Kansanperinne on tulvillaan kesäisiä uskomuksia. Testasimme muutamien kansanviisauksien todenperäisyyden. 

Kansanperinne on tulvillaan kesäisiä uskomuksia. Testasimme muutamien kansanviisauksien ja arjen uskomusten todenperäisyyden.

Kestävät vihdat vain kesä-heinäkuun vaihteessa

Vanha kansa neuvoo taittamaan saunavihdakset kesä-heinäkuun vaihteessa, jotta niistä olisi iloa pitkään. Sanotaan, että kesäkuun alussa tai syksymmällä sidotut koivukimput eivät kestä varastointia tai montaa kylpykertaa, vaan ne karistavat lehtenä. Talvivihdat tavattiinkin tehdä Pietarin päivänä (29.6.), jota pidettiin vuoden lämpimimpänä. Takarajana oli Pärttyli (24.8.), jonka sanottiin löyhdyttävän lehtien kannat.

Ikiaikaisten vitsanvääntäjien näppituntuma on sikäli kohdallaan, että vanhaan juhannuksen mennessä (24.6.) koivun lehti on kasvanut täyteen kokoonsa ja istuu tiukasti kiinni varressa. Myöhemmin hyönteiset käyvät lehvien kimppuun ja niihin syntyy vihdantekijän vierastamia syöntivaurioita. Alkukesästä lehdet ovat pieniä ja saattavat irrota rivakan kylpijän käsissä.

Vastoilla voi vihtoa ja niitä kääriä huoletta koko heinäkuun ja myöhemminkin, sillä irtautumissolukko alkaa kypsyä lehtien kannassa vasta elokuun lopulla. Vihtakauden päättäjäiset ovat edessä, kun lehdet irtoavat kimpusta saunan lämmössä.

Jos hyttysen antaa ahertaa rauhassa, se vetää lopettaessaan piikkinä pois, eikä pistokohta kutise

Tämä sitkeä elävä arjen uskomus on silkkaa hölynpölyä. Pistäessään naarashyttynen sujauttaa ihoon sylkeä, jossa on kymmeniä allergisoivia valkuaisaineita. Hetken päästä pistokohtaan ilmestyy immuunipuolustuksen tuottamien sylkivasta-aineiden ja histamiinin nostattama paukama, joka häipyy nopeasti. Muutaman tunnin kuluttua samaan paikkaan syntyy pariksi päiväksi kutiseva näppy.

Putkimaisen piikin isku ei sinällään aiheuta oireita, eikä nirhaisun lyhytaikaisuus tai syljen vähäisyys toisaalta vaimenna allergista reaktiota, jos se on tullakseen. Noin puoli miljoonaa suomalaista saa pistoista voimakkaita oireita, ja paukamia podetaan vuodesta toiseen. Kiusa on pahimmillaan alkukesästä ja laantuu syksyä kohden.

Osa meistä on siinä onnellisessa asemassa, että pääsee kokonaan eroon kutinasta. Säännöllisten sääskisulkeisten ansiosta joka toinen lappilainen on kokonaan immuuni iskuille.

Hyttysen syljessä on myös lajikohtaisia eroja. Saattaa olla, että metsähyttynen (Aedes communis) raavituttaa sinua ilkeämmin kuin rannoilla liihotteleva lintuhyttynen (Culex) tai varhain keväällä ja myöhään syksyllä saalistava kirsihyttynen (Culiseta).

Aterian jälkeen ei pidä uida, koska täysi vatsa painaa ihmisen pohjaan kuin kiven

Olisikohan tämä väsähtäneiden vanhempien keksintöä? Ruokailun jälkeinen tauko takaa isälle ja äidille hengähdystauon, kunnes on pakko palata valvomaan muksujen rantaleikkejä.

Ruoan päälle polskimisen haittoja ei ole varsinaisesti tutkittu, mutta täysi maha tuskin upottaa ketään pohjaan. Satojen grammojen hetkellinen lisäpaino ei hetkauta kehon kellumisominaisuuksia. Lihasten liike laineilla voi kuitenkin olla kankeaa ja olo raskas, koska ruoansulatus vaatii toimiakseen verenkiertoa, jolloin lihakset saattavat kärsiä veren vähyydestä. Huviuintiin täydellä vatsalla ei liene vaikutusta, mutta rajuun liikuntasuoritukseen ei kannata heittäytyä suoraan ruokapöydästä.

Piharatamon lehti parantaa haavan

Näin ainakin meidän äiti neuvoi: pieni sormihaava paranee nopeammin, kun sen päälle sidotaan ruohon avulla ratamonlehteä, joka on murskattu kädessä puristelemalla.

Suomalaisessa kansanlääkinnässä piharatamo (Plantago major) tunnetaan nimillä laastarheinä ja haavalehti. Elias Lönnrot suositti tätä rohtoa myös "sisällisesti keitteenä verenjuoksuihin, ulko- ja punataudin asettamiseksi, kurkkuhuuhteeksi, siemenet vatsan vahvistukseksi, juuri hammastaudin lääkkeeksi".

Tutkimukset ovat osoittaneet, että kasvissa on roppakaupalla yhdisteitä, jotka ovat antiseptisiä ja vauhdittavat immuunijärjestelmän puolustussolujen toimintaa. Ratamon lehdistä on eristetty iridoidiyhdisteitä, joilla on voimakas tulehdusta hillitsevä vaikutus. Tulehduksen torjuntaan osallistuvat myös antioksidantit, kuten linoliini-, öljy-, salisyyli-, ursoli-, vanilliini-, ja ferulihapot.

Suomessa piharatamo alalajeineen kasvaa lähes koko maassa Etelä-Lappiin asti. Saatavuus lienee yksi syy haavayrtin suosioon. Samalla sillä on voinut olla myös ikäviä seurauksia, koska kasvia kerättiin pihoilta ja teiden varsilta, missä lehdet olivat usein hevosenlannan likaamia. Tetanus-bakteereiden tahrimat lehdet levittävät jäykkäkouristusta.

Etana, etana, näytä sarves, onko huomenna pouta

Vanha lastenloru on ehkä tutuin esimerkki siitä, että eläimillä on uskottu olevan ihmistä tehokkaammat aistit, jotka ovat omiaan havaitsemaan vihjeitä tulevasta säästä. Etana ei taida kuitenkaan siihen pystyä.

Tämä nilviäinen nimittäin nostaa aina antenninsa pystyyn, kun se lähtee liikkeelle. Etana ei pysty piilottelemaan sarviaan, koska sen pään alue on siihen aivan ahdas. Reissuun se heittäytyy vain silloin, kun on tarpeeksi kosteaa. Etana kykenee varastoimaan tietyn määrän vettä ruumiiseensa, ja sen sisäinen säätelyjärjestelmä kertoo, milloin nestettä on riittävästi liikkumiseen.

Etanoihin törmääkin useimmiten juuri sadekelillä, ellei varta vasten pengo niitä esiin kivien ja kantojen alta. Kansanuskomuksen vahvuus saattaa olla siinä, että sadetta seuraa yleensä pouta.

Koira syö ruohoa ennen sadetta

Esteri puhuu piakkoin, jos härät nuolevat jalkojaan, jos hämähäkki lopettaa verkon kutomisen, jos koirat syövät ruohoa…. Lukuisista ennustajaeläimistä myös koiran käyttökelpoisuus on kyseenalainen.

Koira syö ruohoa, mutta lähinnä silloin, kun se voi pahoin. Heinän nyhtämisen tarkoituksena on avittaa oksentamista, jotta esimerkiksi vatsaa ärsyttävä luupalanen poistuisi elimistöstä.

Toisaalta tiedetään, että niin ihmiset kuin eläimet aistivat varsin hyvin ilman lämpötilaa, epäsuorasti jossain määrin myös ilman kosteutta.

Koska hautova ilma eli korkea lämpötila ja kosteus enteilevät kesäukkosta, on tietysti mahdollista, että koira voisi aistia säämuutoksen pahoinvointina ja turvautua heinätukkoon hoitaakseen oloaan. Tämä on kuitenkin vain spekulaatiota.

Jaakko heittää kylmän kiven

Jaakon päivänä (25.7.) on kaikkien pulikoinnin ystävien kauhistus. Kun Jaska viskaa viileän lohkareen tuhansiin järviin, ne alkavat kylmentyä.

Ajankohdassa saattaa piillä totuuden siemen, sillä helteet ovat yleensä heleimmillään heinäkuun puolivälissä. Vanhan kansan mukaan isokesä alkaa juhannuksesta ja on huipussaan 13.7. eli noin viikkoa aikaisemmin kuin tilastoista poimitut keskimääräisen kesän lämpimämmät ajat. Pian sen jälkeen ilmat alkavat kylmetä, ja vesien lämpötila seuraa perässä pienellä viiveellä. Jaakon päivä osuu keskimäärin kauteen, jolloin Suomen järvien vedet ovat lämpimillään. Monissa tapauksissa vesi on vielä tuolloin lämpenemässä.

Moni tietysti toivoo, että jostakin siunaantuisi ystävällisempi Jaakko ja viskaisi kuuman kiven veteen, jotta saisimme uida pidempään. Lohtua tuo se, että heinäkuun loppu tummentaa yöt ja tarjoaa oivallisen tilaisuuden kuutamouinteihin.

Mätäkuussa kaikki mätii

Monen huulilla on uskomus, että mätäkuussa (23.7.- 23.8.) kannattaa varoa loukkaamasta itseään, koska silloin haavat märkivät ja levenevät eivätkä hevillä parane. Kotikokit taas pelkäävät, että maito happanee ja liha pilaantuu. Esimerkiksi kankaanpääläinen kansanviisaus sanoo, että "mätäkuussa ei saa tehdä lahtia taikka liha tulee matoihin".

Mätäbuumin puolesta puhuu se, että heinä-elokuussa on kuumaa ja kosteaa, mikä tarjoaa ihanteellisen ilmaston mikrobeille. Niitä muhii niin ihmisissä kuin maastossa. Bakteerit viihtyvät hikipisaroita pursuavalla iholla - toisaalta voimistuva verenkierto saa myös immuunipuolustuksen varpailleen. Mätäkuun keli ei siis välttämättä lisää tulehdusten määrää. Mitkään tilastot eivät myöskään vahvista sitä, että loppukesä olisi hankalien haavainfektioiden kultakautta.

Entisaikoina huono hygienian ja infektioiden torjunnan takia tilanne on ollut toinen. Nyt haavat hoidetaan tehokkaasti, joten ne eivät pääse leviämään.

Ruoan säilyvyys on sen sijaan todellinen ongelma nykyisinkin. Kesäisen kahvihetken päätteeksi auringonpaisteeseen unohdettu kermanekka on paratiisi stafylokokkibakteereille, jotka lisääntyvät pian moninkertaisiksi ja aiheuttavat herkästi ripulia sekä oksentelua.

Kirkonkellojen soitto karkoittaa lahnan kudultaan

Vanhan tarinan mukaan kirkonkellojen soitto kiellettiin lahnan kudun aikaan, jotta lähilahtiin kerääntyvien kalojen lisääntyminen ei häiriintyisi.

Kalat aistivat veden värähtelyjä ja paineen muutoksia, monet hyvinkin tarkasti. Äänet eivät kuitenkaan hevin tunkeudu ilmasta veteen. Kellojen matala kumu voi kuitenkin veteen siirtyessään kiiriä lahdessa lekottelevan kalan korviin, sillä ne aistivat herkästi juuri matalia ääniä ja värähdyksiä. Kirkonmenojen säikäyttämien lahnojen voisi ajatella karkaavan pois ja rynniessään ehkä repivän kalastajien verkkoja.

Ongelmana on se, ettei varsinaisesti tiedetä, miten kalat reagoivat tällaisiin ääniin. Asiaa ei ole juurikaan tutkittu. Lahnojen on kuitenkin havaittu käyttäytyvän hermostuneesti, kun rantatiellä jyrryytetään kuorma-autolla. Veneessä istuvan puhe tuskin hetkauttaa kaloja, mutta kolistelu ja airojen läiskyttely saattaa ne karkoittaa.

Haastateltavina olivat Pentti Huovinen ja Henrikki Brummer-Korvenkontio Kansanterveyslaitoksesta, Raimo Hiltunen, Esa Ranta ja Ilmari Valovirta Helsingin yliopistosta, Kai Pelkonen Kuopion yliopistosta ja Pertti Mustajoki Peijaksen sairaalasta. Tietoja antoivat myös meteorologi Tapani Peltonen ja biologi Seppo Vuokko. Muina lähteinä Juhani Rinteen, Jarmo Koistisen ja Elena Saltikoffin toimittaman Suomalainen sääkirja - etanasta El Niñoon (Otava 1999) ja Lauri Kolin Kalakirja (Otava 1997)

Kansanuskomuksista lisää Leea Virtasen kirjassa Arjen uskomukset - punatukkaiset ovat intohimoisia (WSOY 1994).

Teksti: Jukka Ruukki

Julkaistu Tiede2000-lehdessä 4/1999

Tiede.fi-sivuston päivittäiset tiedeuutiset palaavat kesätauolta 1. elokuuta. 

Tutkijat esittävät, että nykyihminen vaelsi ulos Afrikasta useaan otteeseen. Ensimmäisen seurueen lähdöstä on noin 120 000 vuotta.

Nykyihminen Homo sapiens kehittyi Afrikassa, mistä noin 60 000 vuotta sitten levittäytyi Aasian ja Euroopan puolelle joukko, josta kaikki nykyiset ei-afrikkalaiset polveutuivat.

Näin ihmislajin tarinaa on kerrottu koulukirjoissa ja tiedeuutisissa vuosien ajan. Nyt siihen on aika tehdä päivitys, toteavat alan asiantuntijat Science-lehdessä .

