Pitkäaikainen kiusaaminen voi juurtua osaksi oppilaiden arkipäiväistä vuorovaikutusta.

Opettajat eivät tunnista oppilaiden välisiin suhteisiin kietoutuvaa kiusaamista, käy ilmi Sanna Herkaman tänään Jyväskylän yliopistossa tarkastetusta väitöskirjasta.

Herkama tarkasteli koulukiusaamista vuorovaikutuksen näkökulmasta ja tarjoaa yhden vastauksen siihen, miksi aikuiset eivät aina tunnista koulussa toistuvaa kiusaamista. Kiusaaminen ei ole vain tönimistä tai suoraa haukkumista, vaan se voi kietoutua oppilaiden välisiin suhteisiin ja ryhmän rakenteisiin. Tällöin ulkopuolinen ei aina näe kiusaamista, eivätkä oppilaat itsekään sitä välttämättä kiusaamiseksi tunnista.

Koulukiusaaminen voi ilmetä oppilaiden välillä sanallisesti tai sanattomasti, toisilleen lähes tuntemattomien tai hyvin läheisten oppilaiden kesken, koko luokan edessä tai kahden välisissä keskusteluissa. Kun loukkaava viestintä on esimerkiksi sanatonta tai se pohjautuu sisäpiirivitseille, voi sen havaitseminen olla opettajalle käytännössä mahdotonta.

Herkama havaitsi, että pitkittyessään kiusaaminen voi liittyä osaksi ryhmän rakenteita, historiaa, yhteisesti jaettuja merkityksiä ja identiteettiä. Siitä tulee osa arkista vuorovaikutusta. Kiusatun kokemus voi jäädä kouluyhteisössä huomiotta, koska ulkopuolisen tarkkailijan näkökulmasta tarkasteltuna kaikki on hyvin.

"Suoria kiusaamisen muotoja vastaan on mahdollista puolustautua tai hyökätä takaisin. Oppilaiden välisiin vuorovaikutussuhteisiin tai ryhmän rakenteisiin kietoutuvaan kiusaamiseen sen sijaan on vaikea vastata. Kiusattu esimerkiksi saattaa huomata olevansa toistuvasti yksin tietämättä, miksi näin on", toteaa Herkama.

Yläkoulun oppilaat eivät tutkimuksen mukaan jaa yhtä yhtenäistä käsitystä koulukiusaamisesta. Esimerkiksi jonkin oppilaan kutsuminen homoksi voi olla muista pojista hauskaa, kiusatuksi joutuneesta pojasta erittäin loukkaavaa ja tilannetta vierestä seuraavien tyttöjen mielestä yhdentekevää. Herkama selvitti sitä, miten tytöt ja pojat sekä kiusatuksi joutuneet ja toisia kiusanneet oppilaat kuvaavat koulukiusaamista. Kiusaajien kuvauksissa korostui usein hupi tai välinpitämättömyys, kiusattujen kuvailemat tapaukset olivat usein melko lohduttomia. Kiusaamisprosessit osoittautuivat hyvin yksilöllisiksi ja tulkinnallisiksi. Se, mikä on yhden oppilaan mielestä harmitonta huvia, voi olla toisen mielestä erittäin loukkaavaa.

Jotta kiusaamisongelmia voitaisiin koulun arjessa tehokkaasti ehkäistä ja niihin voitaisiin puuttua, on kiusaaminen kyettävä  tunnistamaan. Tämä vaatii kouluyhteisössä keskustelua siitä, mikä koetaan kiusaamiseksi.

"Kouluissa pitäisi lisätä tietoa erityisesti kiusaamisen piiloisista muodoista. Kiusaamisen ennaltaehkäisy tulisi ottaa koulussa tavaksi ja kiusaamistapauksiin puuttua järjestelmällisesti. Näin voidaan välttää se, ettei kiusaamisesta tule pysyvä osa joidenkin oppilaiden arkipäivää koulussa", Herkama sanoo.

Musiikki soi aivoissa kaikkialla. Kuva: Getty Images

Kansien kärkitilan nappasi koira.

Tiede-lehden lukijat ovat antaneet vuosipalautteensa eli äänestäneet vuoden 2017 jutut ja kannet.

Tänä vuonna Tieteessä julkaistiin 76 artikkelia. Kannatus jakautui laajalti, mutta kolmen kärki oli hyvin tasainen. Sijat ratkesivat muutamilla äänillä.

Vuoden jutut

1.  Aivot rakastavat musiikkia

Artikkeli kertoi, kuinka musiikki on paljon muutakin kuin kuuntelunautinto. Musiikkiharrastus vahvistaa aivoja ja kehittää kognitiivisia valmiuksia keskittymiskyvystä muistiin ja älyyn.

Artikkeli ilmestyi numerossa 11/2017. Kirjoittajat olivat tiedetoimittajat Panu Räty ja Kirsi Heikkinen.

