Yhdeksän maailmanlopun virusta voisi viedä katastrofiin.
Yhdeksän maailmanlopun virusta voisi viedä katastrofiin.

Taudinaiheuttajien on nykyään helppo levitä.

Kulkutaudit kuuluvat lajimme luonnonhistoriaan. 1900-luvun alkuun asti ne aiheuttivat puolet ihmisten kuolemista. 1960-luvulla näytti jo siltä, että tarttuvat taudit saadaan hävitettyä, mutta usko lopahti kahdenkymmenen vuoden päästä, kun hi-virus iski.

Kaikesta edistyksestä huolimatta ja osittain sen vuoksi taudinaiheuttajien on nykyään helppo levitä. Esimerkiksi sars- ja zikavirus ovat viime vuosikymmeninä aiheuttaneet pelottavia epidemioita. Lähimenneisyyden vaarallisin virus on ollut ebola. Asiantuntijoiden mukaan se vei maailman kuilun partaalle.

Mikrobit riehuvat muun muassa siksi, että asumme yhä suuremmissa kaupungeissa, matkustamme paljon ja kuljetamme röykkiöittäin tavaroita paikasta toiseen. Lisäksi monissa eläinlajeissa on paljon viruksia, jotka joutuvat kosketuksiin ihmisten kanssa ja muuntuvat ennakoimattomasti.

Voimme varautua tappavien tautien paluuseen vahvistamalla kolmea avainaluetta: taudinaiheuttajien tuntemista, niitä vastaan puolustautumista ja valmiuttamme reagoida äkkiä ja voimakkaasti.

Seuraavan ruton taltuttamiseen tarvitsemme rokotteita, lääkkeitä ja diagnostiikkavälineitä sekä kykyä käyttää niitä tehokkaasti. Rokotteita tuleviin tuntemattomiin epidemioihin on lähes mahdoton kehittää, mutta sitä on yritettävä.

Nykyisin suuri osa lääketieteen innovaatioista tehdään pienissä biotekniikan kasvuyrityksissä. Niillä ei ole varaa luotsata tuotteitaan läpi kuolemanlaaksoksi kutsutun vaiheen. Tuon pitkän ja kalliin jakson aikana pitäisi testata valmisteen teho ja turvallisuus, kehittää tuotantoprosessit ja hoitaa lupa-asiat.

Lue lisää

Syyskuun 2017 Tiede-lehden kirjoitus esittelee yhdeksän maailmanlopun virusta, joista jokainen voi aiheuttaa katastrofin. Se kertoo myös Maailmanpankin keväällä 2016 perustamasta ruttovakuutuksesta. Sellainen on tarpeen, sillä epidemioista seuraa valtavia taloudellisia tappioita.

Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa paperilehti tai iPad-digilehti.

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea artikkelin uudessa Digilehdet-palvelussa kirjautumalla tilaajatunnuksillasi alla olevasta artikkelilinkistä.

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.