Pluto ja Kharon näyttävät toisilleen koko ajan saman puolensa. Kuva: Nasa
Pluto ja Kharon näyttävät toisilleen koko ajan saman puolensa. Kuva: Nasa
Pluton sydämeksi sanotun alueen ”vasen kammio” kiinnostaa tutkijoita. Alla on ehkä valtameri. Kuva: Nasa
Pluton sydämeksi sanotun alueen ”vasen kammio” kiinnostaa tutkijoita. Alla on ehkä valtameri. Kuva: Nasa

Meri selittäisi Pluton ja sen kuun Kharonin lukitun keskinäisen asennon.

Kääpiöplaneetta Pluton pinnan alla on ehkä kylmä ja sohjoinen valtameri, joka on kymmenien, ehkä satojen kilometrien syvyinen.

Meri selittäisi, miksi Pluto on lukittunut pysyvästi samaan asentoon Pluton suurimman kuun Kharonin kanssa.

Pluton sydämen näköisellä Tombaughin alueella on tasanko on nimeltä Sputnik Planitia. Meri sijaitsisi sen alla Pluton keskivyöhykkeillä. Tasanko on kirkas noin 1 000 x 800 kilometrin kokoinen alue, jossa ei nyt ole kraattereiden jälkiä.

Tuo Pluton jääkuoren alla oleva raskas ja epäsäännöllinen vetinen massa sai mahdollisesti Pluton akselin aikoinaan kallistumaan. Sen takia Sputnik Planitia on nyt suorassa linjassa Kharoniin päin, mutta Pluton toisella puolella.

Planeettatutkijat perustavat arvelunsa tietoihin, jotka Nasan New Horizons -luotain lähetti ohitettuaan Pluton aivan läheltä heinäkuussa 2015.

”Jos vetäisimme suoran linjan Kharonin keskeltä Pluton läpi, tulisi viiva ulos Pluton toisella puolella Sputnik Planitianin alueella”, sanoo James Keane Arizonan yliopistosta BBC:lle. Hän oli yksi kirjoittajista artikkelissa, joka kertoo Nature-tiedelehdessä Pluton oletetusta valtamerestä

Tämä viittaa vahvasti tietynlaiseen kehityshistoriaan. Tutkijat väittävät, että Sputnik Planitia muodostui jossain muualla Pluton alueella. Kun se liikkui, se kallisti kulkiessaan koko kääpiöplaneetan.

”Sputknik Planitianin alueella on enemmän massaa kuin ympäröivillä alueilla. Sen uskotaan kuitenkin syntyneen alkujaan asteroidin iskusta. Alueella oli siis joskus kraatteri. Siksi alueella pitäisi olla vähemmän massaa eikä enemmän”, sanoo professori Francis Nimmo Kalifornian yliopistosta Santa Cruzista. Hän oli myös yksi tutkimusraportin kirjoittajista.

Sputnik Planitianin alla on kuitenkin lukittumisen takia oltava ylimääräistä massaa. Se voi olla vettä, koska vesi on tiheämpää kuin jää. Valtameri olisi siis yksi vahva selitys.

Jos iso avaruuden asteroidi synnytti Sputnik Planitian syvänteen, se myös synnytti paikan, johon esimerkiksi sulanut vesi saattoi ajautua planeetan syvyyksistä. Se olisi ennen pitkää puskenut Pluton kuorta ylöspäin ja olisi aiheuttanut sen, että planeetta olisi kallistunut.

Se selittäisi Sputknik Planitianin lukittumisen Kharonin suuntaisesti.

Valtameri olisi kylmä ja sohjoisen suolainen. Se ei olisi sellaista vettä, jota on maapallon valtamerissä tai Jupiterin jäisellä Europa-kuulla. Näin kommentoi uutista professori Martin Siegert Imperial Collegesta Lontoosta.

Luonnonolojen synnyttämät kulttuurikuplat eriyttivät Suomen murteet, ehdottaa tutkimusryhmä.

Maamme murrejako on syntynyt osaksi luonnonolojen vaikutuksesta, ehdottaa ryhmä kielitieteen ja biologian tutkijoita Turun ja Tampereen yliopistoista.

Varhaiset suomalaiset ovat kehittäneet toistaan eroavia tapoja sopeutua paikallisiin oloihin ja hankkia niistä elantonsa. Tutkijoiden hypoteesin mukaan esimerkiksi erilaiset tavat viljellä maata ovat johtaneet yhteisöjen eriytymiseen, niin että myös niiden kielet erkaantuvat.

Tämä tuottaa murteita ja myöhemmin jopa kokonaisia uusia kieliä.

”Mekanismi voisi olla se, että jos ympäristön erot ovat suuria, ihmiset eivät ole niin paljon tekemisissä kuin, jos he elävät samanlaisissa ympäristöoloissa. Myös muuttoliike on voinut muotoutua luonnonolojen mukaan ”, selittää evoluutiobiologian tutkija Terhi Honkola Turun yliopistosta Helsingin Sanomien jutussa.

Ryhmien väliset kontaktit ja kommunikaatio saattavat ylläpitää yhteisöjen samankaltaisuutta ja pienentää murre-eroja.

Voisi helposti luulla, että maantieteellinen läheisyys lähentää puheenparsia.

Yllättävä havainto ryhmän tutkimuksessa kuitenkin oli, että koko Suomen murrejaossa maantieteellisellä etäisyydellä ei ole juuri mitään tekemistä sen kanssa, miten erilaisia murteet ovat.

Vierekkäisiin murrealueisiin kuuluvat voivat puhua hyvin erilaista murretta. Toisaalta samanlaista murretta voivat puhua ihmiset, jotka elävät eri puolilla maata.

Jyrkkä murreraja kulkee esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan murteen ja niin sanotun savolaiskiilan välissä, vaikka puhujat elävät vieretysten.

Tilaisuuden levittäytymiseen antoi se, että savolaisten harjoittama kaskiviljely mahdollisti siirtymisen uusille asuinalueille helpommin kuin lännessä harjoitettu peltoviljely. Kaskiviljelijät raivasivat ja lannoittivat pellon polttamalla metsän.

”Ihmisten kulttuuri on vaikuttanut siihen, millaisille alueille he ovat olleet valmiita siirtymään”, selittää suomen kielen yliopistonlehtori Unni-Päivä Leino Tampereen yliopistosta.

Kaskenpoltto on tutkijoiden mukaan yksi mahdollinen tekijä, joka selittää ajan oloon kehittynyttä jakoa itä- ja länsimurteisiin.

Kaskeamista harjoitettiin niin lännessä kuin idässä. Kuitenkin lännessä lähinnä raivattiin peltoja lehtimetsistä ja siirryttiin pian pysyvien peltojen viljelyyn.

Itä-Suomessa sen sijaan kaskenpoltto jatkui kauemmin. Läntiset viljelytekniikat eivät välttämättä sopineet sikäläisiin oloihin. Viljelty kaskiruis ja kaskeamisen menetelmät tuotiin idästä, sillä ne soveltuivat paremmin Itä-Suomen vaikeampaan maastoon.

Itä- ja länsimurteiden lisäksi kolmas suuri kupla löytyy pohjoisesta. Myös pohjoiset murteet on saattanut erottaa omaksi ryhmäkseen elinkeinojen erilaisuus. Karjatalous, metsästys ja kalastus soveltuivat Pohjois-Suomen oloihin paremmin kuin peltoviljely.

Murrerajan pohjoispuolella Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan murteet ovat sanastoltaan lähellä Kainuun murretta.

”Vaikka Kainuun alkujaan asuttivat savolaiset, kontakteja rannikolle on ollut turkis- ja tervakaupan vuoksi niin paljon, että ne ovat lähentäneet näitä murteita toisiinsa”, Leino sanoo.

Kysely

Puhutko itäistä, läntistä vai pohjoista murretta?

Soikea ja litteä Dickinsonia katsotaan nyt kuuluvaksi eläinkuntaan. Kuva: Ilja Bobrovski/Australian National University
Soikea ja litteä Dickinsonia katsotaan nyt kuuluvaksi eläinkuntaan. Kuva: Ilja Bobrovski/Australian National University

Vienanmeren rannalta löytyneestä fossiilista paljastui eläimellisiä piirteitä.

Maailman varhaisin tunnettu eläin on nyt soikea ja litteä otus. Sen fossiilista paljastui kolesterolin ja muiden rasvojen jäänteitä, ja rasva on eläimen tunnusmerkki, tutkijat toteavat tiedotteessa.

Dickinsonia eli noin 558 miljoonaa vuotta sitten. Otus oli ensimmäisiä monisoluisia eliöitä.

Nämä muinaiset eliöt ovat olleet paleontologian suuria arvoituksia. Ediacarakauden oliot ovat Science-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan ylipäätään niin merkillisiä, että niitä voisi pitää toiselta planeetalta tulleina.

Australialaisen Australian National Universityn video näyttää, miten fossiili löytyi ja miltä Dickinsonia ehkä näytti meressä uidessaan.

Dickinsoniat on luokiteltu vuosikymmenien aikana tutkijasta riippuen jäkäliksi, sieniksi, alkueläimiksi tai jopa jonkinlaiseksi kasvien ja eläinten välivaiheeksi. Tai evoluution umpikujaksi.

Nyt ne nousivat eläinkuntaan, kun tutkijat tarkastelivat luoteiselta Venäjältä Vienanmeren rannikolta löytynyttä fossiilia.

Siitä löytyi runsaasti kolesterolimolekyylejä, hyvin paljon enemmän kuin kerrostumista fossiilin ympärillä. Fossiili koostui suureksi osaksi rasvan jäänteistä.

Otus tarvitsi kolesterolia solukalvoihin, australialainen tutkija John Brocks kertoo New Scientistist -lehdessä. Dickinsonialla ei ole havaittu tukirankaa, joten sen keho oli ilmeisesti pehmeä.

Dickinsoniat kasvoivat jopa 1,4-metrisiksi, joskin löydettyjen yksilöiden koko on vaihdellut suuresti. Nyt voidaan sanoa, että suuria eläimiä eli runsaasti jo miljoonia vuosia aikaisemmin kuin on tähän asti arvioitu.

Ediacarakauden jälkeen kambrikaudella eläinkunta monipuolistui suorastaan räjähdyksenomaisesti.

Dickinsonian fossiileja löytyi ensi kerran Australiassa runsaat 70 vuotta sitten. Se paljastui eläimeksi vasta nyt, kun tutkija Ilja Bobrovski tutki hiekkakivestä löytyneen fossiilin ainesosia eikä rakenteita.

Australiasta löytyneet Dickinsoniat ovat kärsineet kovasta kuumuudesta ja eroosiosta. Tarvittiin fossiileja, joissa elollisen jäännökset olisivat säilyneet paremmin.

Bobrovski lensi helikopterilla Vienanmeren rannalle ”karhujen ja hyttysten maille”. Hän kuvailee roikkuneensa jyrkänteellä kymmenien metrien korkeudessa ja hakanneensa hiekkakivestä kappaleita löytääkseen haluamansa fossiilit.