riippuen jäkäliksi, sieniksi, alkueläimiksi tai jopa jonkinlaiseksi kasvien ja eläinten välivaiheeksi. Tai evoluution umpikujaksi.

Nyt ne nousivat eläinkuntaan, kun tutkijat tarkastelivat luoteiselta Venäjältä Vienanmeren rannikolta löytynyttä fossiilia.

Siitä löytyi runsaasti kolesterolimolekyylejä, hyvin paljon enemmän kuin kerrostumista fossiilin ympärillä. Fossiili koostui suureksi osaksi rasvan jäänteistä.

Otus tarvitsi kolesterolia solukalvoihin, australialainen tutkija John Brocks kertoo New Scientistist -lehdessä. Dickinsonialla ei ole havaittu tukirankaa, joten sen keho oli ilmeisesti pehmeä.

Dickinsoniat kasvoivat jopa 1,4-metrisiksi, joskin löydettyjen yksilöiden koko on vaihdellut suuresti. Nyt voidaan sanoa, että suuria eläimiä eli runsaasti jo miljoonia vuosia aikaisemmin kuin on tähän asti arvioitu.

Ediacarakauden jälkeen kambrikaudella eläinkunta monipuolistui suorastaan räjähdyksenomaisesti.

Dickinsonian fossiileja löytyi ensi kerran Australiassa runsaat 70 vuotta sitten. Se paljastui eläimeksi vasta nyt, kun tutkija Ilja Bobrovski tutki hiekkakivestä löytyneen fossiilin ainesosia eikä rakenteita.

Australiasta löytyneet Dickinsoniat ovat kärsineet kovasta kuumuudesta ja eroosiosta. Tarvittiin fossiileja, joissa elollisen jäännökset olisivat säilyneet paremmin.

Bobrovski lensi helikopterilla Vienanmeren rannalle ”karhujen ja hyttysten maille”. Hän kuvailee roikkuneensa jyrkänteellä kymmenien metrien korkeudessa ja hakanneensa hiekkakivestä kappaleita löytääkseen haluamansa fossiilit.

Uudet tutkimukset osoittavat, että aspiriini ei auta torjumaan ensimmäistä sydäninfarktia tai aivoverenkierron tukosta, vaikka se ehkäisee niiden uusiutumista.

Aspiriinia käytetään yleisesti paitsi särkylääkkeenä myös sydän- ja verisuonisairauksien ehkäisyyn iäkkäillä, riskiryhmiin kuuluvilla ihmisillä.

Aspiriini eli asetyylisalisyylihappo ehkäisee veren hyytymistä, sillä se estää verihiutaleita takertumasta toisiinsa. Lääkkeen käyttö pienentää tutkitusti riskiä sydän- tai aivoinfarktin uusiutumiseen. Se saattaa myös ehkäistä peräsuolen ja paksusuolen syöpien esiasteiden kehittymistä.

Suomessakin aspiriinin on laskettu ehkäisevän satoja kuolemia vuodessa. Moni keski-iän ylittänyt syö myös omasta aloitteestaan ”miniaspiriinia” eli suurimmillaan 100 milligramman annoksen asetyylisalisyylihappoa päivässä verenkiertohäiriöitä ehkäistäkseen.

Tutkimuksissa on kuitenkin havaittu, että jos henkilöllä ei ole merkittäviä sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöitä, ei aspiriinista ole hyötyä. Toisin sanoen aspiriini tuskin auttaa ehkäisemään sitä ensimmäistä infarktia, vaikka se suojaakin niiden uusiutumiselta.

Arvostetussa New England Journal of Medicinessä julkaistut kolme uutta tutkimusta viittaavat nyt vahvasti siihen, että perusterveelle 70 vuotta täyttäneelle ihmiselle ei ole mitään hyötyä popsia aspiriinia päivittäin varmuuden vuoksi.

Päin vastoin siitä voi olla haittaa, sillä veren hyytymistä ehkäisevä aspiriini lisää riskiä vaarallisiin verenvuotoihin aivoissa ja ruoansulatuskanavassa. 19 000 henkilön seurantaryhmässä aspiriinia päivittäin käyttäneet saivat merkittävästi todennäköisemmin verenvuotoja kuin ne, joille annettiin lumelääkettä. Mitään hyötyjä aspiriinista ei ilmennyt.

