Oman hännän jahtaaminen on yksi pakko-oire. Kuva: Shutterstock
Oman hännän jahtaaminen on yksi pakko-oire. Kuva: Shutterstock

Vähiten pakko-oireista kärsivät sileäkarvaiset colliet, kääpiösnautserit ja lagotto romagnolot.

Koirien pakko-oireet näyttävät liittyvän kokemattomiin omistajiin, selviää uudesta suomalaistutkimuksesta.

Pakko-oireet olivat 58 prosenttia yleisempiä koirilla, joiden omistajilla ei ollut aiemmin kokemusta koirista, kuin niillä, joiden omistajilla oli aiemminkin ollut koira lemmikkinä.

Tutkimus ei ota kantaa siihen, mistä erot johtuvat. Tutkijalla on kuitenkin olettamus:

”Hypoteesina voisi esittää, että ensimmäisen koiransa omistajilla ei ole samanlaista johdonmukaisuutta koirien kasvattamisessa kuin kokeneemmilla koiranomistajilla. Tämä sitten voisi aiheuttaa koirille stressiä, joka purkautuu pakko-oireina”, väitöskirjatutkija Sini Sulkama kertoo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

”Tai sitten voi olla, että ensimmäistä koiraansa kasvattavat eivät tunnista pakko-oireita yhtä nopeasti kuin kokeneemmat eivätkä siksi osaa reagoida niihin.”

Tutkimusta johti Helsingin yliopiston molekyyligenetiikan professori Hannes Lohi. Tutkimus tehtiin kyselynä, johon saatiin tietoja omistajilta yli 4 400 koiran käytöksestä. Rotuja oli mukana yhteensä 22.

Pakko-oireista käytöstä kuvattiin runsaalla 1 300 koiralla eli lähes joka kolmannella.

Pakko-oireiden merkkeihin laskettiin oman hännän, varjon tai peilikuvan jahtaaminen, edestakainen kävely, tuijottaminen, pintojen nuoleskelu, liiallinen veden juominen ja itsensä pureskelu.

Pakko-oireiden syitä ei ole tiedetty. Niiden on arvioitu johtuvan ympäristötekijöistä ja perimästä.

”Tutkimus antaisi ymmärtää, että elinympäristön ja genetiikan lisäksi myös koiran omistajien elämäntyylillä on merkitystä pakko-oireiden syntyyn”, Sulkama kertoo.

Oireet olivat 33 prosenttia keskimääräistä yleisempiä koirilla, jotka elivät yhden omistajan perheessä. Niitä verrattiin koiriin, joiden perheessä oli vähintään kolme ihmistä.

Koirilla, joiden kanssa samassa kodissa ei asunut muita koiria, pakko-oireita esiintyi 64 prosenttia useammin kuin koirilla, jotka asuivat useamman koiran talouksissa.

Myös ulkoilun määrällä on merkitystä kyselyn perusteella. Alle tunnin päivässä ulkoilevilla koirilla oli 53 prosenttia todennäköisemmin pakko-oireita kuin koirilla, jotka ulkoilevat 1–2 tuntia.

Myös perimällä näyttäisi olevan merkitystä. Omistajien ilmoitusten mukaan pakko-oireita on eniten hyperaktiivisilla ja aggressiivisilla koirilla.

Roduista pakko-oireille alttiita ovat tämän kyselyn perusteella saksanpaimenkoirat, kiinanharjakoirat ja welsh corgin pembroke-muunnos.

Keskimääräistä vähemmän pakko-oireita näyttäisivät saavan esimerkiksi sileäkarvaiset colliet, kääpiösnautserit ja lagotto romagnolot.

Käyttäjä18990
Seuraa 
Viestejä6

En ole pakko-oire asiantuntija mutta näitä oireita saattaisi ehkä tulla samasta syystä kuin käytöshäiriötäkin tulee: unohdetaan tai ei välitetä tai yleisimmin ei edes tiedetä koirien käytösmalleja ja kasvateta niitä lajille luontaisen mallin mukaan. Seurauksena usein että koira ei käsitä ohjaajansa toimintaa ja turhautuu tai tulee vaikeaksi hallita kilpailemalla johtajuudesta omistajan tai muiden samassa "laumassa" elävien koirien kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla