Kansanperinne on tulvillaan kesäisiä uskomuksia. Testasimme muutamien kansanviisauksien todenperäisyyden. 

Kansanperinne on tulvillaan kesäisiä uskomuksia. Testasimme muutamien kansanviisauksien ja arjen uskomusten todenperäisyyden.

Kestävät vihdat vain kesä-heinäkuun vaihteessa

Vanha kansa neuvoo taittamaan saunavihdakset kesä-heinäkuun vaihteessa, jotta niistä olisi iloa pitkään. Sanotaan, että kesäkuun alussa tai syksymmällä sidotut koivukimput eivät kestä varastointia tai montaa kylpykertaa, vaan ne karistavat lehtenä. Talvivihdat tavattiinkin tehdä Pietarin päivänä (29.6.), jota pidettiin vuoden lämpimimpänä. Takarajana oli Pärttyli (24.8.), jonka sanottiin löyhdyttävän lehtien kannat.

Ikiaikaisten vitsanvääntäjien näppituntuma on sikäli kohdallaan, että vanhaan juhannuksen mennessä (24.6.) koivun lehti on kasvanut täyteen kokoonsa ja istuu tiukasti kiinni varressa. Myöhemmin hyönteiset käyvät lehvien kimppuun ja niihin syntyy vihdantekijän vierastamia syöntivaurioita. Alkukesästä lehdet ovat pieniä ja saattavat irrota rivakan kylpijän käsissä.

Vastoilla voi vihtoa ja niitä kääriä huoletta koko heinäkuun ja myöhemminkin, sillä irtautumissolukko alkaa kypsyä lehtien kannassa vasta elokuun lopulla. Vihtakauden päättäjäiset ovat edessä, kun lehdet irtoavat kimpusta saunan lämmössä.

Jos hyttysen antaa ahertaa rauhassa, se vetää lopettaessaan piikkinä pois, eikä pistokohta kutise

Tämä sitkeä elävä arjen uskomus on silkkaa hölynpölyä. Pistäessään naarashyttynen sujauttaa ihoon sylkeä, jossa on kymmeniä allergisoivia valkuaisaineita. Hetken päästä pistokohtaan ilmestyy immuunipuolustuksen tuottamien sylkivasta-aineiden ja histamiinin nostattama paukama, joka häipyy nopeasti. Muutaman tunnin kuluttua samaan paikkaan syntyy pariksi päiväksi kutiseva näppy.

Putkimaisen piikin isku ei sinällään aiheuta oireita, eikä nirhaisun lyhytaikaisuus tai syljen vähäisyys toisaalta vaimenna allergista reaktiota, jos se on tullakseen. Noin puoli miljoonaa suomalaista saa pistoista voimakkaita oireita, ja paukamia podetaan vuodesta toiseen. Kiusa on pahimmillaan alkukesästä ja laantuu syksyä kohden.

Osa meistä on siinä onnellisessa asemassa, että pääsee kokonaan eroon kutinasta. Säännöllisten sääskisulkeisten ansiosta joka toinen lappilainen on kokonaan immuuni iskuille.

Hyttysen syljessä on myös lajikohtaisia eroja. Saattaa olla, että metsähyttynen (Aedes communis) raavituttaa sinua ilkeämmin kuin rannoilla liihotteleva lintuhyttynen (Culex) tai varhain keväällä ja myöhään syksyllä saalistava kirsihyttynen (Culiseta).

Aterian jälkeen ei pidä uida, koska täysi vatsa painaa ihmisen pohjaan kuin kiven

Olisikohan tämä väsähtäneiden vanhempien keksintöä? Ruokailun jälkeinen tauko takaa isälle ja äidille hengähdystauon, kunnes on pakko palata valvomaan muksujen rantaleikkejä.

Ruoan päälle polskimisen haittoja ei ole varsinaisesti tutkittu, mutta täysi maha tuskin upottaa ketään pohjaan. Satojen grammojen hetkellinen lisäpaino ei hetkauta kehon kellumisominaisuuksia. Lihasten liike laineilla voi kuitenkin olla kankeaa ja olo raskas, koska ruoansulatus vaatii toimiakseen verenkiertoa, jolloin lihakset saattavat kärsiä veren vähyydestä. Huviuintiin täydellä vatsalla ei liene vaikutusta, mutta rajuun liikuntasuoritukseen ei kannata heittäytyä suoraan ruokapöydästä.

