Muumikin saa silmät suurenemaan.
Muumikin saa silmät suurenemaan.

Vaistomainen reaktio laajentaa näkökenttää.

Pelkäävän ihmisen silmät suurenevat, ja siihen on tuoreen tutkimuksen mukaan kaksi syytä. Ensinnäkin silmien ammolleen avautumisen ansiosta näkökenttä laajenee ja uhat ympäristössä on helpompi havainta. Toiseksi silmien reaktio parantaa muiden ihmisten mahdollisuutta huomata uhka.

Toronton yliopiston Daniel Lee työtovereineen huomasi, että koehenkilöt, joiden silmät laajenivat, todella näkivät enemmän. He erottivat äärinäöllään kuvioita kauempaa kuin verrokit, joilla oli kasvoillaan neutraali tai inhon ilme.

Toisessa kokeessa selvisi, että sivustaseuraajat näkivät koehenkilön katseen suunnan paremmin, jos tämän silmät olivat suurentuneet. Suurenneet silmät auttoivat muita myös reagoimaan katseen osoittamiin kohteisiin. Tämä ei riippunut siitä, tunnistettiinko kasvonilme juuri pelokkaaksi vai joksikin muuksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

"On syynsä, miksi tunneilmaisut näyttävät siltä miltä näyttävät", sanoo pelon ilmettä tutkinut Daniel Lee Toronton yliopistosta. "Silmämme ovat tärkeitä sosiaalisia vihjeitä."

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tutkimus julkaistiin Psychological Science -lehden verkkosivulla. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla