Kokeessa 7,6 metrin päästä lähtevät autot ylittivät risteyksen samalla tahdilla kuin 40 sentin päässä puskurista kiinni olevat. Lisäksi pidemmällä turvavälillä takana tulevat autot pääsivät jo aiemmin liikkeelle. Kuva: Farzad Ahmadi
Kokeessa 7,6 metrin päästä lähtevät autot ylittivät risteyksen samalla tahdilla kuin 40 sentin päässä puskurista kiinni olevat. Lisäksi pidemmällä turvavälillä takana tulevat autot pääsivät jo aiemmin liikkeelle. Kuva: Farzad Ahmadi

Moni puristaa autonsa valoissa mahdollisimman tiiviisti toisen perään. Ei kannattaisi, osoittaa amerikkalaistutkimus.

Yllättävän monella on tapana ajaa autonsa liikennevaloissa aivan toisen puskuriin kiinni. Aikaa se ei ainakaan säästä, osoittaa uusi amerikkalaistutkimus. Jopa kahden autonmitan päästä pääsee aivan yhtä nopeasti risteyksen yli.

Näin laskevat Virginian teknillisen yliopiston fyysikot ja insinööriopiskelijat. He julkaisivat tuloksensa New Journal of Physics -tiedelehdessä. Tutkimus on vapaasti luettavissa tästä linkistä.

Idea tutkimuksesta tuli apulaisprofessori Jonathan Boreykolle niin ikään liikennevaloissa. Hän istui autossaan ja kiinnitti huomiota siihen, että aivan toisen perässä olevat autot joutuivat aina odottelemaan tovin, jotta edellä ajava ehtii alta pois ja takana tuleva pääsee kiihdyttämään.

Boreyko järkeili, että ehkä sittenkin kannattaa jättää hieman väliä edellä olevaan. Asian selvittämiseksi tutkimusryhmä laati kokeen, jossa kymmenen henkilöä sai ajettavakseen täysin identtiset autot. Suljetulla radalla heidät ohjeistettiin pysähtymään liikennevaloissa toisten perään erilaisilla turvaväleillä.

Tiiviimmillään autojen väliin jätettiin vain 40 senttimetriä ja väljimmillään jopa 16 metriä. Henkilöitä opastettiin sitten lähtemään valoista omaa tahtiaan ja heille korostettiin, että tätä turvaväliä ei enää liikkeellelähdön jälkeen tarvitse yrittää pitää.

Liikennevalojen yllä leijui kuvauskopteri, joka tallensi autojen kiihdytyksen liikennevaloista.

Kävi ilmi, että puskurissa roikkumisesta ei ollut mitään hyötyä verrattuna siihen, että jättäisi edessä ajavan perään jopa kahdeksan metriä väliä. Koko jono purkautui risteyksestä aivan yhtä nopeasti, noin 23 sekunnissa, vaikka kahdeksan metrin turvaväleillä takana tulevien piti ajaa paljon pidempi matka.

Lisäksi minimivälillä jonon kolmas auto pääsi liikkumaan vasta kuuden sekunnin odottelun jälkeen, kun ensimmäinen sai kerättyä tarpeeksi vauhtia. Pidemmällä turvavälillä jonon viideskin auto oli jo liikkeellä kuuden sekunnin jälkeen:

Perässä roikkujalla kesti yhtä pitkään taittaa sama matka kuin lähes kahden auton mitan päässä odottelevalla autolla, noin sekunti. Tätä isomman välin jättäminen toki hidasti ylitystä.

Tutkijat kuvailevat ilmiötä termodynamiikan alaan kuuluvan latenttilämmön käsitteellä. Autojen pysähtyminen valoihin voidaan rinnastaa siihen, kun nestemäinen aine muuttuu kiinteäksi. Kun auto lähtee valoista, kiinteän aineen täytyy taas sulaa nestemäiseksi. Tähän tarvitaan energiaa.

Tutkijat kokeilivat samaa periaatetta myös jalankulkijoilla. Koehenkilöt pantiin jonottamaan eri etäisyydellä toisistaan. Ihmisten kohdalla tulos oli kuitenkin päinvastainen kuin autoilla. Jono purkautuu sitä nopeammin, mitä tiiviimmäksi ihmiset pakkautuvat.

”Ihmiset liikkuvat hitaasti, mutta kiihtyvät nopeasti. Tämä minimoi sen viiveen, joka liikennevaloissa seisoviin autoihin vaikuttaa”, Boreyko selittää tiedotteessa.