Piharatamon lehti parantaa haavan

Näin ainakin meidän äiti neuvoi: pieni sormihaava paranee nopeammin, kun sen päälle sidotaan ruohon avulla ratamonlehteä, joka on murskattu kädessä puristelemalla.

Suomalaisessa kansanlääkinnässä piharatamo (Plantago major) tunnetaan nimillä laastarheinä ja haavalehti. Elias Lönnrot suositti tätä rohtoa myös "sisällisesti keitteenä verenjuoksuihin, ulko- ja punataudin asettamiseksi, kurkkuhuuhteeksi, siemenet vatsan vahvistukseksi, juuri hammastaudin lääkkeeksi".

Tutkimukset ovat osoittaneet, että kasvissa on roppakaupalla yhdisteitä, jotka ovat antiseptisiä ja vauhdittavat immuunijärjestelmän puolustussolujen toimintaa. Ratamon lehdistä on eristetty iridoidiyhdisteitä, joilla on voimakas tulehdusta hillitsevä vaikutus. Tulehduksen torjuntaan osallistuvat myös antioksidantit, kuten linoliini-, öljy-, salisyyli-, ursoli-, vanilliini-, ja ferulihapot.

Suomessa piharatamo alalajeineen kasvaa lähes koko maassa Etelä-Lappiin asti. Saatavuus lienee yksi syy haavayrtin suosioon. Samalla sillä on voinut olla myös ikäviä seurauksia, koska kasvia kerättiin pihoilta ja teiden varsilta, missä lehdet olivat usein hevosenlannan likaamia. Tetanus-bakteereiden tahrimat lehdet levittävät jäykkäkouristusta.

Etana, etana, näytä sarves, onko huomenna pouta

Vanha lastenloru on ehkä tutuin esimerkki siitä, että eläimillä on uskottu olevan ihmistä tehokkaammat aistit, jotka ovat omiaan havaitsemaan vihjeitä tulevasta säästä. Etana ei taida kuitenkaan siihen pystyä.

Tämä nilviäinen nimittäin nostaa aina antenninsa pystyyn, kun se lähtee liikkeelle. Etana ei pysty piilottelemaan sarviaan, koska sen pään alue on siihen aivan ahdas. Reissuun se heittäytyy vain silloin, kun on tarpeeksi kosteaa. Etana kykenee varastoimaan tietyn määrän vettä ruumiiseensa, ja sen sisäinen säätelyjärjestelmä kertoo, milloin nestettä on riittävästi liikkumiseen.

Etanoihin törmääkin useimmiten juuri sadekelillä, ellei varta vasten pengo niitä esiin kivien ja kantojen alta. Kansanuskomuksen vahvuus saattaa olla siinä, että sadetta seuraa yleensä pouta.

Koira syö ruohoa ennen sadetta

Esteri puhuu piakkoin, jos härät nuolevat jalkojaan, jos hämähäkki lopettaa verkon kutomisen, jos koirat syövät ruohoa…. Lukuisista ennustajaeläimistä myös koiran käyttökelpoisuus on kyseenalainen.

Koira syö ruohoa, mutta lähinnä silloin, kun se voi pahoin. Heinän nyhtämisen tarkoituksena on avittaa oksentamista, jotta esimerkiksi vatsaa ärsyttävä luupalanen poistuisi elimistöstä.

Toisaalta tiedetään, että niin ihmiset kuin eläimet aistivat varsin hyvin ilman lämpötilaa, epäsuorasti jossain määrin myös ilman kosteutta.

Koska hautova ilma eli korkea lämpötila ja kosteus enteilevät kesäukkosta, on tietysti mahdollista, että koira voisi aistia säämuutoksen pahoinvointina ja turvautua heinätukkoon hoitaakseen oloaan. Tämä on kuitenkin vain spekulaatiota.

Jaakko heittää kylmän kiven

Jaakon päivänä (25.7.) on kaikkien pulikoinnin ystävien kauhistus. Kun Jaska viskaa viileän lohkareen tuhansiin järviin, ne alkavat kylmentyä.

Ajankohdassa saattaa piillä totuuden siemen, sillä helteet ovat yleensä heleimmillään heinäkuun puolivälissä. Vanhan kansan mukaan isokesä alkaa juhannuksesta ja on huipussaan 13.7. eli noin viikkoa aikaisemmin kuin tilastoista poimitut keskimääräisen kesän lämpimämmät ajat. Pian sen jälkeen ilmat alkavat kylmetä, ja vesien lämpötila seuraa perässä pienellä viiveellä. Jaakon päivä osuu keskimäärin kauteen, jolloin Suomen järvien vedet ovat lämpimillään. Monissa tapauksissa vesi on vielä tuolloin lämpenemässä.

Moni tietysti toivoo, että jostakin siunaantuisi ystävällisempi Jaakko ja viskaisi kuuman kiven veteen, jotta saisimme uida pidempään. Lohtua tuo se, että heinäkuun loppu tummentaa yöt ja tarjoaa oivallisen tilaisuuden kuutamouinteihin.

Mätäkuussa kaikki mätii

Monen huulilla on uskomus, että mätäkuussa (23.7.- 23.8.) kannattaa varoa loukkaamasta itseään, koska silloin haavat märkivät ja levenevät eivätkä hevillä parane. Kotikokit taas pelkäävät, että maito happanee ja liha pilaantuu. Esimerkiksi kankaanpääläinen kansanviisaus sanoo, että "mätäkuussa ei saa tehdä lahtia taikka liha tulee matoihin".

Mätäbuumin puolesta puhuu se, että heinä-elokuussa on kuumaa ja kosteaa, mikä tarjoaa ihanteellisen ilmaston mikrobeille. Niitä muhii niin ihmisissä kuin maastossa. Bakteerit viihtyvät hikipisaroita pursuavalla iholla - toisaalta voimistuva verenkierto saa myös immuunipuolustuksen varpailleen. Mätäkuun keli ei siis välttämättä lisää tulehdusten määrää. Mitkään tilastot eivät myöskään vahvista sitä, että loppukesä olisi hankalien haavainfektioiden kultakautta.

Entisaikoina huono hygienian ja infektioiden torjunnan takia tilanne on ollut toinen. Nyt haavat hoidetaan tehokkaasti, joten ne eivät pääse leviämään.

Ruoan säilyvyys on sen sijaan todellinen ongelma nykyisinkin. Kesäisen kahvihetken päätteeksi auringonpaisteeseen unohdettu kermanekka on paratiisi stafylokokkibakteereille, jotka lisääntyvät pian moninkertaisiksi ja aiheuttavat herkästi ripulia sekä oksentelua.

Kirkonkellojen soitto karkoittaa lahnan kudultaan

Vanhan tarinan mukaan kirkonkellojen soitto kiellettiin lahnan kudun aikaan, jotta lähilahtiin kerääntyvien kalojen lisääntyminen ei häiriintyisi.

Kalat aistivat veden värähtelyjä ja paineen muutoksia, monet hyvinkin tarkasti. Äänet eivät kuitenkaan hevin tunkeudu ilmasta veteen. Kellojen matala kumu voi kuitenkin veteen siirtyessään kiiriä lahdessa lekottelevan kalan korviin, sillä ne aistivat herkästi juuri matalia ääniä ja värähdyksiä. Kirkonmenojen säikäyttämien lahnojen voisi ajatella karkaavan pois ja rynniessään ehkä repivän kalastajien verkkoja.

Ongelmana on se, ettei varsinaisesti tiedetä, miten kalat reagoivat tällaisiin ääniin. Asiaa ei ole juurikaan tutkittu. Lahnojen on kuitenkin havaittu käyttäytyvän hermostuneesti, kun rantatiellä jyrryytetään kuorma-autolla. Veneessä istuvan puhe tuskin hetkauttaa kaloja, mutta kolistelu ja airojen läiskyttely saattaa ne karkoittaa.

Haastateltavina olivat Pentti Huovinen ja Henrikki Brummer-Korvenkontio Kansanterveyslaitoksesta, Raimo Hiltunen, Esa Ranta ja Ilmari Valovirta Helsingin yliopistosta, Kai Pelkonen Kuopion yliopistosta ja Pertti Mustajoki Peijaksen sairaalasta. Tietoja antoivat myös meteorologi Tapani Peltonen ja biologi Seppo Vuokko. Muina lähteinä Juhani Rinteen, Jarmo Koistisen ja Elena Saltikoffin toimittaman Suomalainen sääkirja - etanasta El Niñoon (Otava 1999) ja Lauri Kolin Kalakirja (Otava 1997)

Kansanuskomuksista lisää Leea Virtasen kirjassa Arjen uskomukset - punatukkaiset ovat intohimoisia (WSOY 1994).

Teksti: Jukka Ruukki

Julkaistu Tiede2000-lehdessä 4/1999

Tiede.fi-sivuston päivittäiset tiedeuutiset palaavat kesätauolta 1. elokuuta. 

Nimipäivä oli pitkään tärkein henkilökohtainen merkkipäivä.

Tiedätkö, milloin sinulla on nimipäivä? Toisin kun monessa muussa maailman maassa, vastauksesi on todennäköisesti kyllä. Liekö edes suomalaista, joka ei tietäisi.

Entä panitko merkille, että eilen alkoi naistenviikko? Monet panivat – muutkin kuin ne yli 600 000 naista, joiden nimipäivä osuu 18.7.–24.7. sijoittuvaan viikkoon.

Meillä muistetaan naistenviikko sen peruina, että ennen sääkarttoja ja taloussivujen pörssianalyysejä suomalaiset yrittivät ennakoida elämäänsä enteistä.

Naisten viikolla selvisivät sadot ja sateet.

Joka ei ole Marketan aikana heinässä, se ei korjaa heiniä.
Jos ei Kristiinan päivänä ole pavussa kukkaa, saa päästää siat papumaahan.
Jos on poudat, varokaa ämmäviikkoa. Kyllä ämmät kastelee.
Kun Matleenan päivänä sataa, sataa Pertun päivään asti.

Vietto alkoi 1700-luvulla

Naistenviikon juuren muodostavat kahden pyhimyksen, Maria Magdalenan ja Kristinan, keskiaikaiset muistopäivät.

Katolisen kirkon pyhimyskalenterista lähti aikoinaan koko ajatus nimille omistetuista päivistä. Pyhimysten päivät alkoivat muuntua nimipäiviksi, kun kirkon jäsenet ryhtyivät nimeämään lapsiaan pyhimysten mukaan.

Yhteys pyhimyksiin höllentyi, kun Martin Luther käynnisti Saksassa uskonnollisen reformaation. Se hylkäsi pyhimysten palvonnan ja korvasi pyhimyskalenterit evankelisilla kalentereilla, joihin merkittiin nimipäiviä myös suosituille kansannimille.

Suomeen tämä maallinen nimipäiväperinne saapui Ruotsin kautta 1700-luvulla. Tavan omaksuivat ensin – niin kuin tuolloin uudet muotivillitykset yleensä – säätyläiset, mutta seuraavalla vuosisadalla nimipäiviä vietettiin jo koko maassa.

Perinteen yleistymistä edisti täkäläinen nimipäiväkalenteri, jota päivitettiin vastaamaan suomalaisten tosiasiallista nimistöä.

Maassa, jossa kaikki eivät vielä satakaan vuotta sitten tienneet toistensa syntymäpäiviä, eivät aina omaansakaan, almanakkaan merkityt nimipäivät antoivat mahdollisuuden toivottaa sukulaisille ja ystäville vuosittain lisää onnellisia elonpäiviä.

Näin Suomesta tuli nimipäivien vieton kärkimaita – ja sellainen maamme on yhä. Meidän lisäksemme maallisia nimipäiviä viettävät innokkaasti lähinnä ruotsalaiset, tšekit ja latvialaiset.

Kalenterit tukevat edelleen

Nimipäiväperinteen säilymistä ovat tukeneet uudet nimipäiväkalenterit, joilla on haluttu varmistaa, että mahdollisimman monella on tilaisuus viettää nimipäivää.

Suomenruotsalaiset saivat omansa vuonna 1929. Inarinsaamelaisten kalenteria on julkaistu vuodesta 1996, ja ensimmäinen pohjoissaamelaisten kalenteri ilmestyi 1997.

Luonnollisesti myös ortodokseilla on kalenteri. He juhlivat nimipäivää oman nimikkopyhänsä päivänä.

Nykyään jopa 84 prosenttia suomalaisista pystyy viettämään nimipäivää suomenkielisen nimipäiväkalenterin mukaan.

Jos nimeään etsii lisäksi suomenruotsalaisesta, ortodoksisesta tai saamelaisesta kalenterista, nousee luku yli 90 prosenttiin, arvioi nimistöntutkimuksen dosentti Minna Saarelma-Paukkala, joka Helsingin yliopiston almanakkatoimiston johtajana hoitaa suomenkielistä nimipäiväkalenteria.

 

Lue lisää

Tiede-lehdessä 8/2018 on pitkä artikkeli, jossa tiedetoimittaja Johanna Junttila  kertoo nimipäiväperinteen synnystä ja nimipäivien perinteisistä viettotavoista. Nykyiset someviestit ja pullakahvit työpaikalla ovat kalpea aavistus alkuperäisistä menoista. Ennen päivänsankari sai nimipäiväpuun ja olkiheilan sänkyyn.

Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa paperilehti tai iPad-digilehti.

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea artikkelin kirjautumalla tilaajatunnuksillasi Digilehdet-palveluun.

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Ellet ole tilaaja, voit hyödyntää maksutonta tutustumistilausta, joka tarjoaa neljän viikon lukuoikeuden Tiede-lehden artikkeleihin.

Pääset tekemään tilauksen klikkaamalla tätä artikkelilinkkiä.

Jopa huonomuistisena pidetty kultakala pystyy palauttamaan mieleensä yli vuoden takaisia tapahtumia.

Englanninkieliset kutsuvat hajamielisyyttä usein ”kultakalan muistiksi”, ja sen väitetään olevan vain kolmen sekunnin mittainen.

Todellisuudessa kultakala, kuten moni muukin kala, on muistivirtuoosi. Sen muisti on jopa niin luotettava, että Kanadassa Brittiläisen Kolumbian yliopiston luennoitsijat hyödyntävät sitä biologian opetuksessa.

Harjoituksessa kunkin opiskelijan pitää opettaa yhdelle kultakalalle, että se saa ylimääräisen ruoka-annoksen uimalla tietyn värisen muoviputken luo. Joka kalalle on varattu hiukan eri värisävy. Sitten putkirivistö pidetään poissa kalojen näkyviltä vuoden ajan. Tämän jälkeen opiskelija saa tehtäväkseen kokeilla, vieläkö hänen ”oma” kalansa valitsee oikean sävyn.

Vastaus on kyllä. Jokainen kultakala viilettää edelleen oman värisävynsä putkelle.

Kalojen muisti on muutenkin osoittautunut mainettaan paremmaksi. Eräs todiste tästä on röyhelötokko, sormenmittainen sintti, joka elää Atlantin rantavesissä.

Tutkimuksissa on paljastunut, että röyhelötokko painaa nousuveden aikana mieleensä kolmiulotteisen kartan kotivetensä pohjasta. Sitä hyödyntämällä tokko löytää laskuveden aikana vuorovesilammikosta takaisin mereen. Kartta päässään se loikkii yhdestä rannalle jääneestä lampareesta viereiseen, siitä seuraavaan ja niin edelleen avoveteen asti.

Jos tokot siirtää vieraan rannan lammikoihin, niiden loikat suuntautuvat mihin sattuu ja päättyvät yleensä kuivalle maalle. Jo yhden nousuveden mittainen uiskentelu uuden pohjamaiseman yllä riittää kuitenkin siihen, että ne muistavat oikeat hyppelyreitit yli kuukautta myöhemmin.

 

Lue lisää

Kesäkuun Tiede-lehdessä on pitkä artikkeli, jossa tutkija ja tietokirjailija Helena Telkänranta kertoo kalojen hämmästyttävistä kyvyistä. Valtaosa kalojen älyä ja tunnemaailmaa koskevista tutkimuksista on niin tuoretta, että tiedot eivät ole vielä ehtineet esimerkiksi oppikirjoihin.

Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa paperilehti tai iPad-digilehti.

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea artikkelin kirjautumalla tilaajatunnuksillasi Digilehdet-palveluun.

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Ellet ole tilaaja, voit hyödyntää maksutonta tutustumistilausta, joka tarjoaa neljän viikon lukuoikeuden Tiede-lehden artikkeleihin.

Pääset tekemään tilauksen klikkaamalla tätä artikkelilinkkiä.