Arvostetun Max Planck -instituutin ja Hawaijin yliopiston tutkijat kokosivat analyysissaan yhteen joukon löytöjä, jotka on tehty Aasiassa aivan viime vuosina. Niistä saadut tutkimustulokset eivät sovi yhteen vanhan kertomuksen kanssa.

Esimerkiksi Keski- ja Etelä-Kiinasta on löydetty nykyihmisen jäänteitä, jotka on ajoitettu 70 000–120 000 vuotta vanhoiksi.

Löydöt Kaakkois-Aasiasta ja Australiasta viittaavat siihen, että nykyihminen ehti häärätä sielläkin jo ennen kuin lajimme vanhan teorian mukaan oli edes astunut jalallaan Afrikan ulkopuolelle.

Tutkijat esittävät, että nykyihminen vaelsi ulos Afrikasta useaan otteeseen. Ensimmäisen seurueen lähdöstä on noin 120 000 vuotta, siis kaksi kertaa pidempi aika kuin mitä ennen otaksuttiin.

Heidän jälkeensä muuttajia on ollut useita, kunnes suurin Afrikasta muutto nähtiin 60 000 vuotta sitten.

Jokin vanhassa tarinassa sentään pitää kutinsa: kaikki kansat Afrikan ulkopuolella polveutuvat tuosta viimeksi mainitusta joukkiosta. Syystä tai toisesta aiemmin lähteneiden ihmisten suvut ovat sammuneet.

”Varhemmin kuin 60 000 vuotta sitten Afrikasta levittäytyneet ihmiset olivat todennäköisesti pieniä metsästäjä-kerääjien ryhmiä. Ainakin jotkin näistä varhaisista levittäytyjistä jättivät vähäisiä geneettisiä jälkiä nykyisiin ihmispopulaatioihin”, selittää tutkimustiedotteessa professori Michael Petraglia Ihmisen historian Max Planck -instituutista.

Analyysissaan tutkijat liittävät tarinaan myös viimeaikaisissa geenitutkimuksissa saadut tiedot siitä, että nykyihminen pariutui sukulaislajiensa kanssa Afrikasta lähdettyään.

Nykyihmisiltä on tunnistettu niin neandertalien kuin denisovanihmisten geenejä sekä näiden lisäksi vielä tunnistamattoman ihmislajin perimää.

Tutkijoiden mukaan risteytyminen tapahtui Aasiassa, missä lajeillamme oli mahdollisuus kohdata oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa.

Alaisiaan kuunteleva ja vaatimattomasti käyttäytyvä pomo parantaa alaisten luovuutta, osoitti kiinalaisyrityksissä tehty tutkimus.

Esimiehen kannattaa rohkeasti myöntää omat virheensä ja olla vaatimaton suhteessa alaisiinsa, osoittaa uusi yhdysvaltalais-kiinalainen tutkimus.

Ohion osavaltionyliopiston liiketalouden apulaisprofessori Jasmine Hun johtamassa tutkimuksessa tarkasteltiin johtajan käytöksen vaikutusta alaisten luovuuteen kiinalaisissa it-alan yrityksissä ja nii.

Esimiehen kuunteleva ja vaatimaton käytös lisäsi tiimin luovuutta tilanteissa, joissa valtaetäisyys on pieni eli johtaja osallistuu läheisesti alaisten työhön ilman, että välissä on suurta hierarkiakuilua.

”Tällaiset johtajat helpottivat tiedon jakamista tiimin jäsenten välillä, mikä taas johti uudenlaisten ratkaisujen rohkeampaan etsimiseen”, tutkija Hu sanoo Ohion yliopiston tiedotteessa.

Kun valtaetäisyys on suuri eli johtajat ovat hyvin erillään työntekijöistä, esimiesten nöyrä käytös saatetaan nähdä jopa heikkouden merkkinä. Tässä tapauksessa nöyrä käytös alaisia kohtaan saattoi horjuttaa tiimin vakauden tunnetta. Tiimi on kenties tottunut siihen, että esimies on hallitseva ja linjaa asiat jämäkästi.

Tutkimuksessa työntekijät saivat itse arvioida johtajansa nöyryyttä tai vaatimattomuutta kuusiportaisella asteikolla. Heiltä kysyttiin muun muassa, kuinka avoin pomo heidän mielestään on palautteelle.

Valtaetäisyyttä taas mitattiin muun muassa kysymällä työntekijöiltä, uskaltavatko he ottaa esimiehen kanssa puheeksi sen, että esimerkiksi tiimin suoritus ei vastaa tavoitteissa määriteltyä. Jos tällainen vuorovaikutus on vaikeaa, tutkijat määrittelivät valtaetäisyyden suuremmaksi.

Tutkimuksen julkaisi Journal of Applied Psychology.

Kysely

Onko sinulla hyvä esimies?