Paljon punaista lihaa ja lihatuotteita nauttivat saattavat kuolla nuorempina kuin vähänlaisesti lihaa syövät. 

Lihapainotteinen ruokavalio voi tutkimusten mukaan altistaa diabetekselle, sydäntaudeille, syövälle ja aivohalvauksille. Tuoreen tutkimuksen mukaan paljon punaista lihaa syövät saattavat myös kuolla nuorempina.

Tulokset osoittivat kuolleisuuden kasvavan sitä mukaa mitä enemmän osallistujat söivät punaista lihaa ja etenkin prosessoituja lihatuotteita kuten makkaroita.

Archives of Internal Medicine -lehden julkaisemat tulokset perustuvat kahden suuren tutkimuksen aineistoihin, jotka koostuvat 38 000 miehen ja 84 000 naisen seurantatiedoista. Osallistujia seurattiin 28 vuoden ajan, ja tuona aikana ruokavaliota ja terveyttä kyseltiin neljän vuoden välein.

Tutkijat laskivat, että seurannan aikana 8–9 kuolemaa sadasta olisi lykkääntynyt, jos kaikki osallistujat olisivat syöneet enintään 40 grammaa punaista lihaa päivässä.

Myös punaisen lihan korvaaminen kalalla, kanalla, palkokasveilla, vähärasvaisilla maitotuotteilla tai muilla proteiininlähteillä olisi vähentänyt kuolemia, tutkijat arvioivat.

Lähde: Uutispalvelu Duodecim