Tutkijat korostavat, että järkevän välin jättäminen edessä olevaan vähentää myös peräänajon riskiä.

Virginia Techin tohtoriopiskelija Farzad Ahmadi otti itsekin tutkimustuloksesta vaarin.

”Kun isä opetti minua ajamaan, hän muistutti aina jättämään edessä ajavaan sen verran väliä, että näet tämän koko puskurin. En koskaan tehnyt niin, kunnes nyt analysoin dataa tähän tutkimukseen.”

malle
Seuraa 
Viestejä14
Liittynyt1.8.2014

Puskurissa roikkuminen ei säästä liikennevaloissa

Jos kahden valoristeyksen väli on esim 50m ja kaikki autot jättävät esim. 25m turvavälin, onko liikenne enään sujuvaa? Eli mitä pitempi turvaväli jätetään, sitä vähemmän autoja mahtuu kadunpätkälle. Kun kadunpätkältä poitstutaan vihreillä valoilla niin em. antamassani ääritapauksessa sieltä tulee yksi auto. Kun ko. kadunpätkää täytetään toisesta päästä vihreillä valoilla, sinne ajaa yksi auto. Ei vaikuta tältä kantilta katsottuna kovin tehokkaalta.
Lue kommentti
Toope
Seuraa 
Viestejä23744
Liittynyt23.7.2006

Puskurissa roikkuminen ei säästä liikennevaloissa

Raspu kirjoitti: Toki joku optimi on turvavälissä ja kiihdytyksessä. Turvavälistä piittaamattomuus on melkein vilkun käyttöä jättämisen vertainen ärsytys liikenteessä. Holtitonta ja itsekästä käytöstä liikenteessä.
Lue kommentti

"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope

Peili olisi se keksintö, jota arabialainen ja islamilainen maailma tarvitsisi. He voisivat sen kautta nähdä syyllisen siihen, miksi omat yhteiskunnat eivät toimi.

http://tinyurl.com/jbs6kqp

Planeetta imee 99 prosenttia siihen osuvasta valosta.

Tähtitieteilijät ovat löytäneet planeetan, joka on kuin itse pimeys. Kaukana Leijonan tähdistössä omaa tähteään kiertävä Jupiterin kokoinen Wasp-104b imee jopa 99 prosenttia siihen osuvasta valosta.

Tutkijat kirjoittavat arXiv-esijulkaisupalveluun ladatussa artikkelissaan, että Wasp-104b on ”mustempi kuin hiili”.

Wasp-104b on Jupiterin massainen kaasujättiläinen. Se kiertää emotähteään erittäin lähellä, lähempänä kuin Merkurius kiertää meidän Aurinkoamme. Planeetta tekee täyden kierroksen tähtensä ympäri alle kahdessa vuorokaudessa.

Tällaista tähden lähellä kiertävää kaasuplaneettaa kutsutaan kuumaksi jupiteriksi. Tähden säteily lämmittää planeettaa jopa tuhansiin asteisiin, mikä estää muun muassa pilvien muodostumisen planeetan päiväpuolelle.

Wasp-104b on lisäksi vuorovesilukittunut tähteensä, eli aina sama puoli planeetasta on tähteen päin. Toisella puolella vallitsee ikuinen yö.

Äärimmäisen musta väri johtuu siitä, että valoa heijastavia pilviä ei pääse muodostumaan. Sen sijaan planeetan kaasukehässä on kaliumia ja natriumia, jotka imevät valoa.

Tummuus ei estä meitä havaitsemasta planeettaa. Tämäkin planeetta löydettiin tarkastelemalla varjoa, joka muodostuu kun planeetta kulkee meistä katsoen tähtensä editse.

”Tähän asti tunnetuista mustista planeetoista sanoisin, että tämä menee top viiteen. Ehkä top kolmoseen”, pohtii tutkimusta johtanut astrofyysikko, tohtoriopiskelija Teo Mocnik englantilaisesta Keelen yliopistosta New Scientist -lehdessä.

Wasp-104b ei ole siis ainoa laatuaan. Tällaisia pikimustia planeettoja tunnetaan muutama muukin. Tummin kaikista on vuonna 2011 löydetty TrES-2b, joka heijastaa vain 0,1 prosenttia siihen osuvasta valosta. Sen kaasukehässä on muun muassa titaanioksidia valoa imemässä.

