Puuttuvat pätkät ei-koodaavaa dna:ta saattavat tehdä ihmisestä ihmisen.

Ihminen ja simpanssi ovat geneettisesti todella lähellä toisiaan. Kuitenkin ne eroavat toisistaan suuresti. Mistä erot johtuvat?

Standfordin yliopiston tutkimuksen mukaan ihmisen ja apinan ero voikin johtua ennemmin siitä, mitä meiltä puuttuu kuin siitä, mitä meillä on.

Tutkijat vertailijat ihmisen genomia simpanssien ja muutamien muiden nisäkkäiden genomeihin ja etsivät niistä osia, jotka puuttuvat kokonaan ihmiseltä. Usein tutkimuksen lähtökohta on ollut toinen: on etsitty, mitä muilta lajeilta puuttuu.

Lopputuloksena tutkijat löysivät satoja pätkiä dna:ta, jotka puuttuvat ihmiseltä kokonaan mutta löytyivät kaikilta muilta tutkituilta lajeilta.

Löydetyt erot eivät olleet geeneissä. Ihmiseltä puuttuvat dna-pätkät olivat dna:n ei-koodaavissa osissa – osissa jotka sääntelevät geenien toimintaa. Geeni voi olla olemassa, vaikka sitä säätelevä osa olisi evoluution myötä kadonnut.

Lähes kaikki puuttuvat jaksot sijaitsivat lähellä geenejä, jotka liittyvät hormonien toimintaan tai aivojen hermokudoksen kehitykseen. Puuttuvat pätkät voivat selittää esimerkiksi sen, miksi ihmislajilla ei esiinny tuntoherkkiä, pitkiä viiksikarvoja eikä keratiinipiikkejä siittimen pinnalla, kuten useilla nisäkkäillä.

Tutkijat huomauttavat, että yksi iso ero ihmisen ja simpanssin välillä on seksuaalisessa käyttäytymisessä. Piikkien puuttumisen vuoksi ihmisillä parittelu kestää moniin muihin lajeihin verrattuna selvästi kauemmin, mikä on voinut vahvistaa parinmuodostusta ja edesauttaa yksiavioista käyttäytymistä.

Tutkijoiden mukaan suurin osa dna-puutoksista oli jo neandertalinihmisillä.

Sääntelevän eli ei-koodaavan dna:n puuttuvat osat on havaittu evoluution kannalta varsin merkittäviksi aikaisemmin ainakin joillakin kaloilla.

Tutkimuksen julkaisi Nature-lehti.

Lue myös Tiede-lehdestä 12/2010 Tuula Kinnarisen artikkeli Mikä enää erottaa ihmisen?

 

Musiikki soi aivoissa kaikkialla. Kuva: Getty Images

Kansien kärkitilan nappasi koira.

Tiede-lehden lukijat ovat antaneet vuosipalautteensa eli äänestäneet vuoden 2017 jutut ja kannet.

Tänä vuonna Tieteessä julkaistiin 76 artikkelia. Kannatus jakautui laajalti, mutta kolmen kärki oli hyvin tasainen. Sijat ratkesivat muutamilla äänillä.

Vuoden jutut

1.  Aivot rakastavat musiikkia

Artikkeli kertoi, kuinka musiikki on paljon muutakin kuin kuuntelunautinto. Musiikkiharrastus vahvistaa aivoja ja kehittää kognitiivisia valmiuksia keskittymiskyvystä muistiin ja älyyn.

Artikkeli ilmestyi numerossa 11/2017. Kirjoittajat olivat tiedetoimittajat Panu Räty ja Kirsi Heikkinen.

2. Mitä koira näkee sinussa?

Artikkeli kysyi, miten paras ystävämme suhtautuu meihin ja mitä se meidän mielenliikkeistämme ja tekemisistämme tajuaa.

Artikkeli ilmestyi numerossa 6/2017. Kirjoittaja oli tiedetoimittaja Maija Karala.

3. Elämän suurimmat arvoitukset

Artikkeli kysyi, mitä nykytiede sanoo maailman pohdituimmista asioista, kuten tietoisuuden olemuksesta ja elämän tarkoituksesta.

Artikkeli ilmestyi numerossa 2/2017. Kirjoittajat olivat New Scientist -lehden tiedetoimittajia.

 

Lue Digilehdet.fi:ssä

Jos olet jonkin Sanoman aikakauslehden tilaaja, voit lukea voittoisat artikkelit Digilehdet-palvelussa kirjautumalla tilaajatunnuksillasi alla olevista linkeistä.

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet.

