Perunan aiheuttama ruoka-aineallergia on tavallisempaa kuin on uskottu, paljastaa Helsingin yliopistossa tarkastettu

Perunan aiheuttama ruoka-aineallergia on tavallisempaa kuin on uskottu, paljastaa Helsingin yliopistossa tarkastettu väitös . Peräti 75 prosenttia Ulla Seppälän tutkimukseen osallistuneista eri ruoille herkistyneistä lapsista sai oireita perunoista. Potun syönti aiheuttaa ihottumaa ja suolisto-oireita. Koeryhmässä oli 39 alle kouluikäistä lasta. Nuorimmat olivat 2-vuotiaita.

Perunaa ei lasketa tavallisimpien allergiaa aiheuttavien ruoka-aineiden joukkoon. Se on kuitenkin ensimmäisiä kiinteitä ruokia, joita lapsille annetaan rintamaidon jälkeen.

Allergian selvittämiseksi tehtävät ihotesti ovat tähänkin saakka osoittaneet osalla lapsista herkistymistä perunalle, mutta reaktio on usein tulkittu siitepölyallergiaksi. Peruna ja koivu sisältävät samoja allergisoivia valkuaisaineita, jonka takia koivun siitepölylle allerginen henkilö voi saada oireita myös perunasta ja päinvastoin. Seppälä löysi tutkimuksessaan perunasta neljä eri allergeeniä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla