Kahdeksan geeniä tuo kuparin väriä. Kuva: Steven H. Keys and http://www.keysphotography.com
Kahdeksan geeniä tuo kuparin väriä. Kuva: Steven H. Keys and http://www.keysphotography.com

Arviolta alle kaksi prosenttia koko maailman väestöstä on punahiuksisia. Se tarkoittaa noin 140:tä miljoonaa ihmistä.

Punaisiin hiuksiin vaikuttaa kahdeksan eri geeniä, huomasivat tutkijat Edinburghin yliopistossa Skotlannissa .

Geneetikot tutkivat lähes 350 000 ihmisen dna:ta. He kaikki olivat antaneet geeninäytteensä Britannian biopankkiin eri tutkimusten yhteydessä.

Tutkimus sopi hyvin Skotlantiin, koska sen ja Irlannin väestössä on suhteessa eniten punahiuksisia. Skotlannissa heitä on 13 prosenttia väestöstä ja Irlannissa 10 prosenttia.

Koko maailman väestöstä arviolta alle kaksi prosenttia on punahiuksisia. Se tarkoittaa noin 140 miljoonaa ihmistä.

Aiemmin luultiin, että melko harvinainen punahiuksisuus johtuisi vain yhdestä geenistä, jonka nimi on mc1r. Kun henkilö saa sen muunnoksen molemmilta vanhemmilta, hänellä on 25 prosentin mahdollisuus tulla punahiuksiseksi.

Kuitenkaan kaikki, joilla on kaksi tämän geenin versiota vanhemmiltaan, eivät ole punahiuksisia. Muutkin geenit vaikuttavat.

Vertailu ruskea- tai tummahiuksisten perimään paljasti kahdeksan geneettistä eroa, jotka liittyvät punaisiin hiuksiin. Osa näistä geeneistä kytkee mc1r-geenin päälle tai pois päältä.

Tutkijat löysivät myös eroja lähes 200 geenissä, jotka liittyivät vaalea- ja ruskeahiuksisiin ihmisiin.

”Tämä työ paljasti suurimman osan siitä geneettisestä vaihtelusta, joka vaikuttaa ihmisten hiusten värieroihin”, sanoi professori Albert Tenesa Edinburghin yliopiston Roslin-instituutista Britannian yleis­radioyhtiölle BBC:lle. Tutkimuksen julkaisi Nature Communications.