Belo Monten patoa rakennetaan Brasiliassa. Kuva: Wikimedia Commons
Belo Monten patoa rakennetaan Brasiliassa. Kuva: Wikimedia Commons

Tutkijat selvittivät uusiutuvien energiamuotojen haitat ympäristölle. Vesivoima on niistä selvästi pahin pilaaja.

Puhtaat energiamuodot – tuuli, aurinko ja vesi – auttavat maapalloa pois ilmaston lämpenemistä kiihdyttävistä fossiilisista polttoaineista. Kuitenkin myös uusiutuvan energian tuottaminen hävittää arvokasta luontoympäristöä tieltään ja aiheuttaa kasvihuonepäästöjä.

Laajinta tuhoa tekevät suuret vesivoimalat, kertoo kansainvälinen tutkimusryhmä. Ryhmä arvioi tuuli-, aurinko- ja vesivoiman rasitusta ympäristölle koko maailmassa.

”Vesivoima on tärvellyt jotkin maapallomme biologisesti rikkaimmista ympäristöistä”, sanoo tutkimuksen yksi tekijä, professori William Laurance australialaisesta James Cookin yliopistosta tutkimustiedotteessa.

”Vesivoimahankkeet merkitsevät niin suurta tuhoa trooppisille sademetsille, etten pidä niitä vihreänä energiana lainkaan”, Laurence jatkaa.

Suuret patohankkeet ja niiden nostamat valtavat patoaltaat eivät aina edes vähennä fossiilisia päästöjä.

Altaiden alle jää metsiä ja muuta kasvillisuutta, joka hajotessaan lisää ilmastoa lämmittävien hiilidioksidin ja metaanin päästöjä ilmakehään.

Varoittava tapaus on Curuá-Unan voimala Brasiliassa, jonka patoallas peittää 72 neliökilometrin alueen. Joka vuosi se tuottaa 3,6 kertaa enemmän kasvihuonepäästöjä kuin, jos sama sähkö tuotettaisiin fossiilisilla polttoaineilla, kirjoittavat tutkijat katsauksessaan.

Vesivoimaloihin liittyy myös muuta rakentamista, kuten teitä ja voimalinjoja, jotka valtaavat lisää tilaa arvokkailta luontoalueilta.

Tutkijat mainitsevat esimerkiksi Brasiliaan valmistuvan Belo Monten patohankkeen. Pääaltaan alle uppoaa 440 neliökilometriä. Lisäksi joen virtaamaa säätämään tehdään toinen pato, joka upottaa veden alle 6140 neliökilometriä metsää. Lopulta vielä neljästä viiteen tuhatta neliökilometriä metsää häviää, kun alueelle muuttaa rakentajia ja muuta väkeä etsimään elantoaan.

Myös muualla Etelä-Amerikassa, Afrikassa ja Aasiassa suuret patohankkeet uhkaavat luontoa ja luonnon monimuotoisuutta. Vahinko ei rajoitu vain altaiden alle jääviin metsiin vaan ulottuu myös patojen muuttamaan vesiluontoon ja niiden eläimistöön.

Kaikkiaan patoaltaat peittävät koko maailmassa 340000 neliökilomerien alueen eli kutakuinkin Suomen pinta-alan verran. Patoja rakennettiin innokkaasti 1950–1980-luvuilla, mutta tutkijoiden mukaan nyt on meneillään uusi patobuumi.

Yksin Amazonin, Kongojoen ja Mekongjoen alueille suunnitellaan yli 450:aa patoa.

Uusiutuvista energiamuodoista tuuli- ja aurinkovoima saavat paljon puhtaammat paperit.

Suurimpia tuulimyllyjen ekologisia haittoja on tutkijoiden mukaan se, että lintuja ja lepakoita kuolee törmäyksissä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa kuoli yhtenä vuonna 600000–880000 lepakkoa ja 573000 lintua tuulimyllyn siipiin. Luku on kuitenkin hyvin pieni verrattuna siihen, miten lintuja kuolee muihin ihmisten tekemiin rakennelmiin tai liikenteeseen.

Vaikka törmäyskuolemien määrät eivät ole suhteessa kovin suuria, jos kanta on pieni, vähäinenkin hävikki voi uhata sitä. Tuulipuiston sijainti ratkaisee paljon. Suomalaiset tutkijat ovat esimerkiksi havainneet, että tuulimyllyt verottavat jonkin verran merikotkien kantaa.

