Huoli perheenjäsenistä on suurempi kuin itsestä.
Huoli perheenjäsenistä on suurempi kuin itsestä.

Suomalaisten suurimmat pelonaiheet on selvitetty.

Suomalaisten pelonaiheet on selvitetty. Kärkeen nousi huoli läheisistä.

Turun yliopiston lääketieteellisen kuvantamisen apulaisprofessori Lauri Nummenmaa ryhmineen laati verkkoon kyselyn, josta ihmiset voivat poimia pelkäämänsä asiat 150 vaihtoehdon joukosta.

Kysely jatkuu yhä, mutta välitulosten perusteella ihmiset pelkäävät eniten läheistensä kuolemaa tai näiden vakavaa sairastumista. Vasta kolmanneksi nousee oma vakava sairastuminen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

”Tämä on mielestäni kiinnostavin tulos. Ihmiset ovat ainakin Suomessa niin sosiaalisia ja toiset ihmiset niin tärkeitä, että olemme enemmän huolissamme toisistamme kuin itsestämme”, Nummenmaa kertoo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Yleisimmät pelot ovat yleensä myös voimakkaimpia. Monia niistä ihmiset eivät ole kohdanneet omakohtaisesti elämässään.

Pelkojen kirjo osoittautui laajaksi. Kaikki 150 eri pelonaihetta sai ainakin joitakin mainintoja. Vähintään viidestä kymmeneen vastaajaa ilmoitti pelkäävänsä esimerkiksi polkupyöriä, avaruusolentoja tai ihmisten koskemista.

Julkinen esiintymien on joskus noussut kärkeen suomalaisille tehdyissä pelkokyselyissä. Nummenmaan ja kumppanien tutkimuksessa erilaiset sosiaaliset pelot sijoittuvat keskivaiheille.

Tavalliset pelonaiheet ja pakkomielteiset pelot eli fobiat näyttävät kohdistuvan eri asioihin. Erilaiset eläimiin, vaikkapa käärmeisiin, tai esineisiin kuten aseisiin kohdistuvat pelot olivat harvinaisia, vaikka ne ovat patologisista peloista yleisimpiä.

”Sellaiset asiat, jota saattavat nyrjäyttää pelkosysteemin yliherkäksi, eivät yleensä pelota perusterveitä vastaajia”, Nummenmaa sanoo.

Suomalaisten pelkojen kymmenen kärki

1. Läheisen ihmisen kuolema

2. Läheisen ihmisen sairastuminen vakavasti

3. Vakavasti sairastuminen

4. Syöpä

5. Aggressiiviset ihmiset

6. Korkeat paikat

7. Raiskatuksi tuleminen

8. Puolison kuolema

9. Sota

10. Väkivalta

Tutkimusryhmän erilaisiin tutkimuksiin voi osallistua verkossa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla