Nämä Englannista löytyneet roomalaisajan nopat on ajoitettu vuosien 1–410 välille. Kuva: The Portable Antiquities Scheme
Nämä Englannista löytyneet roomalaisajan nopat on ajoitettu vuosien 1–410 välille. Kuva: The Portable Antiquities Scheme

Roomalaisten epäsymmetriset arpakuutiot eivät menisi läpi nykyajan kasinoilla.

Ihmiset ovat ajan sivu pelailleet erilaisia pelejä ja heitelleet eläinten luista tehtyjä noppia, mutta vasta keskiajalla alettiin ymmärtää, että nopan muodolla on merkitystä.

Tähän viittaa kahden yhdysvalloissa työskentelevän hollantilaisarkeologin tekemä tutkimus. Jelmer Eerkens ja Alex de Voogt tutkivat eri vuosisadoilta peräisin olevia vanhoja noppia, jotka on löydetty Hollannista arkeologisilta kaivauksilta.

Rooman valtakunnan aikaisista nopista 90 prosenttia oli epäsymmetrisiä. Ne eivät pyörineet sattumanvaraisesti.

Vuoden 1450 jälkeen arpakuutiot sen sijaan alkoivat olla jo varsin symmetrisiä, mikä viittaa siihen, että tuolloin alettiin kiinnostua heittojen todennäköisyyksistä.

”Jo Rooman aikoihin osattiin kyllä tehdä symmetrisiä noppia, mutta valtaosa tuon ajan löydetyistä arpakuutioista on epätasaisia. Yksi selitys voi olla se, että ihmiset ajattelivat muidenkin voimien vaikuttavan nopanheittoon”, Eerkens kertoo New Scientist -lehdessä.

Tuntuu oudolta, etteivät ihmiset Rooman valtakunnan aikoihin olisi ymmärtäneet nopan muodon merkitystä. Roomalaiset kutsuivat noppia nimellä tesserae, ja niillä pelaaminen oli hyvin suosittua.

Tutkijat arvelevat, että ehkä peleissä ajateltiin jumalilla olevan osansa arpaonneen. Miksi siis huolia epäreiluista nopista, kun korkeammat voimat myös puuttuvat peliin.

Todennäköisyyksiä alettiin tutkia ja ymmärtää matemaattisesti 1500–1600-luvuilla. Italialainen matemaatikko Gerolamo Cardano harrasti itsekin uhkapelejä ja tutkaili niiden matematiikkaa ja todennäköisyyksiä ensi kertaa kirjassaan Liber de ludo aleae (Kirja uhkapeleistä).

Nopat kehittyivät keskiajalla muutenkin. Roomalaisilla oli monta tapaa järjestää silmäluvut nopissaan, mutta vuoden 1250 Euroopassa alkoi yleistyä silmälukujen asettaminen niin, että nopan vastakkaisten sivujen summa muodostaa alkuluvun. Toisin sanoen 1+2=3, 3+4=7 ja 5+6=11.

Nykyisissä nopissa vastakkaisten silmälukujen summa on aina seitsemän. Nopissa on siis vastakkain aina 1 ja 6, 3 ja 4 sekä 2 ja 5.

Nykyinen tapa alkoi yleistyä vuoden 1450 jälkeen, samalla kun nopat myös muuttuivat symmetrisemmiksi.

Sekä alkulukuihin että seitsemän yhteenlaskuun perustuva tapa oli luultavasti keino standardoida noppia ja näyttää nopan olevan aito.

Voi kuitenkin olla, että alkuluvut väistyivät nopista, koska niitä pidettiin epäsymmetrisinä. Ehkä nykyisenkaltainen noppa, jossa vastakkaisten sivujen summa on aina seitsemän eikä 3, 5 tai 11, vaikutti luotettavammalta. Siispä noppien silmälukujen asettelu olisi kielinyt alkavaa ymmärrystä todennäköisyyksistä.

Eerkensin ja de Voogtin tutkimuksen julkaisi Acta Archaeologica.