 

Vuoden kannet

Tasainen oli myös kansiäänestys. Lämpenevän luonnon maapallojäätelö ja Eurooppaa valtaava susi hävisivät vain hienoisesti koiralle.

Äänestyksen voittajat

Arvonnassa muhkean tietokirjapaketin voittivat

Jaakko Rantanen, Hämeenlinna

Nikolas Uso, Helsinki

Veera Vedenpää, Teerijärvi

 

OJP.
Seuraa 
Viestejä308
Liittynyt18.1.2013

Aivot rakastavat musiikkia on vuoden juttu

- Niin, vakaumukseni mukaan ihmisen tietoisuus on myös Hengen yhteyttä siihen tuntemattomaan Luoja - Jumalaan, josta uudestisyntynyt kristitty = uskoon tullut , voi Pyhästä Raamatusta, UT;n evankeliumeista lukea. -Vrt. Ev.lut kirkon apostolinen uskon tunnustus. - No onko Jumala olemassa ? Jotkut uskovat toiset eivät. Mistähän se sitten johtuu? --Kuvitellaan, että juuri luonnontieteiden merkittävät tulokset , esim. viimme vuosisadalla fysiikassa saavutetut tieteelliset näytöt, suhteellisuus- ja...
Lue kommentti

Osmo, Otto, Juhani Päivinen

Muinainen punkki jäi meripihkaan. Kuva on tutkimuksesta.
Muinainen punkki jäi meripihkaan. Kuva on tutkimuksesta.

Punkilla on ikää sata miljoonaa vuotta.

Meripihkaan kivettyneet eläimet ovat melkein kuin valokuvia dinosaurusten ajasta. Nyt Myanmarista on löytynyt kivettynyttä meripihkaa, jonka sisällä on ikivanha punkki.

Pieni otus on imenyt itsensä täyteen dinosauruksen verta ja tarraa yhä kiinni dinosauruksen sulkaan. Muinaisen havupuun pihkaan on ikuistunut hetki sadan miljoonan vuoden takaa.

Meripihkasta on löytynyt aiemmin vanhempiakin ötököitä ja esimerkiksi kokonainen muinainen linnunpoikanen. Nyt löytynyt punkki on ensimmäinen suora todiste siitä, että nämä verenimijät kiusasivat myös muinaisia eläimiä.

Toki tiedetään, että punkkeja oli olemassa jo yli 200 miljoonaa vuotta sitten. On kuitenkin harvinaista, että sekä loiseläin ja kappale sen isäntää ovat kivettyneet samaan pihkanpalaseen.

Tutkijat eivät voi olla täysin varmoja, kuuluiko meripihkaan jämähtänyt sulka dinosaurukselle vai eräälle esihistorialliselle linnulle.

Tiedetään, että useat teropodien alalahkoon kuuluneet dinosaurukset olivat höyhenpeitteisiä. Teropodien kuuluisin edustaja on Tyrannosaurus rex. Teropodeista kehittyivät myös nykyiset linnut.

Pihkasta löytynyt punkki on tieteelle uusi ilmestys. Se edustaa aiemmin tuntematonta punkkilajia ja tutkijat antoivat sille nimeksi Deinocroton draculi, Draculan hirmuinen punkki.

Havupuun pihkaan on tarttunut muutakin kiintoisaa. Tutkijat löysivät useita meripihkaan kivettyneitä punkkeja, ja osaan niistä näyttää tarttuneen pieniä karvoja. Näiden karvojen tutkijat arvelevat olevan peräisin erään kuoriaislajin toukasta.

Nämä toukat elävät nykyäänkin lintujen ja nisäkkäiden pesissä ja popsivat pesänhaltijasta varisevaa kuollutta ihosolukkoa ja sulkia. Kun toukkia on paljon, niistä irtoilevat karvat voivat muodostaa pesän pohjalle maton.

Niinpä tutkijat päättelevät, että punkit ovat vierailleet jonkin sulkapeitteisen dinosauruksen pesässä, missä niihin on myös takertunut näitä toukkien karvoja.

Verenimijät karvoineen ja dinosauruksesta tai linnusta irronnut sulka ovat sitten jämähtäneet kiinni puun pihkaan, joka sopivissa olosuhteissa kivettyy ja vuosimiljoonien saatossa kerrostuu merenpohjaan.

Vaikka yksi punkeista on täynnä verta, joka mahdollisesti on peräisin dinosauruksesta, ei ole toivoakaan, että näistä muinaisjäänteistä saataisiin dinosauruksen dna:ta. Perimäaines ei säily ehjänä siinä kivettymisprosessissa, jossa meripihka muodostuu.

Tutkimuksen julkaisi Nature Communications.