Kahden molekyylin pistäminen kasvaimeen tehosi hiirten syöpään. Seuraavaksi hoitoa kokeillaan ihmisiin. Kuva: Sami Kero
Kahden molekyylin pistäminen kasvaimeen tehosi hiirten syöpään. Seuraavaksi hoitoa kokeillaan ihmisiin. Kuva: Sami Kero

Hoitoa kokeillaan pian syöpäpotilaisiin.

Yhdysvaltalaiset syöpätutkijat ovat saaneet hyvin lupaavia tuloksia uudenlaisella hoidolla, jossa kasvaimeen annettava ruiske aktivoi elimistön immuunijärjestelmän solut käymään syövän kimppuun. Nämä ruiskeen elävöittämät solut vaeltavat myös kasvaimen etäpesäkkeisiin muualla kehossa ja tuhoavat nekin.

Stanfordin yliopiston syöpätautien professori Ronald Levy tutki ryhmineen 20 erilaisen molekyylin tehoa syöpäkasvainten nujertamisessa.

Kokeessa hiirille tuotettiin ensin imusolmukesyöpä siirtämällä niiden kehon molemmille puolille syöpäsoluja. Näin saatiin aikaan kasvaimia.

Sitten tutkijat ruiskuttivat jokaisen hiiren yhteen kasvaimeen valitsemiaan molekyylejä joko yhdessä tai erikseen. Yksi molekyyliyhdistelmä osoittautui poikkeuksellisen toimivaksi.

Pieni dna:n pätkä yhdessä erään vasta-aineen kanssa hävitti kymmenessä päivässä sen kasvaimen, johon molekyylit oli ruiskutettu. Kahdenkymmenen päivän päästä myös muut kasvaimet olivat kadonneet hiiren elimistöstä, siis nekin, joihin ei ruisketta ollut annettu.

”Yksinään nämä molekyylit eivät tee mitään, mutta yhdistelmänä ne toimivat”, Levy sanoo Science-lehdessä.

Dna:n pätkä on nimeltään CpG-oligonukleotidi. Se antaa potkua immuunijärjestelmän dendriittisoluille. Toinen molekyyli, ox40-proteiinin vasta-aine, kiihdyttää immuunijärjestelmän t-solujen toimintaa.

Yhdessä nämä molekyylit aktivoivat kasvaimen sisään jo päässeet t-solut, joiden toiminnan syöpä on lamauttanut. Kasvaimesta ne pystyvät sitten leviämään myös muualle elimistöön ja hoitamaan siivouksen loppuun.

”En usko, että kasvaimen laadulla on merkitystä hoidon onnistumiselle, kunhan kasvaimeen on alkujaan päässyt immuunijärjestelmän soluja”, Levy sanoo Stanfordin yliopiston tiedotteessa.

Hoito tepsi myös sellaisiin hiiriin, jotka ovat luonnostaan alttiita rintasyövälle. Jos eläinten rintarauhasissa oli kaksi kasvainta, molekyylien ruiskuttaminen yhteen kasvaimeen hillitsi myös toisen kasvua.

Kokeissa käytetyistä 90 hiirestä 87 parani syövästä kokonaan. Kolmella hiirellä syöpä uusiutui, mutta kasvaimet saatiin pienenemään toisella hoitokerralla.

Levyn ryhmä käynnistää seuraavaksi kliinisen kokeen imusolmukesyövästä kärsivillä potilailla. Myöhemmin voisi olla mahdollista hoitaa tällä menetelmällä myös rintasyöpää.

Tutkimuksen julkaisi Science Translational Medicine.

Serkkumme maalasi luolan seinää, ennen kuin oma lajimme saapui Eurooppaan.

Tutkimukset ovat jo pitkään kumonneet harhaluuloja muinoin tyhminä pidetyistä neandertalinihmisistä. Nyt Espanjan luolosta on löytynyt vakuuttavia todisteita siitä, että neandertalit kykenivät ilmaisemaan itseään myös taiteellisesti.

Science-lehdessä ilmestynyt kansainvälisen paleoantropologiryhmän tutkimus osoittaa, että  Cantabrian maakunnassa sijaitsevan Pasiegan luolan maalaukset on tehty yli 64 000 vuotta sitten.

Osittain samojen tutkijoiden Science Advances -lehdessä samaan aikaan julkaisema tutkimus osoittaa puolestaan, että neandertalit saattoivat myös värjätä kotiloita mineraaliväreillä ja koristella niillä itseään jopa 120 000 vuotta sitten.

Luolamaalausten ajoittaminen on ollut pitkään erittäin vaikeaa, sillä maalauksissa ei ole orgaanisia ainesjäämiä, joista voisi tutkia radiohiiliajoitukseen tarvittavien hiilen radioaktiivisten isotooppien määriä.

2000-luvulla on kuitenkin selvinnyt, että ajoitukseen sopii myös kalsiitti, jota pohjavesi kerryttää luolan seiniin ohueksi kerrokseksi.

Pohjavesi sisältää näet pieniä määriä uraaniatomeja, jotka ajan kuluessa puoliintuvat toriumiksi. Uraani-ja toriumisotooppien keskinäinen suhde paljastaa, miten vanha tutkittava näyte on. Tällaisten tutkimusten perusteella Pasiegan maalausten täytyy olla vähintään 64 000 vuotta vanhoja.

Neandertalinihmisen ilmeinen kyky luovuuteen osoittaa, että he olivat henkisiltä ominaisuuksiltaan lähempänä meitä kuin on luultu.

”Suurin osa kollegoistani tulee tyrmistymään”, arvioi paleoantropologi Jean-Jacques Hublin Max Planck -instituutista Science-lehden uutisartikkelissa.

”Luolamaalauksia on pidetty suurena nykyihmisiä ja neandertalinihmisiä erottavana tekijänä. Tämä löydös kuroo rakoa umpeen”, Hublin kuvaa kollegoidensa työn merkitystä. Hän itse ei ollut mukana käsityksiä myllertävässä tutkimuksessa.

Tutkimusryhmään kuulunut paleoantropologian professori João Zilhão Barcelonan yliopistosta on vakuuttunut, että neandertalinihmiset olivat henkisiltä kyvyiltään nykyihmisen veroisia.

”Kaikilla käytännön mittareilla neandertalinihmiset olivat samanlaisia kuin me”, Zilhão sanoo New York Timesissa.

Kaikki tutkijat eivät ole valmiita menemään aivan näin pitkälle. Jean-Jacques Hublinin mukaan maalausten ajoitus kyllä osoittaa, että neandertalinihmisellä oli nykyihmiselle ominaiset kyvyt monella osa-alueella. Uusi tutkimus ei kuitenkaan pyyhkäise pois meidän ja serkkujemme kulttuurillisia ja henkisiä eroja.

”Nykyihminen syrjäytti neandertalit, ja siihen on syynsä”, Hublin sanoo.

Kalifornian yliopiston psykologi, emerityusprofessori Richard Cos esitti äskettäin hypoteesin, jonka mukaan nykyihmisen kyky tehdä huomattavasti neandertalien luolamaalauksia monimutkaisempia teoksia olisi osoitus pitkälle kehittyneestä käden ja silmän koordinaatiosta, jonka kehitti keihäänheitto. Serkuiltamme tämä koordinaatio puuttui.

Yksittäinen ravintoaine ei ratkaise, miten hyvin laihdutus onnistuu.

Jos haluaa pudottaa painoaan, kannattaa seurata yksinkertaista neuvoa: vähentää syömistään ja syödä terveellisesti. Tähän päätelmään voi tiivistää Stanfordin yliopiston tutkimuksen, jossa seurattiin ylipainoisten ruokavaliota ja laihtumista vuoden ajan.

Kokeeseen osallistui kaikkiaan 609 ihmistä, suunnilleen puolet miehiä ja puolet naisia. Iältään he olivat 18–50-vuotiaita.

Osallistujat jaettiin sattumanvaraisesti kahteen laihdutusryhmään: toisen ryhmän ruokavaliosta vähennettiin rasvaa, ja toinen ryhmä tinki hiilihydraateista.

Ennen dieetin aloittamista osallistujille pidettiin perusteelliset ravitsemusluennot ja heidät opastettiin noudattamaan terveellistä ruokavaliota.

Vähärasvaiselle dieetille arpoutuneita ohjeistettiin esimerkiksi vähentämään rasvaisen lihan ja rasvaisten maitotuotteiden käyttöä. Hiilihydraateista tinkiviä kehotettiin välttämään muun muassa muroja ja riisiä. Yhteisesti kaikkia evästettiin välttämään einesruokia, lisättyjä sokereita ja transrasvoja ja syömään mahdollisimman paljon vihanneksia.

Vuoden kuluttua kummankin ryhmän jäsenet olivat laihtuneet keskimäärin kuusi kiloa, tutkijat raportoivat Jama-lääkärilehdessä.

Yhtäläinen tulos vie pohjaa puheilta, joilla tiettyihin ruoka-aineisiin keskittyviä dieettejä kehutaan toinen toistaan tehokkaammiksi.

Toimivan laihdutuksen perusajatus on sama dieetistä riippumatta: vähemmän sokeria, vähemmän valkoista jauhoa ja enemmän vihanneksia, korostaa tutkimusta johtanut ravitsemustieteilijä, professori Christopher Gardner tutkimustiedotteessa.

Geenit eivät auttaneet

Rasvan ja hiilihydraattien lisäksi tutkijoita kiinnosti erityisesti se, kuinka paljon perimä vaikuttaa laihdutuksen onnistumiseen.

Aiempien tutkimusten perusteella hiilihydraatti- ja rasva-aineenvaihduntaan osallistuvista geeneistä esiintyy erilaisia variantteja, jotka voivat joko edistää tai vähentää näiden ravintoaineiden varastoitumista elimistöön. Gardner on itse saanut asiasta hienoista näyttöäkin.

Kaikilta laihdutuskokeeseen osallistuneilta otettiin dna-näyte, josta kartoitettiin kolme hiilihydraatti- ja rasva-aineenvaihduntaan kytkeytyvää geeniä. Osalla oli variantti, jonka uskottiin tehostavan vähärasvaista ruokavaliota. Osan geenit ennustivat hyötyjä hiilihydraattien välttelystä.

Kummankin ryhmän laihduttajista noin puolet sattui päätymään geeniensä kannalta otolliselle dieetille.

Lopputulos oli kuitenkin geenihypoteesin kannalta karu. Geeneillä ei ollut mitään havaittavaa vaikutusta laihdutuksen onnistumiseen. Näin Gardner tuli kumonneeksi aiemmat tuloksensa, joiden mukaan geeneilleen sopivaa ruokavaliota noudattaneet laihtuivat enemmän kuin geenejään vastaan sotineella dieetillä olleet.

Emme onnistuneet toistamaan sitä tutkimusta. Emme päässeet edes lähelle, Gardner summaa STAT-terveyssivustolla.

Tutkimus antaa siis myös tärkeän opetuksen siitä, miksi tulosten toistettavuus on tieteessä tärkeää.