Vaikka paviaaniurokset hyppivät hanakasti kukasta kukkaan, jälkikasvu on niille kaikkia kaikessa. Uros hoivaa ja pitää oman poikasensa puolta apinoiden keskinäisissä kahakoissa. Naturen julkaisema havainto haastaa perinnäisen näkemyksen, jonka mukaan i...

Vaikka paviaaniurokset hyppivät hanakasti kukasta kukkaan, jälkikasvu on niille kaikkia kaikessa. Uros hoivaa ja pitää oman poikasensa puolta apinoiden keskinäisissä kahakoissa. Naturen julkaisema havainto haastaa perinnäisen näkemyksen, jonka mukaan isällinen hoiva on ominaisinta tiiviissä parisuhteessa elävillä lajeilla. Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan isän vaistot saattavat edustaa kädellisillä perustavaa laatua olevaa käyttäytymismallia, jolla taataan jälkeläisen menestys.

Paviaaneilla on löyhä pariside. Sekä uroksilla että naarailla on useita parittelukumppaneita. Uros ei voi olla aina kovin varma isyydestään ja siksi sen luulisi vähät välittävän jälkikasvusta. Biologit Susan Alberts ja Jason Buchan sekä antropologi Joan B. Silk ovat kuitenkin eri mieltä. He seurasivat 15 paviaaninuroksen suhdetta laumansa poikasiin. Mahdollinen verisukulaisuus varmistettiin ulostenäytteistä kaivetusta dna:sta. Kävi ilmi, että lähes kaikki urokset uhrasivat enemmän aikaa omille poikasilleen. Vuoden kestäneen tutkimusjakson aikana laumassa kirjattiin myös 73 välikohtausta. Lähes kaikissa tapauksissa käsirysyyn puuttunut uros piti omiensa puolia.

Miten paviaanipappa sitten erottaa jälkeläisensä? On mahdollista, että tiiviisti tiettyä naarasta vokotellut uros osaa yhdistää synnytyksen omaan isyyteensä. Myös poikasen ulkonäkö tai tuoksu voivat antaa vinkin yhteisestä geeniperimästä.