Vierailija

Rooman valtakunnassa pelattiin epäreiluilla nopilla

Käyttäjä4499 kirjoitti: Käyttäjä4499 kirjoitti: Millä periaatteella pajatsosta tulee muuten voitto, onko säännöllistä? Jaa peli ei taidakkaan ratketa yhdellä painalluksella... "Currently, all slot machines operate under a Random Number Generator (RNG). As mentioned above, the RNG is a microchip that constantly generates numbers, even when the machine is not played at. Normally, numbers are generated by the RNG between 1 and several billion hundreds of times per second. These numbers are used to...
Lue kommentti
Neutroni
Seuraa 
Viestejä29582
Liittynyt16.3.2005

Rooman valtakunnassa pelattiin epäreiluilla nopilla

ksuomala kirjoitti: Kuinkahan satunnaisia nuokin generaattorit ovat? Luulisi että edes pikkuisen puoltavat "talon hyväksi". Jos se perustuu hetkeen, jolloin pelaaja painaa nappia, se on satunnainen. Uhkapelien säännöt on aina laadittu niin, että talolla on odotusarvo voittaa. Ei pelifirmojen tarvitse siksi manipuloida pelivälineitään. Ne laskevat, että mikä on niiden kannalta tuottavin palautusprosentti. Jos se on liian pieni, pelaajat kyllästyvät nopeasti, jos se on sopiva, niin pelaajat...
Lue kommentti

Uudet tutkimukset osoittavat, että aspiriini ei auta torjumaan ensimmäistä sydäninfarktia tai aivoverenkierron tukosta, vaikka se ehkäisee niiden uusiutumista.

Aspiriinia käytetään yleisesti paitsi särkylääkkeenä myös sydän- ja verisuonisairauksien ehkäisyyn iäkkäillä, riskiryhmiin kuuluvilla ihmisillä.

Aspiriini eli asetyylisalisyylihappo ehkäisee veren hyytymistä, sillä se estää verihiutaleita takertumasta toisiinsa. Lääkkeen käyttö pienentää tutkitusti riskiä sydän- tai aivoinfarktin uusiutumiseen. Se saattaa myös ehkäistä peräsuolen ja paksusuolen syöpien esiasteiden kehittymistä.

Suomessakin aspiriinin on laskettu ehkäisevän satoja kuolemia vuodessa. Moni keski-iän ylittänyt syö myös omasta aloitteestaan ”miniaspiriinia” eli suurimmillaan 100 milligramman annoksen asetyylisalisyylihappoa päivässä verenkiertohäiriöitä ehkäistäkseen.

Tutkimuksissa on kuitenkin havaittu, että jos henkilöllä ei ole merkittäviä sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöitä, ei aspiriinista ole hyötyä. Toisin sanoen aspiriini tuskin auttaa ehkäisemään sitä ensimmäistä infarktia, vaikka se suojaakin niiden uusiutumiselta.

Arvostetussa New England Journal of Medicinessä julkaistut kolme uutta tutkimusta viittaavat nyt vahvasti siihen, että perusterveelle 70 vuotta täyttäneelle ihmiselle ei ole mitään hyötyä popsia aspiriinia päivittäin varmuuden vuoksi.

Päin vastoin siitä voi olla haittaa, sillä veren hyytymistä ehkäisevä aspiriini lisää riskiä vaarallisiin verenvuotoihin aivoissa ja ruoansulatuskanavassa. 19 000 henkilön seurantaryhmässä aspiriinia päivittäin käyttäneet saivat merkittävästi todennäköisemmin verenvuotoja kuin ne, joille annettiin lumelääkettä. Mitään hyötyjä aspiriinista ei ilmennyt.

”Jos et tarvitse aspiriinia, älä ota sitä”, tiivistää tutkimuksia johtanut professori John McNeil australialaisesta Monashin yliopistosta The New York Timesissa.

Aspree-tutkimushankkeen tarkoitus oli saada lisätietoa aspiriinin vaikutuksesta nimenomaan perusterveisiin yli 70-vuotiaisiin ihmisiin, jotka eivät ole koskaan saaneet aivohalvausta tai sydänkohtausta. Samalla haluttiin selvittää, ehkäiseekö päivittäinen aspiriiniannos dementiaa tai syöpää tässä ikäryhmässä.

Tutkimuksessa seurattiin 19 000:ta ihmistä, pääosin valkoihoisia australialaisia, viiden vuoden ajan. Lisäksi mukana oli pienempi ryhmä yhdysvaltalaisia 65 vuotta täyttäneitä afrikkalais- ja latinotaustaisia koehenkilöitä. Näillä väestöryhmillä on suurempi riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin ja dementiaan.

Puolet koehenkilöistä sai joka päivä 100 milligramman annoksen aspiriinia ja puolet lumepillerin. Valtaosa tutkituista ei ollut aiemmin käyttänyt säännöllisesti aspiriinia.