2. Mitä koira näkee sinussa?

Artikkeli kysyi, miten paras ystävämme suhtautuu meihin ja mitä se meidän mielenliikkeistämme ja tekemisistämme tajuaa.

Artikkeli ilmestyi numerossa 6/2017. Kirjoittaja oli tiedetoimittaja Maija Karala.

3. Elämän suurimmat arvoitukset

Artikkeli kysyi, mitä nykytiede sanoo maailman pohdituimmista asioista, kuten tietoisuuden olemuksesta ja elämän tarkoituksesta.

Artikkeli ilmestyi numerossa 2/2017. Kirjoittajat olivat New Scientist -lehden tiedetoimittajia.

 

Lue Digilehdet.fi:ssä

Jos olet jonkin Sanoman aikakauslehden tilaaja, voit lukea voittoisat artikkelit Digilehdet-palvelussa kirjautumalla tilaajatunnuksillasi alla olevista linkeistä.

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet.

 

Vuoden kannet

Tasainen oli myös kansiäänestys. Lämpenevän luonnon maapallojäätelö ja Eurooppaa valtaava susi hävisivät vain hienoisesti koiralle.

Äänestyksen voittajat

Arvonnassa muhkean tietokirjapaketin voittivat

Jaakko Rantanen, Hämeenlinna

Nikolas Uso, Helsinki

Veera Vedenpää, Teerijärvi

 

Muinainen punkki jäi meripihkaan. Kuva on tutkimuksesta.
Muinainen punkki jäi meripihkaan. Kuva on tutkimuksesta.

Punkilla on ikää sata miljoonaa vuotta.

Meripihkaan kivettyneet eläimet ovat melkein kuin valokuvia dinosaurusten ajasta. Nyt Myanmarista on löytynyt kivettynyttä meripihkaa, jonka sisällä on ikivanha punkki.

Pieni otus on imenyt itsensä täyteen dinosauruksen verta ja tarraa yhä kiinni dinosauruksen sulkaan. Muinaisen havupuun pihkaan on ikuistunut hetki sadan miljoonan vuoden takaa.

Meripihkasta on löytynyt aiemmin vanhempiakin ötököitä ja esimerkiksi kokonainen muinainen linnunpoikanen. Nyt löytynyt punkki on ensimmäinen suora todiste siitä, että nämä verenimijät kiusasivat myös muinaisia eläimiä.

Toki tiedetään, että punkkeja oli olemassa jo yli 200 miljoonaa vuotta sitten. On kuitenkin harvinaista, että sekä loiseläin ja kappale sen isäntää ovat kivettyneet samaan pihkanpalaseen.

Tutkijat eivät voi olla täysin varmoja, kuuluiko meripihkaan jämähtänyt sulka dinosaurukselle vai eräälle esihistorialliselle linnulle.

Tiedetään, että useat teropodien alalahkoon kuuluneet dinosaurukset olivat höyhenpeitteisiä. Teropodien kuuluisin edustaja on Tyrannosaurus rex. Teropodeista kehittyivät myös nykyiset linnut.

Pihkasta löytynyt punkki on tieteelle uusi ilmestys. Se edustaa aiemmin tuntematonta punkkilajia ja tutkijat antoivat sille nimeksi Deinocroton draculi, Draculan hirmuinen punkki.

Havupuun pihkaan on tarttunut muutakin kiintoisaa. Tutkijat löysivät useita meripihkaan kivettyneitä punkkeja, ja osaan niistä näyttää tarttuneen pieniä karvoja. Näiden karvojen tutkijat arvelevat olevan peräisin erään kuoriaislajin toukasta.

Nämä toukat elävät nykyäänkin lintujen ja nisäkkäiden pesissä ja popsivat pesänhaltijasta varisevaa kuollutta ihosolukkoa ja sulkia. Kun toukkia on paljon, niistä irtoilevat karvat voivat muodostaa pesän pohjalle maton.

Niinpä tutkijat päättelevät, että punkit ovat vierailleet jonkin sulkapeitteisen dinosauruksen pesässä, missä niihin on myös takertunut näitä toukkien karvoja.

Verenimijät karvoineen ja dinosauruksesta tai linnusta irronnut sulka ovat sitten jämähtäneet kiinni puun pihkaan, joka sopivissa olosuhteissa kivettyy ja vuosimiljoonien saatossa kerrostuu merenpohjaan.

Vaikka yksi punkeista on täynnä verta, joka mahdollisesti on peräisin dinosauruksesta, ei ole toivoakaan, että näistä muinaisjäänteistä saataisiin dinosauruksen dna:ta. Perimäaines ei säily ehjänä siinä kivettymisprosessissa, jossa meripihka muodostuu.

Tutkimuksen julkaisi Nature Communications.