Ohentunut otsonikerroksen kohta on Etelämantereen yllä. Kuva: <span class="photographer">Copernicus Atmosphere Monitoring Service/ECMWF</span>
Ohentunut otsonikerroksen kohta on Etelämantereen yllä. Kuva: Copernicus Atmosphere Monitoring Service/ECMWF

Maapalloa suojaavan otsonin varjelu on ilmastopolitiikan suurimpia onnistumisia.

Otsonikato oli yksi 1980–1990-lukujen suurimpia kauhukuvia. Kun tutkijat ensi kertaa havaitsivat valtavan aukon otsonikerroksessa Etelämantereen yllä 1985, he eivät uskoneet mittalaitteitaan. Planeetan pintaa uv-säteilyltä suojaava otsonikerros oli ohentunut 70 prosenttia aiemmista mittauksista.

Otsonikerroksen tuhoutumisen ennustivat Kalifornian yliopiston kemistit jo vuonna 1974. Mario Molina ja Sherwood Rowland hoksasivat, että suihkepulloissa ja kylmälaitteissa käytetyt kloorifluorihiilivedyt kulkeutuvat korkealle ilmakehään, jossa Auringon säteily pilkkoo niitä atomeiksi.

Vapautuvat klooriatomit reagoivat sitten herkästi otsonimolekyylien kanssa ja pilkkovat edelleen otsonia hajalle.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Otsonikerros on 15–30 kilometrin korkeudessa, ja otsonimolekyylejä on taivaalla erittäin vähän, vain muutamia tilavuuden miljoonasosia. Jos otsonikerros puristettaisiin maan pinnan paineeseen, siitä tulisi vain kolmen millimetrin paksuinen kerros.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Otsoni imee itseensä Auringon ultraviolettisäteilyä ja suojaa näin maanpäällisiä olentoja säteilyn aiheuttamilta dna-vaurioilta. On arvioitu, että jos otsonikerrosta ei olisi lainkaan, elämä maan päällä ei nykymuodossaan olisi mahdollista. Kenties elämää olisi vain syvissä merissä ja järvissä.

Kun valtava otsoniaukko havaittiin Etelämantereen yllä, tilanteen vakavuus tajuttiin nopeasti. Vuonna 1987 solmittiin otsonia tuhoavien yhdisteiden käytön kieltävä Montrealin sopimus, johon nykyään ovat sitoutuneet lähes kaikki maailman valtiot.

Freonikaasujen hajoaminen ilmakehässä ottaa aikansa, jopa tuhat vuotta, mutta niiden määrä on vähentynyt ja otsonikerros on alkanut toipua. Nasan tutkijat ovat laskeneet, että jollei CFC-yhdisteitä olisi kielletty, otsonikerros olisi saattanut tuhoutua kokonaan tämän vuosisadan loppuun mennessä.

EU:n ilmakehän seurantapalvelun tutkijoilla on nyt hyviä uutisia. Otsoniaukko muodostuu joka vuosi Etelämantereen ylle näihin aikoihin, kun eteläisen pallonpuoliskon kevät alkaa ja Aurinko lämmittää yläilmakehän molekyylejä.

Tänä vuonna aukko näyttää kuitenkin jäävän pienemmäksi kuin vuosikymmeniin.

”Aukko on tasaantunut parin viime päivän aikana, mutta ennusteemme mukaan se pysyy pienenä tämän viikon ja uskomme, että tämänvuotinen otsoniaukko on yksi pienimmistä, jonka olemme nähneet 1980-luvun puolivälin jälkeen”, kertoo CAMS-seurantapalvelun vanhempi tutkija Antje Inness tiedotteessa.

Otsoniaukko oli suurimmillaan vuonna 2000, jolloin se kattoi kolme kertaa Yhdysvaltojen kokoisen alueen, 28,4 miljoonaa neliökilometriä. Sen koko vaihtelee vuosittain, ja suurena vaikuttavana tekijänä on ilmakehän dynamiikka.

Viime vuonna tähän aikaan aukon koko oli yli 20 miljoonaa neliökilometriä, kun syksyllä 2017 se oli kymmenisen miljoonaa neliökilometriä.

Tällä viikolla otsonikerros on merkittävästi ohentunut vain viiden miljoonan neliökilometrin alueelta.

Otsonikerros ohenee aina voimakkaimmin juuri Etelämantereen yllä, sillä eteläisen pallonpuoliskon talvella syntyvä polaaripyörre eristää etelänavan yläpuolisen ilmamassan ja antaa sen jäähtyä hyvin kylmäksi.

Alle 78 pakkasasteessa stratosfääriin syntyy jääkiteistä sekä otsonille haitallisista molekyyleistä koostuvia helmiäispilviä. Näissä pilvissä cfc-yhdisteet ja muut kemikaalit pilkkoutuvat vapaaksi klooriksi ja esimerkiksi bromiksi, jotka sitten aktivoituvat, kun Aurinko alkaa taas etelän kevään tullen lämmittää yläilmakehää.

Tänä vuonna otsoniaukon kutistuminen johtuu tutkijoiden mukaan stratosfäärin yllättävästä lämpenemisestä, joka häiritsee polaaripyörrettä ja vähentää helmiäspilvien muodostumista. Vielä ei voida sanoa, liittyykö tämä ilmastonmuutokseen.

Otsonikerrosta tuhoavien yhdisteiden kielto on joka tapauksessa tepsinyt. YK ennusti uusimman tutkimustiedon perusteella viime vuonna, että otsonikerros saattaa toipua ennalleen keskisillä leveysasteilla 2030-luvulla ja napa-alueilla 2060-luvulla, jos haitalliset yhdisteet saadaan pidettyä pois ilmakehästä.

CFC-yhdisteitä on viime vuosina kuitenkin havaittu jälleen vuotavan ilmakehään. Syypääksi on epäilty Kiinaa, jossa CFC-11 -yhdistettä käytetään yhä laittomasti ponnekaasuna rakennustöissä käytettävissä uretaanieristepulloissa.

Kiinan lisäksi vuotoja voi tulla myös Intiasta, Afrikasta ja Etelä-Amerikasta, jossa valvonta on heikompaa.

Käyttäjä3415
Seuraa 
Viestejä23

Mitättömän lyhyen seuranta-ajan takia on kyllä todella heikot perusteet väittää "ilmastopolitiikan" jotenkin vaikuttaneen otsonitilanteeseen, taitaa olla kysymys normaalista yhteensattuman tulkitsemisesta korrelaatioksi.

Ertsu
Seuraa 
Viestejä7215

111 kirjoitti:
Mistee sitä otsoonia tulloo lissee?

Vai tuleeko sitä jostakin lisää?

Jos ei, niin mihin sen toipuminen perustuu?

Jos tulee, voiko sitä olla joskus ilmakehässä liikaa?

🤔

Sitä tulee lisää, kun Auringon ultraviolettisäteily hajottaa 2-atomisia happimolekyylejä 1-atomisiksi, jotka taas yhtyvät happimolekyylin kanssa otsoniksi. Otsoni taas hajoaa 2-atomiseksi omia aikojaan. Otsonia voi olla liikaa alailmakehässä ja toisella nimellä sitä kutsutaan savusumuksi. Sitä en ymmärrä, mitä haittaa siitä Etelämantereen yllä olevasta otsoniaukosta on, kun siellä Aurinko paistaa matalalta taivaanrannasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla