Koiraihmiseksi voi syntyä. Kuva: Shutterstock
Koiraihmiseksi voi syntyä. Kuva: Shutterstock

Identtisillä kaksosilla tehty kohorttitutkimus osoittaa, että kiintymys koiriin periytyy.

Ihminen on pitänyt koiria kumppaneinaan jo ainakin 15 000 vuotta. Olemme jalostaneet susista monenlaisia lemmikkejä ja apureita. Kenties pitkä yhteinen taival on muokannut myös meitä.

Koiranomistajuus kulkee nimittäin geeneissä, esittää uusi ruotsalaistutkimus.

Koiran hankkimiseen vaikuttavat tietysti monet asiat alkaen positiivisista lapsuuden kokemuksista. Jos perheellä on aina ollut koiria, saattaa ihminen aikuisena mielellään hankkia koiran itselleenkin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mutta myös geeneillä näyttää olevan suuri osuus siinä, päätyykö ihminen lopulta lemmikin omistajaksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ruotsalaisen Uppsalan yliopiston ja Karoliinisen instituutin tutkijat sekä englantilaisen Liverpoolin yliopiston tutkijat pystyivät penkomaan laajasta aineistosta tilastotyökalujen avulla, millä tavalla geenit ohjaavat päätöstämme hankkia koira. He julkaisivat tuloksensa Scientific Reports -lehdessä.

Tutkijoilla oli käytössään maailman suurin identtisten kaksosten tietokanta, Ruotsin kaksosrekisteri. Siihen on tilastoitu Ruotsissa syntyneitä identtisiä kaksosia vuodesta 1886 lähtien.

Tutkijat tarkastelivat nyt 35 000 samanmunaisen identtisen kaksosparin elämää ja koiranomistajuutta. Koska samanmunaiset kaksoset ovat perimältään täysin identtisiä, heidän avullaan voidaan selvittää, mitkä ominaisuudet ovat kytköksissä geeneihin ja kuinka voimakkaasti.

Identtiset kaksoset voivat päätyä aivan eri urille elämässään, mutta silti heidän käytöksessään voi olla hyvin paljon samaa. Vertailemalla tiettyä ominaisuutta identtisissä ja ei-identtisissä kaksosissa, jotka jakavat geeneistään vain puolet, voidaan päätellä, mikä geenien osuus kyseisessä ominaisuudessa voisi olla.

Tiedot koirien omistajuudesta kerättiin Ruotsin kennelliiton rekistereistä vuosista 2001–2016.

Analyysi paljasti, että geeneillä voi olla hyvinkin suuri rooli koiran hankinnassa. Koiran omistajuuden periytyvyys oli miehillä 51 prosenttia ja naisilla 57 prosenttia.

Periytyvyys eli heritabiliteetti on hieman kimurantti käsite. Prosenttiluvut eivät tarkoita, että juuri sinun päätöksestäsi hankkia koira juuri 51 prosenttia selittyisi juuri sinun geeneilläsi. Se tarkoittaa, että ihmisten välisestä vaihtelusta tietyssä ominaisuudessa, tässä tapauksessa koiran omistajuudessa, noin puolet voidaan selittää geeneillä.

Periytyvyydellä ei siis mitata juuri tietyn yksilön omien geenien vaikutusta tiettyyn ominaisuuteen, vaan vaihtelua yksilöiden välillä ylipäänsä. Tästä vaihtelusta puolet siis selittyy geeneillä – 51 prosenttia miehillä ja 57 prosenttia naisilla.

Yhtä kaikki, koiranomistajuus näyttää olevan vahvastikin perinnöllistä.

”Olimme yllättyneitä, että ihmisen perimä näyttää vaikuttavan huomattavasti koiran hankintaan. Kenties joillain ihmisillä on suurempi synnynnäinen taipumus huolehtia lemmikeistä kuin toisilla”, sanoo tutkimuksen päätekijä, epidemiologi Tove Fall Uppsalan yliopistosta tiedotteessa.

Yhteisillä ympäristötekijöillä eli sillä, että kaksoset ovat esimerkiksi kasvaneet samassa perheessä, oli tilastollisesti pientä vaikutusta koiranhankintaan vain varhaisessa aikuisuudessa.

Tällaisessa tutkimuksessa ei voida erotella, mitkä geenit vaikuttavat asiaan. Voidaan vain nähdä, että perimällä on osansa siinä, päätyykö ihminen hankkimaan koiran.

”Seuraava askel on selvittää, mitkä geenimuodot vaikuttavat koiran hankintaan ja miten ne ovat yhteydessä luonteenpiirteisiin ja muihin tekijöihin kuten allergioihin”, selittää epidemiologian apulaisprofessori Patrik Magnusson Tukholman Karoliinisesta instituutista.

Pienemmässä yhdysvaltalaisessa kaksostutkimuksessa on aiemmin saatu vastaavia tuloksia. Tuossa tutkimuksessa ei selvitetty koiran omistajuutta, vaan kysyttiin 644 miespuoliselta identtiseltä kaksoselta, kuinka usein he ovat viimeisen kuukauden aikana leikkineet lemmikkien kanssa.

Tästä laskettiin, että taipumus olla tekemisissä lemmikkien kanssa olisi 37-prosenttisesti periytyvää. Suuri osa selittyi yksilöllisillä ympäristötekijöillä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla