Tutkijoiden mukaan transgeeninen riisi voisi vastata kustannustehokkaasti albumiinipulaan. Kuvassa ruskeaa riisiä.
Tutkijoiden mukaan transgeeninen riisi voisi vastata kustannustehokkaasti albumiinipulaan. Kuvassa ruskeaa riisiä.

Tutkijat saivat riisin tuottamaan ihmisen veriplasman proteiinia, jolla hoidetaan muun muassa maksakirroosia. 

Tutkijat ovat kehittäneet menetelmän, jonka avulla ihmisen seerumin albumiinia (HSA) saadaan viljeltyä riisissä. Albumiinin kysyntä on kovaa, sillä sitä käytetään paitsi lääke- ja rokotetuotannossa, myös vaikeiden palovammojen, maksakirroosin ja verenvuotosokin hoitoon. Albumiini säätelee plasman osmoottista painetta ja sitoo ja kuljettaa muun muassa bilirubiinia, rasvahappoja, kalsiumia ja eräitä lääkeaineita.

Yang He Wuhanin yliopistosta kollegoineen muunsi riisinjyviä geeniteknisesti siten, että ne tuottavat runsaasti albumiinia. Tiimin menetelmällä kilosta riisiä saadaan albumiinia 2,75 grammaa.

Biokemiallisten testien mukaan riisistä eristetty albumiini on kemiallisesti samanlaista kuin verestä eristetty. Kun tutkijat testasivat riisialbumiinia rotilla, se paransi niiden maksakirroosia yhtä tehokkaasti kuin perinnäinen.

Tutkimuksen julkaisi Pnas.