Porauksilla on päästy vain kymmenkunta kilometriä maankuoreen, mutta kuoren alla oleva vaippa on yhä koskematon. Se ei kuitenkaan ole saavuttamaton, sillä Kalifornian teknisen korkeakoulun planeettatutkija David Stevenson ehdottaa

Porauksilla on päästy vain kymmenkunta kilometriä maankuoreen, mutta kuoren alla oleva vaippa on yhä koskematon. Se ei kuitenkaan ole saavuttamaton, sillä Kalifornian teknisen korkeakoulun planeettatutkija David Stevenson ehdottaa Nature-tiedelehdessä aivan uutta keinoa vaipan tutkimiseen.

Stevensonin mukaan ensin räjäytetään maankuoreen syvä halkeama muutaman megatonnin vetypommilla. Halkeamaan lorautetaan saman tien satatuhatta tonnia sulaa rautaa, joka sitten omalla painollaan vaipuu yhä syvemmälle 400 kilometrin päivävauhtia. Mukana on nyrkinkokoinen luotain, joka lähettää tietoja vaipan lämpötilasta, sähkönjohtavuudesta ja kemiallisesta koostumuksesta. Tosin tietä raivaava sula rauta voi sotkea mittauksia. Tulokset välitetään maanpinnalle ääniaaltoina, sillä radioaallot eivät tule paksujen maakerrosten läpi. Vaippa ulottuu 3000 kilometrin syvyyteen, minkä jälkeen rautasula viimeistään pysähtyy Maan metalliytimeen.

Stevenson tosin itse sanoo hämmästyvänsä kovin, jos suunnitelma joskus toteutuu. Mutta onpahan esitetty, hän myhäilee. Rautaisesta ideasta kertoo myös Space.com -verkkolehti.



Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla