Rosettan Osiris-kamera otti tämän kuvan kello 14.14 Suomen aikaa noin 1,2 kilometrin päässä pinnasta. Kuva: Esa
Rosettan Osiris-kamera otti tämän kuvan kello 14.14 Suomen aikaa noin 1,2 kilometrin päässä pinnasta. Kuva: Esa
Rosettan Osiris-kamera otti tämän kuvan perjantaina aamulla noin 5,8 kilometrin päässä pinnasta. Kuva: Esa
Rosettan Osiris-kamera otti tämän kuvan perjantaina aamulla noin 5,8 kilometrin päässä pinnasta. Kuva: Esa
Tämä kuva otettiin perjantaina aamuyöllä noin 8,9 kilometrin päässä komeetasta. Kuva: Esa
Tämä kuva otettiin perjantaina aamuyöllä noin 8,9 kilometrin päässä komeetasta. Kuva: Esa
Oheisen kuvan komeetta 67P:stä otti Osiris-kamera aamuyöllä noin 16 kilometrin korkeudesta. Kuva: Esa
Oheisen kuvan komeetta 67P:stä otti Osiris-kamera aamuyöllä noin 16 kilometrin korkeudesta. Kuva: Esa

Euroopan avaruusjärjestön lennonjohto seurasi viime hetkiin asti, miten luotain laskeutui hitaasti mutta vääjäämättömästi komeettta 67P:n pinnalle.

Lento on ohi!

Viimeisenä tekonaan Rosetta-luotain otti tarkkoja lähikuvia komeetan pinnasta niin paljon kuin ehti.

Luotain laskeutui maltillisesti Tšurjumov-Gerasimenkon komeetan eli komeetta 67P:n pinnalle perjantaina iltapäivällä Suomen aikaa.

”Rosetta on laskeutunut”, taputtivat Euroopan avaruusjärjestö Esan tutkijat iltapäivällä hieman ennen puolta kolmea. Virallista ilmoitusta ei tullut heti.

Rosetta pantiin törmäyskurssille jo perjantain vastaisena yönä. Se putosi komeetan heikon vetovoiman kiskomana vajaat kaksikymmentä kilometriä. Vauhti alas oli alle metrin sekunnissa.

Komeetan pinnalla Rosetta hiljennettiin, koska tutkijat eivät halunneet jättää komeetan kyytiin satunnaista radiolähdettä. Rosettan antenni ei olisi ehkä muutenkaan toiminut.

Miltä nyt tuntuu, avaruustutkija Riku Järvinen Ilmatieteen laitokselta?

”Tyytyväinen olo, koska olihan tämä mieletön löytöretki, joka onnistui näin hyvin. Toisaalta tylsää, että sen pitää päättyä. Mutta tällaista avaruustutkimus on”, Järvinen sanoo.

Järvinen on ryhmässä, joka tutkii komeetan ympärillä virtaavaa plasmaa eli varattuja hiukkasia.

Nyt pohditaan, minne se laskeutui. Järvinen uskoo, että se selviää pian. Tutkijat saivat tietoa viime hetkiin asti.

Tutkimusprofessori Minna Palmrothilla oli suorastaan ”haikea olo”.

”Rakennus- ja lentovaiheeseen meni kuitenkin lähes kolmekymmentä vuotta. Ja nyt se sitten päättyy! Mutta missio oli huikea menestys ja lähetti eurooppalaisen komeettatutkimuksen kauas kansainväliseen kärkeen”, Palmroth sanoi.

”Kun Rosetta päätettiin tehdä, olin lukiossa. Kun se laukaistiin, olin juuri väitellyt. Ja kun Philae laskeutui, johdin Ilmatieteen laitoksen osastoa, joka teki siihen laitteita”, kertoi Palmroth.

”Ajatella, että suomalaiset saivat olla mukana ja että meidän instrumenttimme kosketti komeettaa ensimmäisenä.”

Palmroth viittasi Rosettan Philae-laskeutujaan, jonka vesipitoisuuden mittalaite todella kosketti komeetan pintaa ensimmäisenä.

Tutkimista riittää luotaimen hautajaisten jälkeenkin. Datasta on Järvisen mukaan tutkimatta 70 prosenttia. Selvimmät asiat on Järvisen mukaan jo otettu datasta ulos.

”Komeetat ovat tietojen perusteella paljon mutkikkaampia kuin on ajateltu. Ne eivät olekaan vain likaisia lumipalloja, kuten ajateltiin, vaan huokoisia. Jopa 70 prosenttia niistä on tyhjää eli ne ovat hyvin höttöisiä”, Järvinen kuvailee.

”Toisaalta niiden pinta voi olla paikoin hyvinkin kova. Vähän kuin hangen kantama keväällä.”

Sekin on selvinnyt, että komeetan vesi on isotooppien koostumukseltaan erilaista kuin Maan vesi. Se asettaa uuteen valoon teorian siitä, että vesi saapui Maahan komeettojen kyydissä.

Komeetta 67P:ltä on löytynyt myös ”hirveästi” orgaanisia yhdisteitä, jopa yksinkertaisinta aminohappoa eli glysiiniä. Palmrothin mukaan se osoittaa, että elämä on voinut tulla tänne maapallolle komeettojen kyydissä. Järvinen muistelee tärkeää hetkeä:

”Henkilökohtaisesti tärkeä havainto oli se, kun nähtiin aurinkotuulen hidastuminen, kun komeetta alkoi elää lähestyessään Aurinkoa. Komeetta tuotti vesihöyryä tonnikaupalla.”

Luotain Rosetta lähti pitkälle matkalle kaksitoista vuotta sitten, maaliskuussa 2004. Matka kohti komeettaa oli tavattoman pitkä. Luotain haki vauhtia pitkälle matkalleen kiertämällä Maan kolmesti ja Marsin kerran.

Vuonna 2011 luotain pantiin unten maille muutamaksi vuodeksi.

Vuoden 2014 alussa Rosetta herätettiin hommiin. Huipentumana oli komeetan tavoittaminen ja sen kiertoradalle asettuminen elokuussa 2014.

Luotain lähetti laskeutuja Philaen komeetalle marraskuussa 2014. Laskeutuja ei kiinnittynyt odotetusti komeetan pintaan, vaan pomppi heikossa painovoimassa hankalaan paikkaan, joka oli osittain varjossa. Se sai ajoittain kuitenkin virtaa, kun auringonvalo osui piilopaikkaan. Heinäkuun lopussa Philae sammutettiin lopullisesti.

Lähimpänä Aurinkoa komeetta oli elokuussa 2015. Nyt se on jo yli 700 miljoonan kilometrin päässä Maasta ja Marsin radan tuolla puolen. Maasta katsoen se on Auringon toisella puolella, mutta ei sentään aivan takana. Komeetta etääntyy Maasta yli 14 kilometrin sekuntivauhtia.

Rosetta ja Philae jatkavat nyt komeetan kyydissä Aurinkokunnan laitamille, mutta palaavat mykkinä Auringon ja Maan lähelle noin viiden vuoden päästä.

1960-luvulla tehtyjen ydinkokeiden radioaktiivinen jälki tallentui syrjäisen Campbellin saaren ainoaan puuhun.

Elämme useiden tutkijoiden mukaan niin sanottua antroposeenin geologista ajanjaksoa. Se viittaa siihen, miten ihminen vaikuttaa maapalloon.

Viime jääkauden jälkeen ihminen on muovannut koko planeettaa. Jos nyt katoaisimme, kädenjälkemme säilyisi kymmeniä tuhansia vuosia.

Tutkijat havaitsivat ihmisen jälkiä jopa maapallon yksinäisimmäksi sanotussa puussa, joka kasvaa syrjäisellä saarella Tyynessämeressä.

Ihminen on käynnistänyt koko planeettaa muokkaavan ilmastonmuutoksen ja kuudennen joukkosukupuuton.

Eläinlajeja on 1900-luvun jälkeen kadonnut maapallolta satakertaisella tahdilla normaaliin verrattuna.

Siksi moni geologi ja muu tutkija kannattaa ajatusta nykyisen ajan nimeämisestä antroposeeniksi eli ihmisen aikakaudeksi. Olisimme siirtyneet jääkauden jälkeisestä holoseenista antroposeeniin.

On kuitenkin epäselvää, mistä vuodesta sen katsottaisiin alkaneen.

Esimerkiksi jo maanviljelykseen siirtyminen tuhansia vuosia sitten edusti ihmiskunnalle pysyvää harppausta ja muokkasi maapallon lajistoa.

Monet ovat ehdottaneet antroposeenin alkupisteeksi 1950–1960 -lukuja, jolloin ydinasevaltiot tekivät massiivisia ydinkokeita. Ydinräjähdykset levittivät alkuaineiden radioaktiivisia isotooppeja ympäri planeettaa.

Tällä ajatuksella kansainvälinen tutkijaryhmä ehdottaa nyt Scientific Reports -tiedelehdessä antroposeenin ajan aluksi vuotta 1965.

Todisteena on sitkankuusi, joka kasvaa asumattomalla Campbellin saarella noin 600 kilometriä etelään Uuden-Seelannin eteläkärjestä.

Karu saari edustaa kasvillisuusvyöhykkeeltään tundraa. Sinne istutettiin yksittäinen sitkankuusi viime vuosisadan alussa. Ajatuksena oli kenties myöhemmin istuttaa useampiakin.

Puun lähin naapuri on parin sadan kilometrin päässä Aucklandin saarella.

Tutkijat kairasivat puusta näytteen ja havaitsivat selvän piikin hiilen radioaktiivisen hiili 14 -isotoopin määrässä vuoden 1965 vuosirenkaassa.

Se tarkoittaa, että yli vuosikymmenen aikana tehtyjen ydinkokeiden laskeuma levisi tuolloin ympäri maailmaa tällaisille syrjäisille saarille asti.

Huippukohta oli suunnilleen loka-marraskuussa 1965. Vastaava piikki näkyy pohjoisen pallonpuoliskon näytteissä.

Radiohiilipiikki puun vuosirenkaassa on niin selkeä, että se voidaan havaita vielä kymmenien tuhansien vuosien päästä, kunnes se on puoliintunut olemattomiin.

”Radiohiili säilyy mitattavissa määrissä noin 50 000–60 000 vuotta. Senkin jälkeen muut ydinkokeisiin liittyvät radioisotoopit, kuten plutonium, säilyvät ympäristössä”, selittää ilmastonmuutoksen ja geotieteiden professori Chris Turney BBC:lle.

Yksinäisin puu ei olisi Campbellin saarella ilman ihmistä. Sitkankuuset kasvavat luonnostaan Kanadan länsirannikolla.

Ydinkokeet olisivat siis kahden geologisen aikakauden rajapyykki, holoseenin ja antroposeenin.

Vastaava raja on voitu vetää liitukauden ja tertiäärikauden välille, jolloin asteroidi pyyhkäisi dinosaurukset ja valtaosan muusta elämästä maapallolta.

Asteroidin jäljiltä kallioperässä ympäri maailmaa on jäämiä iridiumista, jonka asteroidi toi mukanaan avaruudesta. Tämä kemiallinen kädenjälki on säilynyt 65 miljoonaa vuotta.

Kaikki tutkijat eivät ole yhtä mieltä antroposeenikauden käsitteen tarpeellisuudesta tai siitä, että se rajattaisiin alkaneeksi juuri hiljattain.

Laajan kyselyn mukaan suomalais- ja tanskalaisnuoret painottavat sodan positiivisia ja sankarillisia seikkoja, saksalaiset taas ovat hyvin tietoisia juutalaisten joukkosurmasta ja muista maansa rikoksista.

Toinen maailmansota on yhä läsnä nykynuorten elämässä, vaikka siitä on kulunut jo monta sukupolvea. Tuore tutkimus tekee selkoa siitä, miten suomalaiset, tanskalaiset ja saksalaiset nuoret näkevät maailmanpalon tapahtumat.

Runollisesti otsikoitu selvitys ”Vaikean menneisyyden pitkä varjo” osoittaa, että kaikkien kolmen maan nuoret pitävät vuosien 1939–1945 sotaa 1900-luvun tärkeimpänä tapahtumana. On kuitenkin suuria eroja siinä, millaisia varjoja se langettaa tämän päivän nuorten päälle eri valtioissa.

”Tanskalaisilla ja suomalaisilla nuorilla on tavallisesti kapea, kansallinen näkökulma toiseen maailmansotaan. Saksalaiset ovat paljon tietoisempia siitä, miten sota vaikutti muuhun Eurooppaan”, sanoo apulaisprofessori Carsten Yndigegn Etelä-Tanskan yliopistosta ScienceNordic-verkkosivulla.

Tutkimukseen osallistui 16–25-vuotiaita kolmesta maasta. He vastasivat kysymyksiin esimerkiksi siitä, mistä saavat tietoa historiasta, mikä on vanhempien osuus tiedon lähteinä ja kuinka suuri merkitys on tiedotusvälineillä, kirjallisuudella ja elokuvilla.

Kysely on osa laajaa Myplace -nimistä EU-hanketta, joka kartoitti eurooppalaisten nuorten osallistumista yhteiskuntaan. Sen eri kyselyissä ja haastatteluissa oli mukana yhteensä 20 000 nuorta.

Toista maailmansotaa koskevaan osuuteen valittiin kolme maata, joiden roolit olivat hyvin erilaiset. Saksa ja Suomi taistelivat, Tanska ei osallistunut sotatoimiin vaan joutui miehitetyksi.

Sotaa käsitteleviin kysymyksiin vastasi Saksasta ja Tanskasta toista tuhatta nuorta, Suomesta 800.

Suomen ja Natsi-Saksan sotilaallinen yhteistyö vuosina 1941–1944 on pienessä osassa suomalaisten nuorten käsityksissä toisesta maailmansodasta.

”Suomalaisnuoret eivät yleisesti ajattele, että Suomi ja Saksa olivat alun perin liittolaisia. He keskittyvät pikemminkin sankarillisina pitämiinsä asioihin, kuten sotaveteraanien saavutuksiin talvisodassa”, Yndigegn toteaa.

”Suomen ja Saksan liittolaissuhteesta historiantutkijatkin käyvät toistuvasti keskustelua. Se on pitkälle tulkinnanvarainen ja poliittinen asia, jossa on kyse historian hallinnasta”, sanoo sosiologian professori Vesa Puuronen Oulun yliopistosta. Hän on yksi hankkeen tutkijoista.

Yndigegnin mukaan sekä suomalaiset että tanskalaiset nuoret painottavat positiivisuutta ja urhoollisuutta ja jättävät huomiotta muunlaiset seikat. Vihollinen on kuitenkin eri: suomalaisilla Neuvostoliitto, tanskalaisilla Saksa.

”Nuorten vastaukset eivät heijasta sitä, mitä oikeasti on tapahtunut vaan sitä, mitä heille on kerrottu ja millaisen kuvan julkisuus tapahtumista välittää”, Puuronen sanoo.

”Osalla nuorista saattaa olla sodankäyneitä sukulaisia erossa, osalle tarinat ovat välittyneet vanhempien kertomina tai koulukirjoista tai fiktiivisistä teoksista. Sotaelokuvilla on suuri merkitys.”

Tutkimuksen teon aikaan Aku Louhimiehen ohjaamaa Tuntematonta sotilasta ei vielä ollut, mutta nuoretkin ovat katsoneet Rauni Mollbergin ja Edvin Laineen elokuvia Väinö Linnan kirjasta.

Tanskalaiset nuoret vaalivat Yndigegnin mukaan hyvin nationalistista näkemystä sodasta. He keskittyvät vahvasti Tanskan vastarintaliikkeeseen ja ihailevat ja kunnioittavat siihen kuuluneita. Niinpä heidän kuvansa sodasta on myönteisempi ja herooisempi kuin saksalaisten.

Tanskalaisten nuorten asenteet heijastavat monin tavoin heitä edeltäneiden sukupolvien asenteita, sanoo Anette Warring Roskilden yliopistosta.

Warring on osoittanut, kuinka sodanjälkeinen kollektiivinen muisto kehittyi Tanskassa. Tässä tulkinnassa maa kuului niihin, jotka vastustivat natsien miehitystä ja sen sankareita ovat vastarintaliikkeen jäsenet.

On melkein unohtunut se, että monet tanskalaiset tekivät yhteistyötä saksalaisten miehittäjien kanssa tai jopa lähtivät taistelemaan Saksan joukkoihin.

Viime vuosina on kuitenkin alettu keskustella esimerkiksi tanskalaisista natseista, jotka osallistuivat vapaaehtoisina Saksan sotaponnistuksiin ja tanskalaisista naisista, jotka solmivat läheisiä suhteita miehittäjien kanssa.

Warringin mukaan nämä asiat eivät juuri näkyneet tuoreessa nuoria käsittelevässä tutkimuksessa, ja hänestä se on yllättävää. Hän ihmettelee sitäkin, ettei juutalaisten joukkomurha tai Tanskan yhteistyö Saksan kanssa nouse merkittävämmäksi mielikuvissa toisesta maailmansodasta.

Saksalaisnuoret ovat tutkimuksen mukaan hyvin tietoisia siitä, että heidän kotimaansa vei maailman sotaan ja on vastuussa natsien hirmuteoista. He eivät kiellä eivätkä vähättele holokaustia tai saksalaisten osuutta sodan sytyttäjänä.

Toisaalta he haluavat katsoa eteenpäin. Monet ilmaisivat, etteivät he voi syyttää itseään siitä, mitä tapahtui menneisyydessä kauan ennen heidän syntymäänsä, Yndigegn kertoo.

Aiemmin on saatu toisenlainen kuva. Vuonna 2002 ilmestynyt kirja Opa war kein Nazi (Isoisä ei ollut natsi) osoitti, että kolme viidestä saksalaisesta nuoresta tunsi syyllisyyttä natsien teoista.

Teoksen mukaan saksalaisnuorilla oli runsaasti tietoa natsien rikoksista ja Saksan syyllisyydestä. Mutta kuva muuttui täysin, kun nuorten piti selittää, mitä heidän isovanhempansa tekivät sodan aikana.

”Jos uskoisit kaikkien haastateltujen vastauksia isovanhempia koskeneisiin kysymyksiin, lopputulos olisi, ettei Saksalla ollut natseja lainkaan”, Warring toteaa.

Hänen mielestään saksalaiset nuoret ovat ”unohtaneet” oman perheensä osan sodassa. Kun isovanhemmat ovat kertoneet lapsilleen ja lastenlapsilleen esimerkiksi, että he kieltäytyivät kätkemästä vankeja sodan aikana, tarina on kääntynyt päinvastaiseksi. Uudessa versiossa isovanhemmat ovatkin auttaneet sotavankeja.

”On eräänlaista kasautuvaa urheutta. Isovanhemmista tuli suurempia ja suurempia sankareita, kun seuraavat sukupolvet muistelivat heidän tarinoitaan. On vaikea nähdä rakkaita isovanhempia natseina tai heidän avunantajinaan”, hän sanoo.

Tällaista ajatusten siirtoa tapahtui, vaikka Saksan koulut ovat korostaneet natsien rikosten tuomitsemista ja yhteistä vastuunkantoa.

Myös uuden tutkimuksen mukaan sekä Saksassa että Suomessa useimmat nuoret uskoivat enemmän vanhempiensa ja isovanhempiensa kertomuksiin sodasta kuin virallisiin lähteisiin. He suhtautuivat epäillen koulun historian oppikirjoihin.

Tanskalaiset nuoret taas luottivat molempiin, niin perheen kuvauksiin kuin koulun oppeihin. Tämä johtuu Yndigegnin ja Warringin mielestä siitä, että tanskalaisten suhde ja ymmärrys sodasta on vähemmän konfliktikeskeinen kuin saksalaisten ja suomalaisten.

”Tanskassa on ollut monia kiistoja sodasta, etenkin yhteistyöstä saksalaisten kanssa. Mutta se on pientä verrattuna Saksassa ja Suomessa esiintyviin dramaattisesti erilaisiin historiantulkintoihin”, Warring toteaa.

Tutkimus julkaistiin Journal of Youth Studies-tiedelehdessä.

Käyttäjä4499
Seuraa 
Viestejä2691
Liittynyt21.7.2017

Suomalais- ja saksalaisnuoret näkevät toisen maailmansodan eri tavoin

Koulussa kopsasin historiaa kalvoilta, ajattelematta juuri mitään; piti saada käsialasta selvää, ehtiä kirjoittaa... ja samalla muistaa joku nimi & vuosiluku. En ajatellut historiaa kiehtovina tarinoina koko maailmasta. Koulupäivä aloitettiin isänmaanlaululla. Seisoimme riveissä ja lauloimme, kun lippu nostettiin salkoon - jokaisena koulupäivänä, tai niin se on jäänyt mieleen. Mussolinistakin piti joskus laulaa pilkkalaulu. Natsien touhut tulivat TV:stä tutuksi jo varhain, mutta en tiennyt...
Lue kommentti