Vähennä mieluummin voita kuin pastaa, jos haluat laihtua. Kuva: Kevin Hall
Vähennä mieluummin voita kuin pastaa, jos haluat laihtua. Kuva: Kevin Hall

Pitkän päälle dieettien erot saattavat tasoittua.

Jos haluaa nopeasti kilot kuriin, kannattaa vähentää rasvaa mieluummin kuin hiilihydraatteja. Neuvoa tukee tuore tutkimus, jossa joukko ihmisiä sulkeutui hoitolaitokseen noudattamaan valvottuja dieettejä.

Valvotut olot takasivat sen, että ruokarajoituksia todella noudatettiin. Samalla voitiin säädellä liikkumista ja tehdä mittauksia vapaaehtoisten koehenkilöiden elimistöstä.

Ennen koejaksoja tutkijat laativat matemaattisen mallin siitä, miten rasva- tai hiilihydraattirajoitusten pitäisi vaikuttaa aineenvaihduntaan ja painoon. Malli perustui kymmeniin aiempiin ravitsemustutkimuksiin.

Malli ennusti, että vähähiilihydraattinen ruokavalio johtaa rasvan suurempaan palamiseen elimistössä mutta rasvan karttaminen kuitenkin vähentää enemmän rasvan määrää elimistössä.

Ennusteen testaamiseksi värvättiin 19 ylipainoista miestä ja naista kokeeseen Yhdysvaltain kansanterveystieteen laitoksen NIH:n hoitolaitokseen. Koehenkilöt viettivät siellä kahteen otteeseen kaksi viikkoa. Yhdellä jaksolla heidän päivittäistä kalorin saantiaan vähennettiin 30 prosentilla karsimalla lautaselta rasvaa. Toisella jaksolla hiilihydraatteja vähennettiin saman kalorimäärän verran.

Ihmiskokeet vahvistivat mallin tuloksia. Koehenkilöistä tehdyt mittaukset osoittivat, että kehon rasva väheni enemmän rasvapaastolla vaikka hiilihydraattipaasto lisäsi rasvan palamista.

Koeasetelma kesti vain kaksi kertaa kaksi viikkoa. Pidemmällä aikavälillä dieettien erot saattavat kuitenkin kaventua. Ainakin tutkijoiden laatima matemaattinen malli ennustaa, että elimistö tasoittaa dieettien välisiä eroja ajan oloon riippumatta siitä, missä suhteessa ihminen supistaa rasvan tai hiilihydraattien syömistään.

Tutkimuksen päätekijä Kevin Hall NIH:sta ei johda käytännön suosituksia tutkimuksestaan. Hän kehottaa laihduttajaa noudattamaan dieettiä, jota tämä pystyy noudattamaan.

Tutkimuksen julkaisi Cell Metabolism, ja siitä kertoi myös Cell Pressin tiedote.

JPI
Seuraa 
Viestejä26509
Liittynyt5.12.2012

Rasvan välttely hoikistaa nopeammin kuin hiilihydraatin

Rasvan välttely hoikistaa nopeammin kuin hiilihydraatin. Tuo on täysin ymmärrettävää, nimittäin mahat haluavat olla lihavia samoin kuin koko kehokin. Jos syödään sekä hiilihydraatteja että rasvaa, niin maha funtsii: Kummastakos ottaisin energiaa kropan tarpeisiin...hmmm..? Ahaa!, tietenkin hiilihydrateista, niistä se ottaminen on helpompaa ja nopeampaa ja rasva saa rauhassa kasvattaa massaa. Lisäksi kun täytän kropan energiavarastoja muuttamalla pöperöt lihaksille ja aivoile käyttökelpoiseen...
Lue kommentti

3³+4³+5³=6³

Raspu
Seuraa 
Viestejä13878
Liittynyt12.7.2010

Rasvan välttely hoikistaa nopeammin kuin hiilihydraatin

Rasvaimusta mulle tulee mieleen kehon balanssi. Eli jos normaalipainoinen ihminen parantelee ulkonäköään rasvaimula 3-5kgn verran niin sisäpuolelle jää kuitenkin rasvamäärä joka on epäbalanssissa ulkoisen rasvan kanssa. Luulisi että elimistö yrittää tasapainottaa ulkoisen ja sisäisen rasvan suhdetta prhaaksi mahdolliseksi. Käsittääkseni rasvakudos varastoi myös joitain vitamiineja, onko näin? Rasvaliukoiset vitamiinit sitoutuvat rasvaan ennen elimistöön imeytymistä, mutta minulla on käsitys...
Lue kommentti

You have to die few times before you really can live.
- Charles Bukowski