”Jos et tarvitse aspiriinia, älä ota sitä”, tiivistää tutkimuksia johtanut professori John McNeil australialaisesta Monashin yliopistosta The New York Timesissa.

Aspree-tutkimushankkeen tarkoitus oli saada lisätietoa aspiriinin vaikutuksesta nimenomaan perusterveisiin yli 70-vuotiaisiin ihmisiin, jotka eivät ole koskaan saaneet aivohalvausta tai sydänkohtausta. Samalla haluttiin selvittää, ehkäiseekö päivittäinen aspiriiniannos dementiaa tai syöpää tässä ikäryhmässä.

Tutkimuksessa seurattiin 19 000:ta ihmistä, pääosin valkoihoisia australialaisia, viiden vuoden ajan. Lisäksi mukana oli pienempi ryhmä yhdysvaltalaisia 65 vuotta täyttäneitä afrikkalais- ja latinotaustaisia koehenkilöitä. Näillä väestöryhmillä on suurempi riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin ja dementiaan.

Puolet koehenkilöistä sai joka päivä 100 milligramman annoksen aspiriinia ja puolet lumepillerin. Valtaosa tutkituista ei ollut aiemmin käyttänyt säännöllisesti aspiriinia.

Aspiirini ei suojannut ensimmäiseltä sydänkohtaukselta, aivohalvaukselta eikä muilta sydän- ja verisuonisairauksilta juuri lumelääkettä paremmin. Aspiriiniryhmässä näitä sairastapauksia oli 10,7 jokaista tuhatta henkilöä kohti, kun lumelääkeryhmässä niitä oli 11,3.

Aspiriinia päivittäin käyttävät saivat kuitenkin muita todennäköisemmin vakavia verenvuotoja ruoansulatuskanavaan tai aivoihin. Aspiriiniryhmässä verenvuototapauksia oli tuhatta henkilöä kohden 8,6 ja lumelääkeryhmässä 6,2.

Dementian ja muiden elämänlaatua heikentävien sairauksien esiintyvyydessä ei kuitenkaan havaittu näiden kahden ryhmän välillä mitään eroa seuranta-aikana.

Yllättäen aspiriiniryhmässä kuolleisuus ja erityisesti syöpäkuolleisuus oli hieman suurempi kuin lumelääkeryhmässä. Syöpää ei esiintynyt aspiriiniryhmässä sen enempää, mutta siihen kuoltiin hieman todennäköisemmin.

Tutkijat huomauttavat, että tämä havainto ei välttämättä merkitse mitään. Aspiriinin tiedetään suojaavan paksu- ja peräsuolen syöviltä, mutta hyödyt eivät välttämättä tule esille tämän tutkimuksen kaltaisessa viiden vuoden seurannassa.

Aspiriinin haittavaikutukset, kuten vatsahapon lisääntynyt eritys, ruoansulatuskanavan haavaumat ja verenvuotoriskit, on tunnettu hyvin jo aiemmin. Siinä mielessä löydös ei ole mullistava.

Laaja tutkimus auttaakin punnitsemaan aspiriinin hyötyjä ja haittoja ikäihmisillä entistä tarkemmin. Tutkijat aikovat jatkaa seurantaa viisi vuotta selvittäkseen, ilmenisikö tätä vanhemmilla ihmisillä joitain hyötyjä. Lisäksi he ottavat näytteitä tutkimusaikana syöpään kuolleiden kasvaimista.

Vanhat suositukset pätevät edelleen. Vaikka perusterveelle aspiriinista ei olisi hyötyä, se auttaa tutkitusti ehkäisemään sydäninfarktin ja tukostyyppisten aivoverenkiertohäiriöiden uusiutumista. On myös havaittu, että aspiriini vähentää paksusuolisyövän riskiä henkilöillä, joilla on siihen perinnöllinen alttius.

”Jos sinulla on ollut sydänkohtaus, tämä on kiistatonta: aspiriini pelastaa henkiä”, sanoo kardiologi Jeffrey Berger New Yorkin yliopistosta. Hän ei ollut mukana tutkimuksessa.

Uudet tutkimukset ovat vapaasti luettavissa. Niiden otsakkeet olivat suomeksi seuraavat:

Aspiriinin vaikutus kuolleisuuteen terveillä ikäihmisillä, Aspiriinin vaikutus sydän- ja verisuonisairauksiin sekä verenvuotoihin sekä Aspiriinin vaikutus terveiden elinvuosien määrään vanhemmalla iällä.