Kuiperin vyöhykkeen 13 tutkittua kappaletta kurvaavat kuin samaa rataa Auringon lähellä. Kumman kimpan voi selittää massiivinen planeetta. Grafiikka: JPL-Caltech/Robert Hurt ja Minor Planet Home Page/Andrew Lowe
Kuiperin vyöhykkeen 13 tutkittua kappaletta kurvaavat kuin samaa rataa Auringon lähellä. Kumman kimpan voi selittää massiivinen planeetta. Grafiikka: JPL-Caltech/Robert Hurt ja Minor Planet Home Page/Andrew Lowe

Pluton pudottaja etsii kookasta kiertolaista aurinkokunnan ääristä.

Aurinkokunnan laidalla meiltä vielä piilossa kiertää planeetta, jolla on massaa kuin eksoplaneettauutisista tutuilla megamailla, kymmenen Maan verran. Näin uskoo vankasti Michael Brown, Kalifornian teknisen yliopiston tähtitieteen professori. Jos hän on oikeassa, kotikunnassamme on yhdeksän planeettaa kahdeksan sijasta.

Planeetta on myös etäällä. Lähimmilläänkin se pysyy 200 tähtitieteellisen yksikön päässä Auringosta. Kun yksi yksikkö tarkoittaa Auringon ja Maan keskimääräistä etäisyyttä eli 150:tä miljoonaa kilometriä, matkaa piileskelijään kertyy 30 miljardia kilometriä. Kauimmillaan etäisyys on peräti tuhat tähtitieteellistä yksikköä eli 150 miljardia kilometriä.

Brownilla ei ole näköhavaintoa planeettakandidaatista, vaan hän on päätellyt sen olemassaolon Kuiperin vyöhykkeen kappaleiden liikkeistä yhdessä kollegansa Konstantin Batyginin kanssa.

Konkari asialla

Kuiperin vyöhyke on aurinkokunnan laita-alue, joka alkaa Neptunuksen takaa ja yltää suurin piirtein 50 Maan ratasäteen päähän. Siellä arvioidaan olevan miljoonia pieniä mutta myös lukuisia suuria kappaleita.

Brown on kokenut Kuiper-tutkija. Jo vuonna 2003 hän löysi vyöhykkeeltä kääpiöplaneetta Sednan. 2005 oli vuorossa Eris. Se paljastui Pluton kokoiseksi ja herätti tähtitieteen ystävissä toiveen kymmenennestä planeetasta.  Toisin kävi.

Planeetamme eivät lisääntyneet vaan vähentyivät. Vuonna 2006 Kansainvälinen tähtitieteen unioni totesi, että Pluto on tavanomainen Kuiperin kappale, ja pudotti sen planeetasta kääpiöplaneetaksi. Siitä pitäen Brown on tunnettu miehenä, joka tappoi Pluton.

Suurta etsitty ennenkin

Kookasta planeettaa on haettu Kuiperista aiemminkin, mutta kun mitään ei ole löytynyt, etsintäinto on laantunut.

Tämänkertainen kiinnostus heräsi 2014, kun yhdysvaltalaiset Chadwick Trujillo ja Scott Sheppard kertoivat löytäneensä kaukaa Neptunuksen takaa kiertolaisen, jonka poikkeuksellisen soikea rata viittasi tuntemattoman planeetan olemassaoloon.

Uumoilu sai lisää vauhtia 2016, kun Brown ja Batygin hahmottelivat kuuden Kuiperin kappaleen kulkua ja panivat merkille, että ne kaikki kurvaavat Auringon läheisyydessä kuin yhtä rataa. Kiihkeän laskennan ja mallinnuksen jälkeen kaksikko ilmoitti, että kappaleet eivät ole yhtäläisillä radoilla sattumalta. Ne on paimentanut vieri viereen massiivinen planeetta painovoimallaan.

Nyt näitä ryhmittyjiä tunnetaan jo toistakymmentä, ja löydöt ovat tarkentaneet puuttuvan planeetan otaksuttua sijaintia niin, että etsintä voidaan kohdentaa entistä pienemmälle alueelle Härän tähdistön tuntumaan.

Ehkä tällä kertaa käy kuten Brown ja Batygin toivovat: planeetta löytyy, vaikka etäisyytensä vuoksi se on täältä katsoen erittäin himmeä ja siksi erittäin hankala havaita. Tulokkaalle olisi tarjolla sopivan oloinen nimikin.

 

Lue lisää

Tammikuun Tiede-lehdessä on pitkä artikkeli, jossa tiedetoimittaja Matti Mielonen kertoo, mitä kaikkea yhdeksännestä planeetasta tiedetään – ja toisaalta, miksi monet tutkijat eivät usko sen olemassaoloon.

Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa painettu lehti tai iPad-digilehti.

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea artikkelin Digilehdet-palvelussa kirjautumalla tilaajatunnuksillasi alla olevasta artikkelilinkistä.

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Kukko kiekuu yhtä kovaa kuin lentoon lähtevä lentokone.

Miksi kukko ei kuuroudu, ihmettelivät eläintieteilijä Raf Claes Antwerpenin yliopistosta Belgiasta ja hänen kollegansa. He äänittivät kieuntaa lintujen ulkokorvan aukon viereen kiinnitetyillä nauhureilla ja saivat tulokseksi hämmästyttäviä lukuja.

