Kuva: ADA.
Kuva: ADA.

Turkulaistutkija on löytänyt sopivan materiaalin, jolla päästään eroon muovipaikkojen haitoista.

Turkulaistutkija on löytänyt sopivan materiaalin, jolla päästään eroon muovipaikkojen haitoista.

Hampaiden paikkauksessa yli sata vuotta käytetty amalgaami on korvattu viime vuosina laajalti hampaanvärisillä paikkamuoveilla. Ne perustuvat jo 1950-luvulla kehitettyihin muoveihin, joiden huonona puolena on, että ne kutistuvat merkittävästi kovettuessaan. Väljä paikka aiheuttaa pahimmillaan hampaiden vihlomista tai uudelleen reikiintymistä.

Ongelmaan voidaan saada apu uudentyyppisistä muoveista, dendrimeereistä, jonka sopivuutta on selvitetty filosofian maisteri Eeva Viljasen tuoreessa väitöskirjassa. Dendrimeerit ovat puumaisesti haarautuvia molekyylejä , jotka kehitettiin jo 1980-luvulla, mutta niille ei ole kalleutensa takia toistaiseksi löydetty teollista käyttöä. Viljasen väitöskirjatutkimuksessa selvitettiin dendrimeerien kovettumisreaktioita hammaslääketieteeseen ja lääketieteeseen soveltuvilla menetelmillä, kuten valokovetuksella. Tulokset osoittivat, että dendrimeeriseos kovettuu hyvin nykyisillä menetelmillä. Seosta voidaan käyttää hammaspaikka-aineena, joka kutistuu vähemmän kuin hammaslääkärien nykyisin käyttämät muovit. Dendrimeerimuovit sopivat myös laajoja luuvaurioita korvaavaksi keinoluuksi.