Aspiirini ei suojannut ensimmäiseltä sydänkohtaukselta, aivohalvaukselta eikä muilta sydän- ja verisuonisairauksilta juuri lumelääkettä paremmin. Aspiriiniryhmässä näitä sairastapauksia oli 10,7 jokaista tuhatta henkilöä kohti, kun lumelääkeryhmässä niitä oli 11,3.

Aspiriinia päivittäin käyttävät saivat kuitenkin muita todennäköisemmin vakavia verenvuotoja ruoansulatuskanavaan tai aivoihin. Aspiriiniryhmässä verenvuototapauksia oli tuhatta henkilöä kohden 8,6 ja lumelääkeryhmässä 6,2.

Dementian ja muiden elämänlaatua heikentävien sairauksien esiintyvyydessä ei kuitenkaan havaittu näiden kahden ryhmän välillä mitään eroa seuranta-aikana.

Yllättäen aspiriiniryhmässä kuolleisuus ja erityisesti syöpäkuolleisuus oli hieman suurempi kuin lumelääkeryhmässä. Syöpää ei esiintynyt aspiriiniryhmässä sen enempää, mutta siihen kuoltiin hieman todennäköisemmin.

Tutkijat huomauttavat, että tämä havainto ei välttämättä merkitse mitään. Aspiriinin tiedetään suojaavan paksu- ja peräsuolen syöviltä, mutta hyödyt eivät välttämättä tule esille tämän tutkimuksen kaltaisessa viiden vuoden seurannassa.

Aspiriinin haittavaikutukset, kuten vatsahapon lisääntynyt eritys, ruoansulatuskanavan haavaumat ja verenvuotoriskit, on tunnettu hyvin jo aiemmin. Siinä mielessä löydös ei ole mullistava.

Laaja tutkimus auttaakin punnitsemaan aspiriinin hyötyjä ja haittoja ikäihmisillä entistä tarkemmin. Tutkijat aikovat jatkaa seurantaa viisi vuotta selvittäkseen, ilmenisikö tätä vanhemmilla ihmisillä joitain hyötyjä. Lisäksi he ottavat näytteitä tutkimusaikana syöpään kuolleiden kasvaimista.

Vanhat suositukset pätevät edelleen. Vaikka perusterveelle aspiriinista ei olisi hyötyä, se auttaa tutkitusti ehkäisemään sydäninfarktin ja tukostyyppisten aivoverenkiertohäiriöiden uusiutumista. On myös havaittu, että aspiriini vähentää paksusuolisyövän riskiä henkilöillä, joilla on siihen perinnöllinen alttius.

”Jos sinulla on ollut sydänkohtaus, tämä on kiistatonta: aspiriini pelastaa henkiä”, sanoo kardiologi Jeffrey Berger New Yorkin yliopistosta. Hän ei ollut mukana tutkimuksessa.

Uudet tutkimukset ovat vapaasti luettavissa. Niiden otsakkeet olivat suomeksi seuraavat:

Aspiriinin vaikutus kuolleisuuteen terveillä ikäihmisillä, Aspiriinin vaikutus sydän- ja verisuonisairauksiin sekä verenvuotoihin sekä Aspiriinin vaikutus terveiden elinvuosien määrään vanhemmalla iällä.

Ihmiset pelkäävät jatkuvasti antavansa itsestään huonon kuvan.

Useimmilla meistä on taipumus huolehtia liikaakin siitä, mitä muut meistä oikein ajattelevat. Kaksi uutta tutkimusta auttavat ehkä murehtimaan vähemmän.

Muut ihmiset ovat varsin alttiita antamaan anteeksi huonoa ja jopa moraalittomana ja itsekkäänä pidettyä käytöstä, osoittaa Nature Human Behaviour -lehden julkaisema tutkimus.

Toisessa tutkimuksessa taas selvitettiin sitä, miten paljon tai vähän ihmiset ajattelevat muiden pitävän heistä. Ihmiset aliarvioivat johdonmukaisesti muiden mielipiteitä heistä – toisin sanoen muut pitävät sinusta enemmän kuin ehkä luuletkaan, kertovat tutkijat Psychological Science -lehdessä.

Anteeksiantoa selvittäneessä moniosaisessa tutkimuksessa yhteensä 1 500 koehenkilöä sai eteensä tilanteen, jossa kaksi kuvitteellista hahmoa joutui tekemään päätöksen.

Hahmot saivat tilaisuuden antaa toiselle ihmiselle kivuliaita sähköiskuja rahapalkkiota vastaan. Toinen hahmoista oli ”hyvis”, joka pääosin kieltäytyi satuttamasta muita edes rahaa vastaan. Toinen taas oli ”pahis”, joka useimmiten otti rahat ja antoi kerkeästi sähköä.

Koehenkilöiltä kysyttiin, mitä mieltä he ovat näiden hahmojen luonteesta ja kuinka varmoja he ovat omasta näkemyksestään. Heidän piti myös arvioida, mitä kukin hahmo seuraavaksi tekee, kun vastaavia valintatilanteita toistettiin useita kertoja.

Tutkimuksen edetessä kävi ilmi, että ihmiset muodostivat melko vahvan näkemyksen siitä, että reilusti toiminut ja sähköiskujen antamisesta kieltäytynyt hahmo oli jatkuvasti hyvä. Tästä hahmosta jäi vahva, positiivinen mielikuva, mikä ei toki yllätä.

Ilkeämmin toimineesta hahmosta ei kuitenkaan muodostunut tällaista pysyvää näkemystä. Ikään kuin koehenkilöt olisivat epäröineet päättää, onko kyseessä sittenkään niin paha tyyppi.

Kun tämä hahmo sitten yhtäkkiä kieltäytyikin antamasta sähköiskuja, koehenkilöiden mielikuva koheni välittömästi. He olivat valmiita antamaan anteeksi ja tavallaan pidättäytymään lopullisesta tuomiosta.

”Joskus ihmiset käyttäytyvät tahtomattaan huonosti ja meidän täytyy pystyä korjaamaan heistä muodostuneita mielikuvia, jotka voivat osoittautua vääriksi”, selittää tutkimuksen tekijä, psykologi Molly Crockett Yalen yliopiston tiedotteessa.

Tutkimus viittaa siihen, että ihmiset eivät yhden mokan tai tylyn käytöksen perusteella välttämättä muodosta lopullista kuvaa toisesta.

Toisessa tutkimuksessa havaittiin, että ihmiset uskovat toisten elättävän heistä huonompaa mielikuvaa kuin heillä todellisuudessa on.

Tässäkin tutkimuksessa oli monta osaa, kun asiaa selvitettiin useammasta kulmasta eri ryhmillä koehenkilöitä. Perusajatus kaikissa oli se, että kaksi toisilleen tuntematonta henkilöä tapaa ja keskustelee niitä näitä, joko lyhyesti tai pidemmin.

Pisimmillään henkilöt jaksoivat turista jopa 45 minuuttia. Sitten heidän piti arvioida, kuinka paljon he pitivät vastapuolesta ja hänen kanssaan keskustelemisesta, ja vastaavasti kuinka paljon vastapuoli heidän arvionsa mukaan piti heistä. Henkilöiltä kysyttiin asteikolla 0–7, millaisen vaikutuksen toinen osapuoli oli tehnyt ja haluaisivatko he esimerkiksi tutustua tähän paremmin.

Kaikissa viidessä kokeessa kävi johdonmukaisesti niin, että ihminen arvioi toisen pitäneen hänestä vähemmän kuin tämä todellisuudessa piti.

Yksi tekijä voi tietysti olla se, ettei ihminen kehtaa arvioida tehneensä toiseen todella hyvän vaikuyuksen – sehän kuulostaa omahyväiseltä. Näin ollen koehenkilöillä olisi siis taipumus aliarvioida itseään vaikuttaakseen hieman nöyremmältä.

Tutkijoiden mukaan tästä ei kuitenkaan ole kysymys. Oma arvio oli yhteydessä myös ujouteen: ujommat henkilöt aliarvioivat tekemäänsä vaikutustaan enemmän, kun taas vähemmän ujoiksi luokitelluilla oli pienempi ero toisen ja oman arvion välillä.

Tutkijat kirjoittavat, että ihmisillä on käsitys ideaaliminästä, jonka tasolle oikea minä ei yllä. Siksi ihmiset kuvittelevat näyttävänsä sosiaalisesti kömpelömmiltä kuin he todellisuudessa ovatkaan.

Se on kuitenkin harhaa.

”Muut ihmiset pitävät meistä enemmän kuin arvaammekaan”, tutkijat päättävät artikkelinsa.