Toinen kiintoisa musta jättiläinen on Hat-p-7b. Sen yöpuolella sataa rubiineja ja safiireita, kun planeetan kaasukehässä oleva alumiinioksidi tiivistyy mineraalikiteiksi eli korundeiksi.

Vaikka nämä planeetat heijastavat äärimmäisen vähän valoa, on hieman harhaanjohtavaa verrata niitä hiileen, huomauttaa astrofysiikan professori Adam Burrows Princetonin yliopistosta. Ne eivät näyttäydy aivan pikimustina, vaan mitä luultavimmin Wasp-104b on hyvin tumman purppuran värinen. TrES-2b puolestaan on niin kuuma, että se hohtaa heikosti punaisena, kuin kekäle.

Planeetat löydettiin Kepler-avaruusteleskoopin avulla. Aurinkoa kiertävä Kepler-teleskooppi on tähän mennessä havainnut jo yli 2300 planeettaa muiden tähtien ympäriltä.

Kivikautisessa naudankallossa on reikä, jonka kuva näyttää sen sekä otsaluun ulko- että sisäpuolelta. Janan pituus vastaa kymmentä senttimetriä. Kuva: Fernando Ramirez Rozzi
Kivikautisessa naudankallossa on reikä, jonka kuva näyttää sen sekä otsaluun ulko- että sisäpuolelta. Janan pituus vastaa kymmentä senttimetriä. Kuva: Fernando Ramirez Rozzi

Länsi-Ranskasta löydetyssä yli 5 000 vuotta vanhassa lehmän kallossa oleva reikä on mitä todennäköisimmin porattu tarkoituksella.

Kallonporaus on ikivanha toimenpide. Esimerkiksi migreenin ja epilepsian uskottiin aiheutuvan pään sisällä mekastavista pahoista hengistä, ja kun kalloon porattiin tai raaputettiin reikä, nämä pirut pääsivät liihottelemaan matkoihinsa.

Arkeologinen todistusaineisto osoittaa, että ihmiset porasivat reikiä toistensa päihin jo yli 8 000 vuotta sitten. Toimenpiteestä jopa selvittiin hengissä jo kivikaudella.

Useassa vanhassa kallossa näkyy, että porausreikä on luutunut umpeen. Potilas on siis elänyt ainakin jonkin aikaa toimenpiteen jälkeen.

Nyt Ranskasta löydetty yli 5 000 vuotta vanha lehmän kallo viittaa siihen, että ihmiset ovat kenties harjoitelleet operaatiota eläimillä. Lehmän kallossa on ammottava reikä, jonka ympärillä on selvästi samanlaisia raapimisjälkiä kuin porauksen läpikäyneiden ihmisten päässä.

Atlantin rannalla Länsi-Ranskassa on muinoin ollut kivikautista asutusta, ja lehmän kallo kaivettiin siellä esille jo 1970–1980-luvun kaivauksissa.

Reiän ajateltiin tuolloin syntyneen kamppailussa toisen eläimen kanssa. Kenties toinen sarvipää oli puhkaissut lehmäparan kallon.

Kallon alun perin löytänyt tutkija pyysi kuitenkin muutama vuosi sitten kahta tutkijaa vilkaisemaan reikää lähemmin.

”Näimme hyvin nopeasti, että reikä on syntynyt kallonporauksesta. Se ei ole sarven jälki”, kertoo tutkija Fernando Ramirez Rozzi LiveScience-verkkolehdelle.

Totuus paljastui viimeistään elektronimikroskoopin alla, kun tutkijat näkivät kivityökalujen aiheuttamat raapimisjäljet reiän ympärillä.

Muinaiset ihmiset ovat siis ehkä harjoitelleet kallonporausta lehmällä. Tai kenties lehmäparka on kärsinyt jostain sairaudesta, jota on yritetty parantaa poraamalla sen päähän reikä.

Ei tiedetä, oliko lehmä elossa, kun reikä tehtiin. Joka tapauksessa se ei ole elänyt kovin pitkään operaation jälkeen, sillä reikä ei ole luutunut lainkaan.

Tutkijat pohtivat myös, olisiko reikä tehty osana jotain rituaalia. Heidän mielestään on kuitenkin todennäköisintä, että lehmä on toiminut aloittelevan kallonporaajan harjoituspotilaana ennen kuin vaarallista tekniikkaa on lähdetty soveltamaan ihmiseen.

Ranskasta on aiemmin löytynyt myös villisian kallo, jossa on samankaltainen reikä.

Tutkimuksen julkaisi Scientific Reports.