Kuva: Kuvapörssi.
Kuva: Kuvapörssi.

Brittitutkijoiden mukaan heppoiset talouspäätökset voivat olla osin geenien syytä.

Miten reagoisit, jos sinulle kerrottaisiin, että todennäköisyytesi selvitä hengissä leikkauksesta olisi 80 prosenttia? Suostuisitko operaatioon? Entäpä jos sinulle kerrottaisiin, että todennäköisyytesi kuolla olisi 20 prosenttia? Kieltäytyisitkö?

Vastaus piilee osin perimässäsi, väittävät Lontoon University Collegen (UCL) tutkijat.

Päätöksenteko on monimutkainen prosessi, eritoten silloin, kun tulos on epävarma. Tällaisessa tilanteessa päätöksiin vaikuttaa, muotoillaanko vaihtoehdot kielteisessä vai myönteisessä sävyssä – eli nk. viitekehysvaikutus (framing effect).

"Tiedämme, että ihmiset eri kulttuureista ovat alttiita viitekehysvaikutukselle. Sitä on vaikea välttää, vaikka harjoittelisi", sanoo Jonathan Roiser UCL:n kognitiivisesta neurotutkimusinstituutista.

UCL:n aiemmissa tutkimuksissa selvisi, että epävarmoissa päätöksentekotilanteissa mantelitumake vilkastuu. Nyt tutkijat osoittivat, että niin mantelitumakkeen reaktio kuin henkilön viitekehysvaikutusalttius ovat ainakin osin geneettisiä.

Asiaa selvitettiin laboratoriossa. Roiser kollegoineen laittoi ryhmän koehenkilöitä pelaamaan rahapeliä, jossa piti päättää, riskaako annetun summan vai ei. Päätöksen tueksi annettiin informaatiota, joka puettiin joko kielteiseen tai myönteiseen muotoon.

Ilmeni, että koehenkilöt, joilla on serotoniinin takaisinottajageenistä kaksi lyhyttä muotoa, olivat herkempiä viitekehysvaikutukselle.

Tutkijat mittasivat myös koehenkilöiden mantelitumakkeen ja otsalohkojen aivokuoren vuorovaikutusta päätöksenteon aikana. Osoittautui, että serotoniinigeenin pidemmät versiot omaavien aivoissa näiden alueiden välillä oli enemmän yhteistyötä kuin niillä, joilla tästä geenistä oli lyhyemmät variantit.

"Tämä on tosi mielenkiintoista", Roiser painottaa. "Se viittaa siihen, että pidemmän geenivariantin ihmiset hillitsevät mantelitumakkeen automaattisia tunnereaktioita tehokkaasti, mikä tekee heistä vähemmän alttiita vaikutteille".

Roiser kuitenkin korostaa, että geenivaihtelu selittää vain kymmenen prosenttia viitekehysalttiuden erosta.

"Silti olisi kiinnostavaa tietää, miten tämä vaikuttaa päätöksentekoon todellisessa elämässä. Esimerkiksi osakekaupoissa pitää tehdä nopeita ja täsmällisiä päätöksiä riskeistä, olipa informaatio esitetty missä muodossa tahansa. Tutkimuksemme perusteella voisi olettaa, että pitkä serotoniinogeenimuoto tekisi sijoittajasta johdonmukaisemman päätöksentekijän", Roiser pohtii.

Tutkimuksen julkaisi Journal of Neuroscience).