Australialainen Queenslandin yliopisto teki tiistaina Woomeran rakettiasemalla ensimmäisen onnistuneen kokeen patopainemoottorilla, jolla lentokone voidaan vauhdittaa jopa kahdeksan kertaa ääntä nopeammaksi. Vetyä polttanut moottori kävi muutaman sekun...

Australialainen Queenslandin yliopisto teki tiistaina Woomeran rakettiasemalla ensimmäisen onnistuneen kokeen patopainemoottorilla, jolla lentokone voidaan vauhdittaa jopa kahdeksan kertaa ääntä nopeammaksi. Vetyä polttanut moottori kävi muutaman sekunnin, mutta vasta lähipäivinä selviää, toimiko se todella niin kuin piti, Space.com -uutistoimisto kertoo.

Patopainemoottori muistuttaa suihkumoottoria, mutta siinä ei tarvita ahdinta eikä muitakaan liikkuvia osia. Ilma ahtautuu palokammioon riittävällä paineella kuitenkin vasta sitten, kun vauhtia on noin 5 kertaa äänen nopeus. Tämä alkuvauhti on siis hankittava ensin muilla keinoilla. Esimerkiksi Concorde-matkustajakone on tähän verrattuna hidas, sillä se lentää vain kaksinkertaisella äänennopeudella.

Woomerassa alkuvauhti saatiin siten, että laite nostettiin kantoraketilla yli 300 kilometrin korkeuteen. Kun laite oli sieltä pudonnut noin 35 kilometrin korkeuteen, vauhtia oli riittävästi, jotta patopainemoottori voitiin käynnistää. Koetta yritettiin jo viime vuonna, mutta silloin kantoraketti petti. Myös Yhdysvalloissa on suunniteltu patopainemoottoreita.