El Niño mullistaa entenkin Tyynenmeren sääoloja. Kuva: Jon Sullivan, Wikimedia Commons
El Niño mullistaa entenkin Tyynenmeren sääoloja. Kuva: Jon Sullivan, Wikimedia Commons

Lämpöpiikin aiheuttaa voimakas El Niño -ilmiö.

Maapallon keskilämpötilat noussevat tänä vuonna enemmän kuin yhden asteen esiteolliseen aikaan verrattuna. Britannian ilmatieteen laitoksen mukaan lukemat tammikuusta syyskuuhun ovat jo yli 1,02 celsiusastetta korkeampia kuin ne olivat keskimäärin vuosina 1850–1900, kertoi BBC

Jos lämpötilat noudattavat ennusteita, vuonna 2015 olisimme vaarallisen etapin puolimatkassa. Asiantuntijat pitävät kahden asteen lämpenemistä kynnyksenä, jonka ylittämisestä voi käynnistyä pelottavia tapahtumasarjoja. Esimerkiksi Suomen ilmaston kannalta tärkeä Pohjois-Atlantin kiertoliike saattaisi pysähtyä. Mallinnuksissa tämä on kylmentänyt pohjoista pallonpuoliskoa, joskin se ei pysäyttäisi lämpenemistä. 

Tuoreet tilastotiedot lisäävät myöhemmin tässä kuussa alkavan Pariisin ilmastokokouksen neuvottelijoiden paineita saada aikaan uusi kansainvälinen sopimus, joka saisi haitalliset hiilipäästöt vähenemään vuoden 2020 jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Britannian ilmatieteen laitoksen mukaan yhden asteen raja ohitetaan tänä vuonna, koska meneillään on voimakas El Niño. Ilmiö toistuu 2–7 vuoden jaksoissa. Edellisen kerran se oli normaalia rajumpi vuosina 1997–1998, ja vuosi 1998 oli poikkeuksellisen kuuma.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

El Niñon aikaan ilmanpaine nousee Tyynenmeren länsiosassa ja pasaatituulet laantuvat. Tästä seuraa, että meren pintavesi lämpenee jopa neljällä asteella päiväntasaajan tienoilla Tyynenmeren itäosassa. Rankkasateet ja myrskyt piinaavat Amerikan länsirannikkoa, ja Australia sekä Kaakkois-Aasia voivat kärsiä tukalasta kuivuudesta.

Juuri itäisen Tyynenmeren pintalämpötilan nousun vuoksi maapallon keskilämpötila kohoaa silloin, kun El Niño on voimakas.

”Jos katsotaan lämpötilakäyriä pitkältä ajalta, El Niño -vuodet näkyvät korkeimpina piikkeinä. Niiden jälkeen käyrä on kääntynyt väliaikaisesti laskuun, mutta trendi on nouseva”, sanoo professori Ari Laaksonen Ilmatieteen laitoksesta.

maunokas
Seuraa 
Viestejä2

Eikös jokin Pariisin ilmastokokouksen "sopimus" parhaimmillaankin vaikuta jotain 0,2 c vuoteen 2100 mennessä? (Bjorn Lomborg ja MIT mm.). Ei tässä pienestä jääkaudesta toipumisen vaiheessa liene juurikaan jollain ihmisen CO2:n sääntelypyrkimyksellä vaikutusta. Enemmän tämä CO2-kammoilu on tainnut aiheutta ympäristölle kokonaisuutena oikeaa haittaa kuin hyvää. Minkähän takia se Indonesiakin palaa ja aiheuttaa oikeita ongelmia? Ja miksiköhän siellä Kiinassa tehtaat puskevat kasvavassa tahdossa oikeita saasteita, jotka tappavat ja sairastuttavat ihmisiä? 

Miksi mennään ideologia edellä lopputuloksista viis veisaten?

Ja miksi Media on tässä hulluudessa äysillä mukana? 

ovolo
Seuraa 
Viestejä8864

Suomessa autoilijat laitetaan ilmastomuutoksen syntipukiksi, vaikka autoilu tuottaa vain murto-osan tuosta hiilidioksidista.

Lisäksi äskettäin katsoin National Geographic-ohjelmaa. Siinä todettiin, että meristä ilmaan haihtunut vesihöyry on paljon suurempi kasvihuonekaasu, kuin konsanaan hiilidioksidi. Vesihöyryssä on vain se huono puoli, jotta ihmisiä on vaikea rahastaa vesihöyryn tuottamisesta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla