Rosettan Osiris-kamera otti tämän kuvan kello 14.14 Suomen aikaa noin 1,2 kilometrin päässä pinnasta. Kuva: Esa
Rosettan Osiris-kamera otti tämän kuvan kello 14.14 Suomen aikaa noin 1,2 kilometrin päässä pinnasta. Kuva: Esa
Rosettan Osiris-kamera otti tämän kuvan perjantaina aamulla noin 5,8 kilometrin päässä pinnasta. Kuva: Esa
Rosettan Osiris-kamera otti tämän kuvan perjantaina aamulla noin 5,8 kilometrin päässä pinnasta. Kuva: Esa
Tämä kuva otettiin perjantaina aamuyöllä noin 8,9 kilometrin päässä komeetasta. Kuva: Esa
Tämä kuva otettiin perjantaina aamuyöllä noin 8,9 kilometrin päässä komeetasta. Kuva: Esa
Oheisen kuvan komeetta 67P:stä otti Osiris-kamera aamuyöllä noin 16 kilometrin korkeudesta. Kuva: Esa
Oheisen kuvan komeetta 67P:stä otti Osiris-kamera aamuyöllä noin 16 kilometrin korkeudesta. Kuva: Esa

Euroopan avaruusjärjestön lennonjohto seurasi viime hetkiin asti, miten luotain laskeutui hitaasti mutta vääjäämättömästi komeettta 67P:n pinnalle.

Lento on ohi!

Viimeisenä tekonaan Rosetta-luotain otti tarkkoja lähikuvia komeetan pinnasta niin paljon kuin ehti.

Luotain laskeutui maltillisesti Tšurjumov-Gerasimenkon komeetan eli komeetta 67P:n pinnalle perjantaina iltapäivällä Suomen aikaa.

”Rosetta on laskeutunut”, taputtivat Euroopan avaruusjärjestö Esan tutkijat iltapäivällä hieman ennen puolta kolmea. Virallista ilmoitusta ei tullut heti.

Rosetta pantiin törmäyskurssille jo perjantain vastaisena yönä. Se putosi komeetan heikon vetovoiman kiskomana vajaat kaksikymmentä kilometriä. Vauhti alas oli alle metrin sekunnissa.

Komeetan pinnalla Rosetta hiljennettiin, koska tutkijat eivät halunneet jättää komeetan kyytiin satunnaista radiolähdettä. Rosettan antenni ei olisi ehkä muutenkaan toiminut.

Miltä nyt tuntuu, avaruustutkija Riku Järvinen Ilmatieteen laitokselta?

”Tyytyväinen olo, koska olihan tämä mieletön löytöretki, joka onnistui näin hyvin. Toisaalta tylsää, että sen pitää päättyä. Mutta tällaista avaruustutkimus on”, Järvinen sanoo.

Järvinen on ryhmässä, joka tutkii komeetan ympärillä virtaavaa plasmaa eli varattuja hiukkasia.

Nyt pohditaan, minne se laskeutui. Järvinen uskoo, että se selviää pian. Tutkijat saivat tietoa viime hetkiin asti.

Tutkimusprofessori Minna Palmrothilla oli suorastaan ”haikea olo”.

”Rakennus- ja lentovaiheeseen meni kuitenkin lähes kolmekymmentä vuotta. Ja nyt se sitten päättyy! Mutta missio oli huikea menestys ja lähetti eurooppalaisen komeettatutkimuksen kauas kansainväliseen kärkeen”, Palmroth sanoi.

”Kun Rosetta päätettiin tehdä, olin lukiossa. Kun se laukaistiin, olin juuri väitellyt. Ja kun Philae laskeutui, johdin Ilmatieteen laitoksen osastoa, joka teki siihen laitteita”, kertoi Palmroth.

”Ajatella, että suomalaiset saivat olla mukana ja että meidän instrumenttimme kosketti komeettaa ensimmäisenä.”

Palmroth viittasi Rosettan Philae-laskeutujaan, jonka vesipitoisuuden mittalaite todella kosketti komeetan pintaa ensimmäisenä.

Tutkimista riittää luotaimen hautajaisten jälkeenkin. Datasta on Järvisen mukaan tutkimatta 70 prosenttia. Selvimmät asiat on Järvisen mukaan jo otettu datasta ulos.

”Komeetat ovat tietojen perusteella paljon mutkikkaampia kuin on ajateltu. Ne eivät olekaan vain likaisia lumipalloja, kuten ajateltiin, vaan huokoisia. Jopa 70 prosenttia niistä on tyhjää eli ne ovat hyvin höttöisiä”, Järvinen kuvailee.

”Toisaalta niiden pinta voi olla paikoin hyvinkin kova. Vähän kuin hangen kantama keväällä.”

Sekin on selvinnyt, että komeetan vesi on isotooppien koostumukseltaan erilaista kuin Maan vesi. Se asettaa uuteen valoon teorian siitä, että vesi saapui Maahan komeettojen kyydissä.

Komeetta 67P:ltä on löytynyt myös ”hirveästi” orgaanisia yhdisteitä, jopa yksinkertaisinta aminohappoa eli glysiiniä. Palmrothin mukaan se osoittaa, että elämä on voinut tulla tänne maapallolle komeettojen kyydissä. Järvinen muistelee tärkeää hetkeä:

”Henkilökohtaisesti tärkeä havainto oli se, kun nähtiin aurinkotuulen hidastuminen, kun komeetta alkoi elää lähestyessään Aurinkoa. Komeetta tuotti vesihöyryä tonnikaupalla.”

Luotain Rosetta lähti pitkälle matkalle kaksitoista vuotta sitten, maaliskuussa 2004. Matka kohti komeettaa oli tavattoman pitkä. Luotain haki vauhtia pitkälle matkalleen kiertämällä Maan kolmesti ja Marsin kerran.

Vuonna 2011 luotain pantiin unten maille muutamaksi vuodeksi.

Vuoden 2014 alussa Rosetta herätettiin hommiin. Huipentumana oli komeetan tavoittaminen ja sen kiertoradalle asettuminen elokuussa 2014.

Luotain lähetti laskeutuja Philaen komeetalle marraskuussa 2014. Laskeutuja ei kiinnittynyt odotetusti komeetan pintaan, vaan pomppi heikossa painovoimassa hankalaan paikkaan, joka oli osittain varjossa. Se sai ajoittain kuitenkin virtaa, kun auringonvalo osui piilopaikkaan. Heinäkuun lopussa Philae sammutettiin lopullisesti.

Lähimpänä Aurinkoa komeetta oli elokuussa 2015. Nyt se on jo yli 700 miljoonan kilometrin päässä Maasta ja Marsin radan tuolla puolen. Maasta katsoen se on Auringon toisella puolella, mutta ei sentään aivan takana. Komeetta etääntyy Maasta yli 14 kilometrin sekuntivauhtia.

Rosetta ja Philae jatkavat nyt komeetan kyydissä Aurinkokunnan laitamille, mutta palaavat mykkinä Auringon ja Maan lähelle noin viiden vuoden päästä.

Tietoisuus ei ole vakaa tila vaan vaihtelee alati. Se tarjoaa tilaisuuksia oudoille aistimuksille. Kuva: iStock

Muinaisen kalliotaiteen kuvajaiset tuotti muuntunut tietoisuus. Se syntyy meidänkin aivoissamme.

Kalliotaidetta tehtiin kaikilla asutuilla mantereilla kymmeniätuhansia vuosia. Suomestakin sitä tunnetaan yli viidentuhannen vuoden takaa.

Jos olet joskus katsellut kuvia näistä maalauksista tai uurroksista, olet varmaan pannut merkille, kuinka samankaltaisia ne ovat maailman eri puolilla.

Kaikkialla kiveen on laadittu ristikoita, siksakkeja, aaltoviivoja, täpliä, kaaria ja spiraaleja. Yhtä lailla yleismaailmallisia ovat eläimet, ja joka puolella on kuvattu paljon myös ihmisiä.

Ihmisissä huomiota kiinnittää yhtäläinen kahtalaisuus. Osa toimittaa selvästi arkisia askareita, osa kokee jotain yliluonnollista. Heillä saattaa olla linnun pää, peuran sarvet tai leijonan häntä.

Menneisyytemme tutkijoilla on selitys samankaltaisuuteen. Se löytyy aivoistamme.

Tietoisuus on universaali

Tietoisuuden syvintä olemusta etsitään yhä, mutta yksi asia näyttää selvältä: aivomme tuottavat kaikille yhteistä tajunnan sisältöä.

Esihistoriallista ihmismieltä tutkiva Steven Mithen laskee, että universaali tietoisuus syntyi noin 50 000–60 000 vuotta sitten, samoihin aikoihin, kun meidän nykyisten ihmisten esivanhemmat purkautuivat Afrikasta maailmalle. Silloin aivorakenteissa tapahtui muutoksia, jotka mahdollistivat uudet kollektiiviset innovaatiot.

Kalliotaiteessa tämä näkyy aiheiden samanlaisuutena.

Yhteiset sisällöt syntyvät muuntuneessa tietoisuuden tilassa, jossa aivot tuottavat kuvia ihan itsestään, ilman visuaalisia ärsykkeitä. Tutkijat kutsuvat sisäsyntyisiä aistimuksia entoptisiksi kuviksi, mutta he eivät osaa vielä sanoa, miten aivot niitä tarkkaan ottaen tekevät. Se tiedetään, että havainnot etenevät vaiheissa abstrakteista kuvioista hallusinaatioihin ja että aivot ovat mukana laajalti.

Kuka vain voi kokea

Myös se on käynyt tutkimuksissa ilmi, että entoptisia havaintoja voi syntyä kenen tahansa päässä.

Tilaisuuksia tarjoaa tietoisuuden häilyvyys. Tajuntamme ei näet ole vakaa vaan vaihtelee tilasta toiseen. Erityisen altis harha-aistimuksille tietoisuus on silloin, kun se on kääntynyt sisäänpäin, itseen.

Entisaikain samaanit näkivät oman kulttuurinsa pyhiä ja pahoja, me voimme nähdä enkelin, kuolleen omaisen tai hirviön. Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan yliluonnolliset aistimukset ovat yleisiä. Sellaisen on kokenut joka toinen maailman ihminen.

 

Lue lisää

Huhtikuun Tiede-lehdessä on pitkä artikkeli, jossa kalliotaidetta tutkiva psykologi Mauno Niskanen valaisee universaalin tietoisuuden ja entoptisten aistimusten syntyä.

Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa paperilehti tai iPad-digilehti.

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea artikkelin kirjautumalla tilaajatunnuksillasi Digilehdet-palveluun.

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Ellet ole tilaaja, voit hyödyntää maksutonta tutustumistilausta, joka tarjoaa neljän viikon lukuoikeuden Tiede-lehden artikkeleihin.

Pääset tekemään tilauksen klikkaamalla tätä artikkelilinkkiä.

Planeetta imee 99 prosenttia siihen osuvasta valosta.

Tähtitieteilijät ovat löytäneet planeetan, joka on kuin itse pimeys. Kaukana Leijonan tähdistössä omaa tähteään kiertävä Jupiterin kokoinen Wasp-104b imee jopa 99 prosenttia siihen osuvasta valosta.

Tutkijat kirjoittavat arXiv-esijulkaisupalveluun ladatussa artikkelissaan, että Wasp-104b on ”mustempi kuin hiili”.

Wasp-104b on Jupiterin massainen kaasujättiläinen. Se kiertää emotähteään erittäin lähellä, lähempänä kuin Merkurius kiertää meidän Aurinkoamme. Planeetta tekee täyden kierroksen tähtensä ympäri alle kahdessa vuorokaudessa.

Tällaista tähden lähellä kiertävää kaasuplaneettaa kutsutaan kuumaksi jupiteriksi. Tähden säteily lämmittää planeettaa jopa tuhansiin asteisiin, mikä estää muun muassa pilvien muodostumisen planeetan päiväpuolelle.

Wasp-104b on lisäksi vuorovesilukittunut tähteensä, eli aina sama puoli planeetasta on tähteen päin. Toisella puolella vallitsee ikuinen yö.

Äärimmäisen musta väri johtuu siitä, että valoa heijastavia pilviä ei pääse muodostumaan. Sen sijaan planeetan kaasukehässä on kaliumia ja natriumia, jotka imevät valoa.

Tummuus ei estä meitä havaitsemasta planeettaa. Tämäkin planeetta löydettiin tarkastelemalla varjoa, joka muodostuu kun planeetta kulkee meistä katsoen tähtensä editse.

”Tähän asti tunnetuista mustista planeetoista sanoisin, että tämä menee top viiteen. Ehkä top kolmoseen”, pohtii tutkimusta johtanut astrofyysikko, tohtoriopiskelija Teo Mocnik englantilaisesta Keelen yliopistosta New Scientist -lehdessä.

Wasp-104b ei ole siis ainoa laatuaan. Tällaisia pikimustia planeettoja tunnetaan muutama muukin. Tummin kaikista on vuonna 2011 löydetty TrES-2b, joka heijastaa vain 0,1 prosenttia siihen osuvasta valosta. Sen kaasukehässä on muun muassa titaanioksidia valoa imemässä.

Toinen kiintoisa musta jättiläinen on Hat-p-7b. Sen yöpuolella sataa rubiineja ja safiireita, kun planeetan kaasukehässä oleva alumiinioksidi tiivistyy mineraalikiteiksi eli korundeiksi.

Vaikka nämä planeetat heijastavat äärimmäisen vähän valoa, on hieman harhaanjohtavaa verrata niitä hiileen, huomauttaa astrofysiikan professori Adam Burrows Princetonin yliopistosta. Ne eivät näyttäydy aivan pikimustina, vaan mitä luultavimmin Wasp-104b on hyvin tumman purppuran värinen. TrES-2b puolestaan on niin kuuma, että se hohtaa heikosti punaisena, kuin kekäle.

Planeetat löydettiin Kepler-avaruusteleskoopin avulla. Aurinkoa kiertävä Kepler-teleskooppi on tähän mennessä havainnut jo yli 2300 planeettaa muiden tähtien ympäriltä.