Kuvap
Kuvap

Suomessa sähköisiin lääkemääräyksiin ollaan siirtymässä verkkaisesti.

Sähköiset lääkemääräykset vähentävät tuntuvasti lääkäreiden tekemiä virheitä ja siten parantavat potilaiden hoitoa ja turvallisuutta, tuore tutkimus osoittaa.

Yhdysvaltalaiseen tutkimukseen osallistui 15 terveydenhuoltoyksikköä, joissa otettiin käyttöön sähköinen resepti ja päätöksentukijärjestelmä, joka antaa annostelusuosituksia, muistuttaa potilaan lääkeallergioista ja muista hoidoista. Vertailukohtana oli 15 yksikköä, joissa tukijärjestelmiä ei käytetty.

Sähköiseen reseptiin siirtyneiden virheet vähenivät seitsemäsosaan, tutkijat havaitsivat. Ennen järjestelmään siirtymistä 43 reseptissä sadasta oli virhe, kun vuoden kuluttua huomautettavaa oli enää seitsemässä reseptissä sadasta.

Verrokkiyksiköissä epäselvyyksiä todettiin 38 reseptissä sadasta, ja luku pysyi samana koko seurannan ajan. Vain pieni osa virheistä oli hengenvaarallisia.

Suomi on valmistellut sähköistä reseptiä toistakymmentä vuotta. Uudistus on edennyt äärimmäisen hitaasti, vaikka kaikki ovat yhtä mieltä sen tarpeellisuudesta. Vasta nyt ollaan etenemässä kokeiluvaiheeseen muutamilla alueilla.

Tutkimuksen julkaisi Journal of Internal General Medicine.

Lähde: Uutispalvelu Duodecim