Tuulimyllyt vaikuttavat myös muuttolintujen reitteihin. Lisäksi melu tuulimyllyjen lähellä voi heikentää esimerkiksi lintujen lisääntymistä, koska se peittää linnuille tärkeitä ääniä ympäristössä.

Aurinkovoima kasvaa uusistuvista energiamuodoista eniten. Viime vuonna tuotantokapasiteetti kasvoi peräti kolmanneksen suuremmaksi kuin edellisvuonna.

Aurinkovoiman ekologiset vaikutukset tunnetaan huonosti. Katsauksen mukaan voimalaitoksia on rakennettu ekologisesti herkille aavikkoalueille, mikä on vaikuttanut paikalliseen eläimistöön.

Laitokset pitäisi rakentaa luontoarvoiltaan vähäpätöisille alueille. Sellaista maata on 1,1 miljardia hehtaaria maailmassa. Tuhannesosa siitä riittäisi nykyisen aurinkovoiman kaksinkertaistamiseen.

Aurinkovoiman lisäksi tuulivoima kasvaa voimakkaasti. Tällä hetkellä uusiutuvat energiamuodot tuottavat neljänneksen maapallon sähköstä.

Kovinta vauhtia pitää Kiina. Maa tuottaa 28 prosenttia maailman vesivoimasta, 26 prosenttia aurinkovoimasta ja 35 prosenttia tuulienergiasta.

Tutkimuksen julkaisi Trends in Ecology and Evolution.

Luonnonolojen synnyttämät kulttuurikuplat eriyttivät Suomen murteet, ehdottaa tutkimusryhmä.

Maamme murrejako on syntynyt osaksi luonnonolojen vaikutuksesta, ehdottaa ryhmä kielitieteen ja biologian tutkijoita Turun ja Tampereen yliopistoista.

Varhaiset suomalaiset ovat kehittäneet toistaan eroavia tapoja sopeutua paikallisiin oloihin ja hankkia niistä elantonsa. Tutkijoiden hypoteesin mukaan esimerkiksi erilaiset tavat viljellä maata ovat johtaneet yhteisöjen eriytymiseen, niin että myös niiden kielet erkaantuvat.

Tämä tuottaa murteita ja myöhemmin jopa kokonaisia uusia kieliä.

”Mekanismi voisi olla se, että jos ympäristön erot ovat suuria, ihmiset eivät ole niin paljon tekemisissä kuin, jos he elävät samanlaisissa ympäristöoloissa. Myös muuttoliike on voinut muotoutua luonnonolojen mukaan ”, selittää evoluutiobiologian tutkija Terhi Honkola Turun yliopistosta Helsingin Sanomien jutussa.

Ryhmien väliset kontaktit ja kommunikaatio saattavat ylläpitää yhteisöjen samankaltaisuutta ja pienentää murre-eroja.

Voisi helposti luulla, että maantieteellinen läheisyys lähentää puheenparsia.

Yllättävä havainto ryhmän tutkimuksessa kuitenkin oli, että koko Suomen murrejaossa maantieteellisellä etäisyydellä ei ole juuri mitään tekemistä sen kanssa, miten erilaisia murteet ovat.

Vierekkäisiin murrealueisiin kuuluvat voivat puhua hyvin erilaista murretta. Toisaalta samanlaista murretta voivat puhua ihmiset, jotka elävät eri puolilla maata.

Jyrkkä murreraja kulkee esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan murteen ja niin sanotun savolaiskiilan välissä, vaikka puhujat elävät vieretysten.

Tilaisuuden levittäytymiseen antoi se, että savolaisten harjoittama kaskiviljely mahdollisti siirtymisen uusille asuinalueille helpommin kuin lännessä harjoitettu peltoviljely. Kaskiviljelijät raivasivat ja lannoittivat pellon polttamalla metsän.

”Ihmisten kulttuuri on vaikuttanut siihen, millaisille alueille he ovat olleet valmiita siirtymään”, selittää suomen kielen yliopistonlehtori Unni-Päivä Leino Tampereen yliopistosta.

Kaskenpoltto on tutkijoiden mukaan yksi mahdollinen tekijä, joka selittää ajan oloon kehittynyttä jakoa itä- ja länsimurteisiin.

Kaskeamista harjoitettiin niin lännessä kuin idässä. Kuitenkin lännessä lähinnä raivattiin peltoja lehtimetsistä ja siirryttiin pian pysyvien peltojen viljelyyn.

