Pesän oksat eivät ole sattumanvaraisessa läjässä.

Korkealle puuhun pesänsä rakentavien orankien on tartuttava toimeen päivittäin - joka ilta on saatava nopeasti kasaan mukava ja turvallinen lepopaikka niistä rakennusaineista, joita sattuu olemaan ympärillä.

Harjoitus tekee mestarin, osoittaa brittitutkijoiden Sumatran saarella tekemä tutkimus. Orangit ovat varsin taitavia pesänrakentajia.

Adam van Casterenin vetämä tutkimusryhmä havaitsi, että vaikka pesä voi ulospäin näyttää varsin epämääräiseltä oksakasalta, tarkempi tarkastelu osoittaa, että näin ei ole. Pesä on rakennettu siten, että sen keskusta on joustava ja reunat jämäkät.

Orangit käyttävät pesäpaikan kantavina rakenteina tukevia ja paksuja oksia, jotka riittävät kantamaan eläimen koko painon. Tukirakenteiden päälle orangit kokoavat tiheitä, taipuisia ja pehmeitä oksia, joista muodostuu pesän pehmoinen peti.

Pesien tarkastelu osoitti orankien käyttävän kahdenlaista oksien katkaisutapaa. Ohuet oksat oli katkottu kokonaan, mutta paksummat murrettu siten, että niiden osat pysyivät kiinni toisissaan. Näin paksukin oksa taittuu ja muovautuu pesän muotoon.

Tutkimuksen julkaisi Pnas.