Tärkeä hetki myös työuraa ajatellen. Kuva: Wikimedia Commons
Tärkeä hetki myös työuraa ajatellen. Kuva: Wikimedia Commons

Kunnianhimoisen kannattaa valita tunnollinen kumppani.

Ylennykset ja palkankorotukset eivät ole vain omista ponnisteluista ja ominaisuuksista kiinni. Myös puolison persoonallisuus vaikuttaa työuralla menestymiseen, osoittaa St. Louisin Washington Universityn tutkimus.

Psykologian apulaisprofessori Joshua Jackson tutki työtovereineen viiden vuoden ajan lähes 5 000 pariskuntaa. Heille tehtiin testit, joissa heidän luonteensa määritettiin viiden suuren persoonallisuuspiirteen mukaan. Näitä ovat avoimuus, tunnollisuus, ulospäinsuuntautuneisuus, miellyttävyys ja neuroottisuus. Tämän lisäksi seurattiin osallistujien urakehitystä.

Parhaiten urallaan menestyneillä oli usein korostuneen tunnollinen puoliso. Yhteys oli sekä naisilla että miehillä ja näkyi, kävivätpä pariskunnasta molemmat tai vain toinen töissä.

Tutkijat arvelevat, että tunnollinen puoliso auttaa kumppaniaan kolmella tavalla. Ensinnäkin hän voi huolehtia enemmän kodin askareista, jolloin kumppanille jää aikaa keskittyä työntekoon. Tunnollinen puoliso toimii lisäksi hyvänä esikuvana, josta imeä vaikutteita. Hänen ahkeruuttaan ja luotettavuuttaan jäljitellen pärjää paremmin töissä.

Kolmas hyöty tunnollisesta puolisosta on se, että hän saa osaltaan arjen sujumaan kitkatta, jolloin siitä ei tarvitse kantaa huolta. Näin kotielo ei pääse häiritsemään töihin keskittymistä.

Tutkimus julkaistaan Psychological Science -lehdessä, ja siitä kertoi Washington University tiedotteessaan.