Itä-Suomessa sen sijaan kaskenpoltto jatkui kauemmin. Läntiset viljelytekniikat eivät välttämättä sopineet sikäläisiin oloihin. Viljelty kaskiruis ja kaskeamisen menetelmät tuotiin idästä, sillä ne soveltuivat paremmin Itä-Suomen vaikeampaan maastoon.

Itä- ja länsimurteiden lisäksi kolmas suuri kupla löytyy pohjoisesta. Myös pohjoiset murteet on saattanut erottaa omaksi ryhmäkseen elinkeinojen erilaisuus. Karjatalous, metsästys ja kalastus soveltuivat Pohjois-Suomen oloihin paremmin kuin peltoviljely.

Murrerajan pohjoispuolella Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan murteet ovat sanastoltaan lähellä Kainuun murretta.

”Vaikka Kainuun alkujaan asuttivat savolaiset, kontakteja rannikolle on ollut turkis- ja tervakaupan vuoksi niin paljon, että ne ovat lähentäneet näitä murteita toisiinsa”, Leino sanoo.

Kysely

Puhutko itäistä, läntistä vai pohjoista murretta?

Soikea ja litteä Dickinsonia katsotaan nyt kuuluvaksi eläinkuntaan. Kuva: Ilja Bobrovski/Australian National University
Soikea ja litteä Dickinsonia katsotaan nyt kuuluvaksi eläinkuntaan. Kuva: Ilja Bobrovski/Australian National University

Vienanmeren rannalta löytyneestä fossiilista paljastui eläimellisiä piirteitä.

Maailman varhaisin tunnettu eläin on nyt soikea ja litteä otus. Sen fossiilista paljastui kolesterolin ja muiden rasvojen jäänteitä, ja rasva on eläimen tunnusmerkki, tutkijat toteavat tiedotteessa.

Dickinsonia eli noin 558 miljoonaa vuotta sitten. Otus oli ensimmäisiä monisoluisia eliöitä.

Nämä muinaiset eliöt ovat olleet paleontologian suuria arvoituksia. Ediacarakauden oliot ovat Science-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan ylipäätään niin merkillisiä, että niitä voisi pitää toiselta planeetalta tulleina.

Australialaisen Australian National Universityn video näyttää, miten fossiili löytyi ja miltä Dickinsonia ehkä näytti meressä uidessaan.

Dickinsoniat on luokiteltu vuosikymmenien aikana tutkijasta riippuen jäkäliksi, sieniksi, alkueläimiksi tai jopa jonkinlaiseksi kasvien ja eläinten välivaiheeksi. Tai evoluution umpikujaksi.

Nyt ne nousivat eläinkuntaan, kun tutkijat tarkastelivat luoteiselta Venäjältä Vienanmeren rannikolta löytynyttä fossiilia.

Siitä löytyi runsaasti kolesterolimolekyylejä, hyvin paljon enemmän kuin kerrostumista fossiilin ympärillä. Fossiili koostui suureksi osaksi rasvan jäänteistä.

Otus tarvitsi kolesterolia solukalvoihin, australialainen tutkija John Brocks kertoo New Scientistist -lehdessä. Dickinsonialla ei ole havaittu tukirankaa, joten sen keho oli ilmeisesti pehmeä.

Dickinsoniat kasvoivat jopa 1,4-metrisiksi, joskin löydettyjen yksilöiden koko on vaihdellut suuresti. Nyt voidaan sanoa, että suuria eläimiä eli runsaasti jo miljoonia vuosia aikaisemmin kuin on tähän asti arvioitu.

Ediacarakauden jälkeen kambrikaudella eläinkunta monipuolistui suorastaan räjähdyksenomaisesti.

Dickinsonian fossiileja löytyi ensi kerran Australiassa runsaat 70 vuotta sitten. Se paljastui eläimeksi vasta nyt, kun tutkija Ilja Bobrovski tutki hiekkakivestä löytyneen fossiilin ainesosia eikä rakenteita.

Australiasta löytyneet Dickinsoniat ovat kärsineet kovasta kuumuudesta ja eroosiosta. Tarvittiin fossiileja, joissa elollisen jäännökset olisivat säilyneet paremmin.

Bobrovski lensi helikopterilla Vienanmeren rannalle ”karhujen ja hyttysten maille”. Hän kuvailee roikkuneensa jyrkänteellä kymmenien metrien korkeudessa ja hakanneensa hiekkakivestä kappaleita löytääkseen haluamansa fossiilit.