Pallolaajennusleikkaus Meilahden sairaalassa. Kuva: Juhani Niiranen / HS
Pallolaajennusleikkaus Meilahden sairaalassa. Kuva: Juhani Niiranen / HS

Potilas toipuu pallolaajennuksesta nopeammin.

Sepelvaltimotautia eli sydämen sepelvaltimon ahtaumia hoidetaan nykyään sekä perinteisin ohitusleikkauksin että pallolaajennuksin. Pallolaajennus vaatii pienemmän toimenpiteen kuin ohitusleikkaus, mutta hoidon tehokkuudesta on ollut epäselvyyttä.

Nyt tehdyssä kansainvälisessä seurantatutkimuksessa kumpikin hoitomuoto esti sydänkuolemia yhtä hyvin lyhyellä aikavälillä.

Ohitusleikkauksessa ahtaaksi käyneeseen sepelvaltimoon liitetään suonenpätkä, jolla tukkeutunut kohta ohitetaan. Tätä varten potilaan rintakehä leikataan auki. Joissain tapauksissa sydän pysäytetään leikkauksen ajaksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Pallolaajennuksessa tukkeutuneeseen sepelvaltimoon työnnetään katetri, jonka päästä pullistuva pallo avaa tukkeutuneen suonen. Valtimon tueksi asetetaan nykyään yleensä myös stentti eli metallinen pieni lieriö, joka pitää suonen avoimena. Stentti voi sisältää lääkeainetta, joka ehkäisee valtimon ahtautumista jatkossa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Nyt tehdyssä tutkimuksessa vertailtiin hoitomuotojen tehokkuutta vajaalla 2 000 potilaalla 17 maassa. Heillä kaikilla oli ahtauma vasemmassa sepelvaltimossa. Puolet potilaista hoidettiin ohitusleikkauksella, puolet lääkestentillä.

Kolmen vuoden kuluessa viitisentoista prosenttia potilaista kuoli, sai sydänkohtauksen tai aivoinfarktin. Tapauksia sattui yhtä paljon ohitusleikkauksella ja lääkestentillä hoidetuille potilaille.

Erojakin löytyi. Leikkausta seuranneen kuukauden aikana erilaisia komplikaatioita esiintyi enemmän ohitusleikkauksen kokeneilla kuin lääkestentin saaneilla.

Ohitusleikkauspotilaista vajaa kahdeksan prosenttia kuoli, sai sydän- tai aivoinfarktin tai joutui uusintaleikkaukseen kuukauden sisällä hoidosta. Lääkestentin saaneilla vastaavaa koki vajaat viisi prosenttia.

Aiemmin stenttien tehosta on saatu ristiriitaisia tuloksia. Tutkijoiden mukaan tämä voi selittyä sillä, että nyt tehdyssä tutkimuksessa käytetyt lääkestentit ovat kehittyneempiä kuin esimerkiksi 1990-luvulla tutkitut.

Tutkimuksen julkaisi New England Journal of Medicine.

Sisältö jatkuu mainoksen alla