Kuopion yliopiston kemian laitoksen tutkija Helena Sirola on väitöskirjatyönään kehittänyt raskaustestiä muistuttavan pikatestin, jolla voi katsoa veritipasta...

Kuopion yliopiston kemian laitoksen tutkija Helena Sirola on väitöskirjatyönään kehittänyt raskaustestiä muistuttavan pikatestin, jolla voi katsoa veritipasta, onko ihmiseen tarttunut myyräkuumetta aiheuttava virus tai onko tietty myyrä taudinkantaja.

Noin tuhat suomalaista sairastuu myyräkuumeeseen vuosittain. Puumala-viruksen aiheuttama tauti tarttuu, jos ihminen hengittää pölyä, johon on kuivunut virusta kantavan metsämyyrän ulosteita. Näin voi käydä esimerkiksi kesämökkiä siivotessa, halkovajassa tai maa- ja metsätöissä.

Puumala-virus kuuluu hantaviruksiin, jotka pahimmillaan aiheuttavat hengenvaarallisia verenvuotokuumeita. Tämä ainoa Suomessa yleinen hantavirus ei ole ryhmänsä pahimmasta päästä mutta vaarallinen sekin: tuhannesta sairastuneesta keskimäärin yksi kuolee ja 60 tarvitsee dialyysihoitoa munuaisvaurion takia. Rokotetta tai viruslääkettä ei ole, mutta taudin oireita voidaan hoitaa sitä tehokkaamin mitä aiemmin tauti todetaan.

Sirola väittelee aiheesta tohtoriksi Kuopion yliopistossa 5. syyskuuta 2003.



Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla