Saimaannorpalla on erilaiset hampaat kuin muilla hylkeillä. Kuva: UEF norppatutkimus
Saimaannorpalla on erilaiset hampaat kuin muilla hylkeillä. Kuva: UEF norppatutkimus

Vaikka norppia on kovin vähän, yksilöt vaikuttavat hämmästyttävän terveiltä.

Suomalaisille saimaannorppa on aina ollut ainutlaatuinen eläin. Nyt näkemys on tieteellisesti todistettu. Kaksi Helsingin yliopiston tutkijaryhmää avasi saimaannorpan perimän ja löysi yllätyksiä.

Tutkimuksen täsmällinen kohde oli Miikkulaiseksi nimetty nuori naaras, joka kuoli kalastajan verkkoon tammikuussa 2014. Siitä luotiin viiteperimä, johon muiden saimaannorppien geenejä jatkossa verrataan.

Lisäksi tutkijat lukivat yli sadan muun norpan perimän vanhemmista näytteistä ja vähemmän kattavasti.

Yksi saimaannorpan erityisistä piirteistä on muuntelun vähäisyys perimässä. Se tarkoittaa, että yksilöt ovat varsin samanlaisia keskenään.

Saimaassa ui vain noin 350 hyljettä, joiden geneettiset erot ovat pieniä. Tällaisessa tilanteessa populaatiota voisivat heikentää perinnölliset sairaudet, mutta saimaannorpat vaikuttavat hämmästyttävän terveiltä.

Asia paljastui, kun evoluutiobiologi Jukka Jernvallin tiimi mittasi kolmiulotteisesti, kuinka samanlaisia ovat norppien kallojen oikea ja vasen puoli. Symmetrisyys kertoo, ettei kehityshäiriöitä ole. Saimaannorpat olivat huomattavasti symmetrisempiä kuin sukulaisensa Itämeressä.

”Saattaa olla, että saimaannorpilta on hävinnyt haitallisia geeniversioita. Niissä on ehkä tapahtunut puhdistavaa valintaa, ja se, mitä jäi jäljelle, on hyvää muuntelua”, Jernvall pohtii.

Samantyyppinen havainto on tehty Afrikan vuorigorilloista: niidenkään pieniksi kutistuneissa populaatioissa eivät sairaudet jyllää.

Saimaannorppa on ensimmäinen nisäkäs, jonka perimä on alusta asti selvitetty kokonaan Suomessa. Kun suomalaisryhmät aloittivat työnsä vuonna 2014, maailman yli 5 000 nisäkkään perimistä oli avattu 44.

Saimaannorpan historia on poikkeuksellinen. Merivedessä elänyt iso nisäkäs jäi eristyksiin järveen viime jääkauden jälkeen, noin 10 000 vuotta sitten. Luonto järjesti kokeen, jota on jatkunut 900 sukupolven ajan ja jonka tuoreimmat vaiheet on dokumentoitu perusteellisesti.

Yhteensä lähes 500 norpan kalloa on kerätty useisiin museoihin. Kalloista on käynyt ilmi, että saimaannorpalla on aivan omanlaisia, harvanystermäisiä hampaita, jollaisia ei löydy Itämeren eikä Laatokan norpilta.

Tulevaisuudessa on tarkoitus selvittää, johtuuko hampaiden erikoisuus ravinnosta vai sattumasta. Voihan olla, että saimaannorpan esi-isillä oli erikoiset nystermät hampaissaan ja jälkeläiset sattuivat perimään samanlaiset.

Saimaannorpan perimästä on jo löytynyt yli puoli miljoonaa sellaista snippiä ei yhden emäksen muutosta, jota ei ole muilla norppalajeilla. Jos Saimaan viiksekäs kuolee sukupuuttoon, tilalle ei voi saada toista samanlaista norppaa.

Euroopan avaruusjärjestön havainnekuvassä on asteroidi Didysos ja sitä kiertävä kappale, johon tutkijat törmäyttäisivät luotaimen.

Yhdysvaltain avaruusjärjestö Nasan ja Euroopan Esan tutkijat haluavat selvittää, miten asteroideja voitaisiin torjua, mutta Euroopan puolelta rahoitus on jäissä.

Kuulussa Armageddon-katastrofielokuvassa 1990-luvulta Bruce Willisin johtama tiimi lähetetään avaruuteen räjäyttämään Maata kohti syöksyvä asteroidi palasiksi.

Yhdysvaltojen ja Euroopan avaruusjärjestöjen Nasan ja Esan tutkijat suunnittelevat vähän samaa, mutta paljon pienemmässä mitassa ja ilman ydinpommeja.

Niin sanottu Aida-hanke on ollut vireillä jonkin aikaa. Nimi tulee sanoista Asteroid Impact and Deflection Assessment.

Sen tarkoitus on laukaista luotain Didymos-asteroidille, jota kiertää myös pieni kuu. Didymoksen läpimitta on 800 metriä ja sitä kiertävän kappaleen läpimitta on 150 metriä.

Tutkijat haluavat törmäyttää luotaimen tähän pienempään kappaleeseen. Ajatuksena on tutkia, miten asteroidien ratoja pystytään muuttamaan törmäyksellä.

Aida koostuisi kahdesta luotaimesta: eurooppalaisten Aim laukaistaisiin ensin ja se asettuisi kiertämään Didymosta.

Aim tekisi tärkeitä mittauksia ja sen jälkeen laukaistaisiin amerikkalaisten Dart, joka törmäisi Didymoksen kuuhun ja suistaisi sen radaltaan.

Didymos sopii kohteeksi, koska se on lähellä ja törmäyskoe ei saisi sen kuuta syöksymään Maata kohti. Didymoksen kuu on myös samaa kokoluokkaa kuin maapalloa todennäköisimmin uhkaavat asteroidit. Asiasta kertoo Nasan verkkosivu.

Uhkaavia asteroideja ei tällä hetkellä tunneta. Asteroidivyöhykkeellä on kuitenkin tuhansia ja tuhansia kappaleita, jotka voisivat mahdollisesti joskus ajautua törmäämään maapalloon.

Kiviä putoilee silloin tällöin. Kuuluisa Siperian Tunguskan räjähdys vuonna 1908 aiheutui todennäköisesti pienehkön asteroidin törmäyksestä. Vuonna 2013 Tšeljabinskin yllä räjähti meteori, joka aiheutti 1 600 ihmisen loukkaantumisen.

Tutkijat uskovat, että asteroidien törmäykseltä voidaan suojautua. Siksi Aida-hankkeen eteneminen olisi tärkeää.

”Emme ole voimattomia asteroidien edessä. Mutta meidän täytyy harjoitella niiden torjumista tosielämässä siltä varalta, että joskus joudumme oikeasti suistamaan asteroidin radaltaan”, sanoo yhdysvaltalaista osaa hankkeesta johtava Andrew Cheng tiedotteessa.

Viime joulukuussa Euroopan avaruusjärjestö Esan jäsenmaat peruivat rahoituksen toiselta hankkeeseen tarvittavalta luotaimelta

Rahat ohjattiin Marsista elämää etsivään ExoMars-hankkeeseen.

Nyt tutkijat yrittävät lobata asteroidihanketta taas henkiin.

Latviassa pidetyssä tapaamisessa tutkijat esittivät halvemman vaihtoehdon Aimin toteuttamiseksi.

Uudessa versiossa luotaimesta olisi riisuttu Didymoksen kuuhun suunniteltu laskeutuja ja poistettu tutkajärjestelmä, joka luotaisi kuun rakennetta. Hintalappu olisi nyt 210 miljoonaa.

Nasan Dart-hanke eli varsinainen törmääjä etenee eurooppalaisista huolimatta, mutta Dart ei pysty tekemään kaikkia niitä tärkeitä mittauksia, joihin Aimia tarvittaisiin.

Aimin pitäisi mitata tarkasti kappaleen massa, jotta törmäyksen vaikutukset voitaisiin myös mitata.

”Emme ole koskaan kokeilleet asteroidin työntämistä radaltaan eikä sitä voi testata laboratoriossa mitenkään. Meidän täytyy selvittää, pitävätkö simulaatiomme ja mallimme paikkansa”, kertoo Esan johtaja Jan Woerner.

Nasa rakentaa Dart-luotaintaan edelleen alkuperäisessä aikataulussa. Sen olisi tarkoitus törmätä asteroidiin vuonna 2022.

Tutkijat sanovat, että parasta olisi ollut saada Aim tekemään mittauksia samaan aikaan Dartin kanssa. Aim pystyy heidän mukaansa hoitamaan tehtävänsä myös törmäyksen jälkeen, jos hanke ylipäätään saa rahoitusta.

Koirat, joilla oli tietty muoto oksitosiiniin liittyvästä geenistä, kääntyvät herkemmin omistajansa puoleen. Sama geenivariantti löytyi myös susilta.

Aivoissa erittyvä kiintymyshormoni oksitosiini on tärkeä osa ihmisten välistä sosiaalista kanssakäymistä. Hellyydenosoitukset kuten halaaminen ja suutelu saavat oksitosiinia erittymään, ja sitä vapautuu erityisesti seksin aikana.

Oksitosiini säätelee myös ihmisen ja lemmikkien välistä elämää. Lemmikin silittely vapauttaa oksitosiinia, ja samalla tavoin koirankin aivot raksuttavat.

Ruotsalaisessa Linköpingin yliopistossa tutkittiin oksitosiinin vaikutusta kultaisiin noutajiin. Koirat, joilla oli tietty geenimuunnos oksitosiinireseptoriin liittyvällä alueella perimässä, kääntyivät herkemmin omistajansa puoleen pyytääkseen apua.

Tutkimuksessa pantiin 60 kultaista noutajaa ratkaisemaan yksinkertainen pulma. Niiden piti avata kansi saadakseen herkkupalan.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen kansi suljettiin niin, ettei koira voinut saada sitä auki. Tarkoitus oli katsoa, miten herkästi koira hakee omistajaltaan apua.

Kolme varttia ennen koetta koirien kuonoon suihkutettiin joko oksitosiinia tai suolavesiliuosta. Sitten tutkijat ottivat aikaa, kuinka kauan koira jaksaa itsekseen painia kannen kanssa.

Oksitosiinisuihke todella vaikutti, mutta vain osaan koirista. Sellaiset koirat, joilla oli tietty oksitosiinireseptoriin liittyvä geenivariantti, tulivat helpommin pyytämään apua omistajaltaan.

Samoja koiria testattiin myös suolavesiliuoksella, mikä odotetusti ei vaikuttanut avuntarpeen lisääntymiseen.

Kaikista koirista otettiin dna-näytteet. Tutkijat paikansivat erityyppisiä muunnoksia oksitosiinigeenien lähistöllä niiden kromosomistossa. Niin sanotun AA-genotyypin koirat reagoivat oksitosiiniin, kun taas GG-genotyypin koirat eivät.

Samaa vaihtelua havaittiin myös susilla. Tutkijat analysoivat 21 suden dna:ta niiden verinäytteistä.

Toisin sanoen oksitosiinireseptoriin liittyvät muunnokset olivat susilla jo ennen niiden kesyttämistä koiriksi. Se voi selittää, miksi tietyt sudet muinoin tulivat paremmin ihmisten kanssa toimeen.

”Tulokset antavat olettaa, että ihmiset aikoinaan valitsivat kesytettäviksi yhteistyökykyisiä susia ja jalostivat niistä seuraavia sukupolvia”, sanoo tiedotteessa Mia Persson, yksi tutkijoista.

Tutkimuksen julkaisi Hormones and Behaviour.