Kun kukko kiekaisee kunnolla, ääni on niin voimakas, että voisi viedä kuulon liian lähellä seisovalta hoitajalta. Huuto kestää vain yhdestä kahteen sekuntia, mutta raikaa kurkusta keskimäärin yli 130 desibelin voimalla.

Äänenpaine vastaa sitä, että ihminen seisoisi 15 metrin päässä lentoon nousevasta suihkukoneesta.

Kokeen ennätysyksilö rääkäisi peräti 143 desibeliä. Yhtä kova meteli vallitsee lentotukialuksella, keskellä lähtevien ja laskeutuvien koneiden ärjyntää.

Ihminen voi turvallisesti oleskella kahdeksan tuntia 85 desibelin melussa, alle 15 minuuttia sadassa desibelissa ja vähimmillään vain alle sekunnin yli 130 desibelissa, tutkijat kirjoittavat Zoology-lehdessä. Kuuroutuminen johtuu siitä, että sisäkorvan karvasolut vahingoittuvat tai tuhoutuvat.

Claesin ryhmä otti kerroskuvausmenetelmällä kolmiulotteisia röntgenkuvia kukkojen kalloista. Niistä paljastui, miksi kukon kuulo säilyy. Kun sen nokka on ammottaa avoimimmillaan, neljäsosa sen korvakanavasta sulkeutuu täysin ja pehmeä kudos peittää puolet tärykalvosta.

Kukko siis kuulee oman huutonsa vahvasti vaimennettuna.

Kiekumisen voima vaimenee merkittävästi, kun etäisyys kasvaa vain puolellakin metrillä. Tämän ansiosta kukko tuskin vahingoittaa kanojenkaan kuuloa. Mutta jos näin kävisi, kanat toipuisivat. Toisin kuin nisäkkäillä, linnuilla sisäkorvan karvasolujen karvat voivat ainakin jonkin verran uusiutua.

Myös kanoilla korvakäytävä kapeutuu hieman nokan auetessa. Aiemman tutkimuksen mukaan kanojen varoitusäänet kaikuvat metrin päästä mitattuina vain 76 desibelin voimalla.

Ruiske voisi auttaa verkkokalvon rappeumaa sairastavia potilaita.

Ranskalainen GenSight-yritys aikoo kokeilla kunnianhimoista hoitokeinoa verkkokalvorappeumaan. Se perustuu optogenetiikkaan ja geeniterapiaan.

Menetelmällä muunneltaisiin ihmisen silmästä tiettyjä soluja sellaisiksi, että ne alkavat aistia valoa. Tähän tarvittava geeni otetaan levästä.

Verkkokalvon rappeuma on perinnöllinen ja melko yleinen sairaus, jossa silmän valoa aistivat solut rappeutuvat ja kuolevat. Verkkokalvon rappeuma supistaa ja sumentaa näkökenttää hiljalleen ja voi johtaa lopulta sokeutumiseen.

Tutkijat ovat värvänneet Britanniassa 12 koehenkilöä kokeilemaan uutta hoitoa, joka voisi säilyttää heillä ainakin jonkinlaiset näön rippeet.

Taudissa tuhoutuvien valoherkkien solujen lisäksi silmässä on myös soluja, jotka normaalisti eivät aisti valoa. Hoidon tarkoitus on muuttaa nämä solut valoa aistiviksi. Niillä potilas voisi nähdä ainakin tiettyjä valon aallonpituuksia.

Ajatus on, että muokatut solut voisivat kompensoida muiden solujen katoa ainakin osittain.

Levä on yksisoluinen eliö, joka pystyy erään geeninsä avulla aistimaan valoa. Geeni voidaan siirtää ihmisen silmään, jossa se muokkaa silmän soluja.

Kukin koehenkilö saa yhden ruiskeen toiseen silmään. Tätä ei ole aiemmin yritetty ihmisillä. Apinoilla ja hiirillä tehdyt kokeet kuitenkin viittaavat siihen, että geeniruiske on saanut eläinten silmän solut aistimaan punaista valoa.

Pelkän pitkäaaltoisen, punaisen valon aistiminen ei vielä tee näkökyvystä kovin ihmeellistä. Tutkijat toivovat, että se silti auttaisi näkönsä menettäviä havaitsemaan ainakin isoja kohteita ja muita ihmisiä.

Koehenkilöt saavat myös kameroilla varustetut erikoislasit, jotka muuntavat muita valon aallonpituuksia punaisiksi. Näin he saisivat heikkolaatuisen mustavalkonäön.

Myös yhdysvaltalaisella RetroSense Therapeutics -yrityksellä on käynnissä vastaava koe. Tässä kokeessa tosin siirrettävä geeni saa silmän hermosolut aistimaan sinistä, ei punaista valoa.

Käyttäjä4499
Seuraa 
Viestejä2266
Liittynyt21.7.2017

Näkö yritetään palauttaa levän geenillä

Opsiinien merkitys elimistössä on kiehtovaa (opsiinit ovat valoreseptoreita, jotka muuttavat valosignaalin sähköiseksi signaaliksi). Ihmisellä on 9 eri opsiinia, mm. Rodopsiini silmän sauvasolujen näköpurppura. Melanopsiini toimii sirkadiaarisessa rytmissä ja pupillireaktiossa. Enkefalopsinia esiintyy runsaasti mm. aivoissa ja kiveksissä . Vähän myös sydämessä, keuhkoissa, maksassa, munuaisissa, lihaksissa, haimassa ja retinassa. Neuropsiinia on mm. ihmisen aivoissa, silmissä, ihossa ja...
Lue kommentti