Rasvan lisäys näkyi aivoissa kolmessa päivässä. Valkoisilla alueilla energiavaje oli suuri, sinisillä pieni. Kuva: MPI Metabolism Research
Rasvan lisäys näkyi aivoissa kolmessa päivässä. Valkoisilla alueilla energiavaje oli suuri, sinisillä pieni. Kuva: MPI Metabolism Research

Runsasrasvainen ravinto jarruttaa aivojen energiansaantia, osoittivat saksalaistutkijat hiirillä.

Rasvan ahminta saa tunnetusti elimistön epätasapainoon ja ajan mittaan jopa sairastumaan esimerkiksi diabetekseen. Hyvää se ei tee aivoillekaan.

Max Planck -instituutin tutkijat Kölnissä selvittivät asiaa hiirillä.

”Rasvainen ruoka vähensi aivoista glukoosia, elintärkeää polttoainetta, jo kolmessa päivässä. Aivot siis nälkiintyivät, vaikka hiiret nauttivat paljon energiaa päivittäin”, selittää tutkimusta johtanut Alexander Jais tutkimustiedotteessa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ilmiön takana on proteiini nimeltä glut-1, jonka tehtävä on kuljettaa glukoosia veri-aivoesteen läpi aivoihin. Tutkijoiden mukaan tyydyttyneet rasvahapot näyttävät kuitenkin sekoittavan veri-aivoesteen solujen toimintaa: glut-1:n määrä vähenee, ja aivojen tankkaus kärsii.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Rasvainen ruoka nipistää glukoosia erityisesti hypotalamukselta, joka säätelee aineenvaihduntaa, sekä aivokuorelta, joka vastaa muun muassa muistista ja oppimisesta.

Aivot pyrkivät kuitenkin paikkaamaan energiavajeensa. Kun glukoosia on liian vähän, solut alkavat valmistaa vegf-kasvutekijää, mikä buustaa glut-1:n tuotantoa. Tämä palauttaa aivojen glukoosipitoisuuden normaaliksi neljässä viikossa, vaikka hiiret jatkaisivat runsasrasvaisella ruokavaliolla.

”Kutsumme aivoja itsekkäiksi, koska ne ottavat tarvitsemansa polttoaineen muun muassa yllyttämällä makeannälkää. Ajan kuluessa ne niistävät energiaa myös lihaksilta”, Jais selittää.

Tutkimuksen julkaisi Cell.

Sisältö jatkuu mainoksen alla